• MTV:n uutiset: Hallitus on sopinut turvekiistansa

    Hallituksella on ollut kiistaa kehysriihessä sovitusta kahdeksan miljoonan euron vuotuisesta energiatuesta.
    Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan mukaan  hallitus pitäytyy "suurin piirtein" siinä, mitä huhtikuun kehysriihessä päätettiin. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.
    Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan mukaan hallitus pitäytyy "suurin piirtein" siinä, mitä huhtikuun kehysriihessä päätettiin. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Politiikka
    29.5.202619:43
    STT

    Kokoomus ja perussuomalaiset ovat päässeet sopuun hallituksen turvekiistassa, kertoo MTV:n uutiset. Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan (kok.) mukaan hallitus pitäytyy "suurin piirtein" siinä, mitä huhtikuun kehysriihessä päätettiin.

    Helsingin Sanomat kertoi aiemmin tällä viikolla, että hallituksen lisäbudjetti oli jumissa puolueiden erimielisyyksien takia.

    Perussuomalaisten mielestä kehysriihessä sovittu kahdeksan miljoonan euron vuotuinen energiatuki oli korvamerkitty kokonaan turvetuotannon tukemiseen.

    Kokoomus taas katsoi, että kehysriihessä oli päätetty, että tuki osoitettaisiin yleisesti energian saatavuuden varmistamiseen talvella.

    Multala sanoi MTV:n uutisille, että tukea käytettäisiin "käytännössä huoltovarmuuskäyttöön eli huoltovarmuusvarastointiin ja tuotantotukiin sitä kautta yrittäjille".

    ”Turvehan on hyvä huoltovarmuuspolttoaine. Sitä on hyvä varastoida ja sen lämpöarvo säilyy hyvin”, Multala sanoi.

    Lisää aiheesta
    • Koneyrittäjien puheenjohtaja Marko Vainionpää arvioi, että vähäinen energiaturpeen tuki kohdistuu entistä harvemmille lämpölaitoksille.

      Energia | Turpeen niukka tuki kohdistuu yhä harvemmille laitoksille ‒ ”Jaettavalla rahalla on alueellisesti iso merkitys”

      Tilaajalle
    • Turvetta vastaavaa, yhtä toimivaa kasvualustaa on vaikea löytää.

      Kasvintuotanto | Kasvuturpeen korvaajiksi testattu kahvipaahtimon ja sienikasvattamon sivuvirtoja sekä mädätysjäännöstä

      Tilaajalle
    • Turve on ratkaisu, jota tarvitaan pahimman varalle myös energian tuotantoon, elinkeinoministeri Sakari Puisto sanoi. Arkistokuva. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.

      Energia | Elinkeinoministeri Puisto Ylelle: Turvetta tarvitaan säätövoimaksi ”pahan päivän varalle”

    • Turpeella on ollut merkittävä rooli Suomen energiantuotannossa, huoltovarmuudessa ja alueellisessa työllisyydessä, kansalaisaloitteessa todetaan.

      Energia | Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja poistettava päästökaupan piiristä, kansalaisaloite vaatii

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    turvekiista
    energiatuki
    kehysriihi
    Suomen hallitus
    Sari Multala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa