

Viime tammi- ja helmikuu oli hyytävän kylmä, jolloin sääriippuvainen sähköntuotanto oli olematonta, mikä nosti sähkön hinnan korkealle.
Sähköä ja lämpöä tuottavat chp-laitokset käyttivät puuta ja turvetta, mikä turvasi energiahuoltovarmuutta. Samalla huomattiin polttoon perustuvan energiantuotannon merkitys.
Petteri Orpon (kok.) hallituksen kehysriihi antoi Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tehtäväksi valmistella tukimallia, jolla varmistetaan riittävä energian saatavuus ja toimitusvarmuus myös talvella.
Tämän tuen avulla voidaan rakentaa muun muassa biokaasukäyttöisiä kaasuturbiineja ja edistää bioenergiaa käyttävien sähköä ja lämpöä tuottavien chp-laitosten turpeen käytön jatkuminen pidempään.
Hallitus on tehnyt päätöksen turpeen varmuusvarastoinnin jatkamisesta vuoteen 2030. Tällä pyritään varmistamaan kotimaisen ja huoltovarman turve-energian saatavuus eri tilanteissa ja Huoltovarmuuskeskukselle riittävä rahoitus asian varmistamiseksi.
”Moni kaukolämpölaitos on ilmoittanut viime vuosina ja myös tänä keväänä, etteivät enää tule käyttämään turvetta.”
Energiaturpeen tuki ja huoltovarmuuden varmistaminen saa kahdeksan miljoonaa euroa. Hallitus osoitti tämän summan energiaturpeen tuotannon ja saatavuuden varmistamiseen.
Koneyrittäjät hakivat Ukrainan sodan alettua 30 miljoonaa euroa energiatukea, joka olisi varmistanut kolmen miljoonan megawatin käytön. Tuki olisi ollut noin kymmenen euroa megawatilta, puolet siitä huoltovarmuutta takaavaa SGEI-tukea ja puolet turveveron poistoa.
”Nyt se on kahdeksan euroa. Se ei ole kolmeakymmentä miljoonaa, mutta tässä välillä on tapahtunut paljon asioita. Moni kaukolämpölaitos on ilmoittanut viime vuosina ja myös tänä keväänä, etteivät enää tule käyttämään turvetta.”
Näin sanoo Koneyrittäjien puheenjohtaja, alavutelainen turveyrittäjä Marko Vainionpää.
Jos päätökset pitävät, turvetta käyttävien chp-laitosten määrä pienenee entisestään. Tämä pienentää tuen saajien joukkoa.
”Tällöin jaettavalla rahalla on alueellisesti iso merkitys niille, jotka vielä käyttävät energiaturvetta. Seinäjoki on yksi tällainen, silloin tuki kohdentuu näihin.”
Vain varastojen kierto vuodesta toiseen pitää toimitusketjun ja huoltovarmuuden kunnossa.
Iranin sota nosti kevyen polttoöljyn hintaa nopeasti 80 prosentin verran aiemmasta, mikä ajaa polttoöljyä työkoneissa käyttäviä koneyrityksiä todella ahtaalle.
”Kukaan ei ole saanut nopeaa kustannusten nousua hinnoissa täysimääräisesti takaisin. Siksi Koneyrittäjät halusivat kehysriihestä valtiolta samakaltaista vastaantuloa kuin vuonna 2022, jolloin nähtiin samanlainen kustannusnousu Venäjän aloittaessa sodan. Valtion tuki lievensi kustannusshokkia.”
Huoltovarmuuskeskukselle (HVK) osoitettiin 10 miljoonan euron rahoitus turpeen varmuusvarastoinnin turvaamiseksi vuodesta 2027 eteenpäin.
Tämä viittaa Vainionpään mukaan Neovan ja yksityisten varastoihin. Vain varastojen kierto vuodesta toiseen pitää toimitusketjun ja huoltovarmuuden kunnossa. Turvetta siis pitäisi käyttää, ei vai varastoida.
”Kymmenen vuoden tauko tuotannossa on liian pitkä aika. Puuttumaan jäi hallitukselta se, että edellisen hallituksen esitys 10 0000 megawatin verovapaasta turpeen käytön rajasta olisi saanut jatkoa.”
”Kunnallisille lämpölaitoksille se olisi iso kädenojennus ja apu paikallisille pientuottajille.”

Vuosiksi 2027‒2029 verottomuuden porras putoaa 8 000 megawattituntiin.
”Ei se 10 000 megawattituntia vaikuttaisi juurikaan päästöihin, mutta yrittäjät saisivat tehdä loppuun uransa, ja siitä olisi apua pienten kuntien talousahdinkoon.”
Hallitus osoitti 8 miljoonaa euroa (Me) energiaturpeen tuotannon ja saatavuuden varmistamiseen.
Huoltovarmuuskeskukselle (HVK) osoitettiin 10 Me rahoitus vuodelle 2026 turpeen varmuusvarastoinnin turvaamiseksi.
”Enemmän toivottiin teiden ylläpitoon rahaa. Alemman tieverkon valtava korjausvelka kasvaa entisestään. Itä-Suomi sai hankkeita, mutta Etelä-Pohjanmaa ei saanut juuri mitään. Vähätkin hankkeet keskittyivät tiettyihin paikkoihin.”
Paremman arvion Vainionpää antaa lupabyrokratian purun etenemiselle.
”Byrokratiaan, valvontaan ja sääntelyyn menee enemmän työvoimaa kuin itse valvottavaan työhön. Suomen talous ei kestä, jos tämä jatkuu. Tulevaisuudessa tarvitaan suuntaviivat laatikko, jossa on vara pyöriä. Näin valtion varat saadaan riittämään.”
”Eräs tuttu sai luvan tuotantoalueelle, joskin supistettuna. Prosessi kesti peräti 16 vuotta.”
Kasvi- ja kuiviketurve on määritelty hallitusohjelmassa strategisiksi raaka-aineiksi, mutta ne uhkaavat loppua ilman entistä nopeampaa lupakäsittelyä.
”Eräs tuttu sai luvan tuotantoalueelle, joskin supistettuna. Prosessi kesti peräti 16 vuotta. Se on tekemätön paikka, jos hakija oli aikoinaan 50-vuotias.”
Koneyrittäjillä on työn alla esitykset lupaprosessin toimivuuden parantamiseksi. Nyt luvitus on liian hankalaa ja hidasta.
”Tätä vauhtia meiltä loppuvat kuivike- ja kasvuturpeen tuotantoalat, rahat ja työt maalla. Kun perushomma alkaa sakata, valtiontalous ei voi kasvaa. Ympäristöluvallisista hankkeista tulee luontolausuntoja kyllä, mutta ei kuntien ja yritysten puolelta siitä, miten hanke elvyttää alueen taloutta.”
Juttua on muokattu 4.5. klo 11.01: Vuosiksi 2027‒2029 verottomuuden porras putoaa 8 000 megawattituntiin. Hallitus osoitti 8 miljoonaa euroa (Me) energiaturpeen tuotannon ja saatavuuden varmistamiseen.