• Keskustan Katri Kulmuni vaatii EU:lta parempaa taloudenhoitoa – ”Yhteisvelkaa en kannata”

    Keskustan meppi Katri Kulmunilla on selvä näkemys siitä, miksi Eurooppa on jäänyt Yhdysvaltojen talouskasvusta ja miten tilannetta tulisi korjata.
    Tilaajalle
    Keskustan mepin Katri Kulmunin mielestä maltilliseen EU-jäsenmaksujen nousuun pitäisi olla valmis, mikäli Suomen saanto kasvaisi samalla.
    Keskustan mepin Katri Kulmunin mielestä maltilliseen EU-jäsenmaksujen nousuun pitäisi olla valmis, mikäli Suomen saanto kasvaisi samalla. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset|Politiikka
    26.8.202408:00
    Santeri Nousjoki

    Kesällä valittu meppi Katri Kulmuni (kesk.) olisi valmis EU-budjetin kasvattamiseen, jotta koheesiorahaa muun muassa ulkorajaohjelmaan voitaisiin jakaa enemmän leikkaamatta muualta.

    ”Jos Suomen saanto kasvaa, niin maltilliseen jäsenmaksujen nousuun pitää olla valmis. Yhteisvelkaa en kannata.”

    ”Näyttää huolestuttavasti siltä, että tulevakin komissio aikoo esittää yhteisvastuullisia velkamekanismeja. Jäsenmaiden lisäksi kestävän taloudenpidon tulisi koskea unioniakin”, hän vaatii.

    ”Ei ole paha asia, jos välillä tulee konflikteja omaa asiaansa puolustaessa.”

    Kulmuni alleviivaa, että Suomen kaltaisen jäsenmaan ääni kuuluu EU:ssa liittoutumalla kokoaan paremmin.

    ”Monissa asioissa ollaan Ruotsin kanssa samaa mieltä. Jollemme kuitenkaan itse aja asiaamme, ei sitä kukaan muukaan unionissa tee”, hän pohtii.

    Jokaisesta asiasta ei Kulmuni lähtisi vääntämään, mutta ”profiilikysymyksissä” pitäisi ottaa hänestä tiukempi linja. Tällaisia teemoja olisivat muun muassa maa- ja metsätalous sekä tulevaisuudessa mineraalit.

    ”Ei ole paha asia, jos välillä tulee konflikteja omaa asiaansa puolustaessa. Suomesta ei saisi olla sellaista kuvaa Brysselissä, että hyväksymme lopulta kaiken.”

    Kulmuni uskoo tällä parlamenttikaudella kestävyyskeskustelun olevan tasapainoisempaa.
    Kulmuni uskoo tällä parlamenttikaudella kestävyyskeskustelun olevan tasapainoisempaa.  Kuva: Carolina Husu

    Torniosta kotoisin olevan ”parlamentin pohjoisimman” mepin mielestä Ukrainan sota on nostanut unionissa omavaraisuuskeskustelun uudelle tasolle.

    ”Ruuantuotannossa omavaraisuutta on pyritty vaalimaan jo kauemmin, mutta nyt puhutaan myös vaikkapa mineraaleista.”

    ”Tärkeän tavoitteen varjolla ei saisi tehdä huonoa lainsäädäntöä.”

    Edellinen komissio epäonnistui Kulmunin mukaan siinä, että se painotti pelkästään ympäristöllistä kestävyyttä unohtaen sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden. Erityisesti metsäsektorille tämä aiheutti päänvaivaa.

    ”Uskon, että nyt painotus on tasapainoisempi eri kestävyydet huomioiden. Tärkeän tavoitteen varjolla ei saisi tehdä huonoa lainsäädäntöä”, hän kiteyttää.

    Tällä vaalikaudella Kulmuni uskoo kansainvälisen kilpailukyvyn korostuvan unionin päätöksissä.

    Kilpailukyky tulee nousemaan keskustamepin mukaan tulevan komission kärkiaiheiksi.
    Kilpailukyky tulee nousemaan keskustamepin mukaan tulevan komission kärkiaiheiksi.  Kuva: Carolina Husu

    Europarlamentaarikon ura on alkanut Kulmunilla työntäyteisesti, mikä on hieman helpottanut elokuussa Euroopan lomaillessa.

    ”Kyllähän tämä neuvottelujen ohella hieman uuden komission odottelua on.”

    Valiokuntapaikat irtosivat ympäristö-, talous- sekä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnista, joissa Kulmuni pyrkii edistämään kestävää luonnonvarojen käyttöä ja taloutta.

    ”Suomessa ei viime kaudella ihan hoksattu sitä, kuinka iso osa lainsäädännöstä kulki ympäristövaliokunnan kautta”, hän pohtii.

    Kulmunin mielestä erilaiset pullonkorkkiasetukset eivät lisää EU-kansalaisten uskoa unioniin.
    Kulmunin mielestä erilaiset pullonkorkkiasetukset eivät lisää EU-kansalaisten uskoa unioniin.  Kuva: Carolina Husu

    Sääntelyn suhteen Kulmunin mielestä EU:ssa oletettiin muiden mantereiden seuraavan perässä, mitä ei kuitenkaan tapahtunut.

    ”Se ei pelkästään riitä, että me täällä Euroopassa vähennämme päästöjämme, jos ne muualla kasvavat.”

    ”Sääntelykehikossa olemme häviämässä selkeästi Yhdysvalloille, mitä tulee talouskasvun vauhdittamiseen”, keskustan meppi harmittelee.

    Hänestä sääntelyssä tulisi pyrkiä pitkäkestoisuuteen, jotta unioni loisi yrityksille vakaan investointiympäristön.

    ”Mikään julkinen raha ei tule koskaan riittämään kasvuun, jollei ole yksityisiä investointeja.”

    ”Erilaiset pullonkorkkiasetukset rapauttavat EU-kansalaisten uskoa unioniin. EU:n tulisi keskittyä isoihin, kansainvälisiin kysymyksiin, joista kilpailukyky on yksi esimerkki.”

    Julkisiin teollisuusinvestointeihin Kulmuni suhtautuu varauksella, sillä hän kertoo koronatukirahojen selvittelyn olevan esimerkiksi edelleen kesken.

    ”Mikään julkinen raha ei tule koskaan riittämään kasvuun, jollei ole yksityisiä investointeja. Yritysten toimintaympäristön ylläpitäminen on tässä keskeisempää ja tehokkaampaa.”

    Lisää aiheesta
    • Kokoomuksen uusi meppi Aura Salla sanoo, että valtiot tietävät itse parhaiten, miten niiden maataloutta tulisi tukea.

      Politiikka | Uusi kokoomuksen meppi Aura Salla haluaa järkeä parlamenttiin: ”Koheesiorahat eivät tuo takaisin kaikkea, mitä menee”

      Tilaajalle
    • Tuoreen europarlamentaarikon Maria Ohisalon (vihr.) mukaan Venäjä pyrkii lyömään kiilaa eurooppalaisten väliin, mihin pitää pystyä puuttumaan entistä voimakkaammin.

      Politiikka | Maria Ohisalo pitää kiinni vihreästä siirtymästä – ”On putinistista retoriikkaa väittää, että vihreän siirtymän takia kaikki maksaa enemmän”

      Tilaajalle
    • Vasemmistoliiton Li Anderssonilla on EU:n maatalouspolitiikalle vaatimuksia, muttei täysin valmista parannuspakettia.

      Politiikka | Li Anderssonista nykyisillä maataloustuilla tulisi saada enemmän ilmastotoimia – ”Rahan vastineeksi ei ole saatu riittävästi hyötyjä”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa