• Karu arvio puuhun perustuvasta lämmöntuotannosta: ”Vaikea nähdä taloudellisia edellytyksiä”

    Syynä tilanteeseen on sähkön halpa hinta.
    MT Livessä vieraillut Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa sanoo, ettei uutta puuhun perustuvaa lämmöntuotantoa kannata rakentaa.
    MT Livessä vieraillut Energiateollisuuden energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa sanoo, ettei uutta puuhun perustuvaa lämmöntuotantoa kannata rakentaa.  Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Energia
    7.2.202605:00
    Matti Tuominen

    MT Liven tuoreimmassa lähetyksessä vieraillut Energiateollisuus ry:n energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa arvioi, että uutta puuhun perustuvaa lämmöntuotantoa ei kannata rakentaa.

    ”On aika vaikea nähdä, että hirveän paljon olisi taloudellisia edellytyksiä ryhtyä rakentamaan uutta puuhun perustuvaa lämmöntuotantoa, varsinkaan jos tehtäisiin pelkästään sähköä”, hän totesi.

    Tilanne voisi olla eri, jos puun poltossa syntyvä lämpö käytettäisiin joko teollisuuden tarpeisiin tai kaukolämmöksi.

    Uusien laitosten rakentamisen sijaan edessä voi Salomaan arvion mukaan olla olemassa olevien laitosten lopettamisia. Syynä tähän on se, että suuren osan vuodesta sähkö on niin halpaa.

    Julkisuudessa on myös ehdotettu, että puun energiakäyttöä pitäisi verottaa. Salomaa tyrmää ajatuksen.

    Hän huomauttaa, että puuta tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen monenlaisissa kohteissa, esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa. Jos puun energiakäyttöä verotettaisiin, siitä saattaisi toki tulla valtiolle jonkin verran verotuloja, mutta samaan aikaan kaukolämpö maksaisi nykyistä enemmän.

    ”Välttämättä ohjaava vaikutus ei hirveän vahva olisi, koska vaihtoehtoja on suhteellisen vähän.”

    Esimerkiksi fossiilisiin polttoaineisiin tai turpeeseen palaamiseen ei ole Salomaan mielestä taloudellisia edellytyksiä.

    Moni miettii, luovuttiinko turpeesta liian kevyin perustein. Salomaalla on tähän selkeä mielipide, ja se on ei.

    ”Sen kannattavuus on aivan onneton.”

    Julkisuudessa on myös ehdotettu, että puun energiakäyttöä pitäisi verottaa. Pekka Salomaa tyrmää ajatuksen.
    Julkisuudessa on myös ehdotettu, että puun energiakäyttöä pitäisi verottaa. Pekka Salomaa tyrmää ajatuksen.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Turpeen käyttö ei käytännössä laskisi sähkön hintaa ainakaan merkittävästi. Salomaan mukaan hinta voisi laskea muutamana päivänä vuodessa jonkin verran.

    Julkisessa keskustelussa on noussut esiin ajatus siitä, että Suomessa olisi luovuttu omavaraisuudesta energian suhteen. Salomaa kuitenkin totesi, ettei Suomen omavaraisuus ole vuosikymmeniin ollut niin hyvä kuin nyt.

    Aikanaan sähköä tuotiin paljon Neuvostoliitosta ja Venäjältä. Nykyisin sähköä tuodaan etenkin Ruotsista.

    Sähköä myös viedään jonkin verran Viroon. On esitetty ajatuksia, joiden mukaan sähkön vienti Viroon ei olisi järkevää, vaan sähkö olisi järkevämpää käyttää itse. Salomaa huomautti, ettei tällainen ajatus tunnu kovin tasapuoliselta, koska sähköä tuodaan tällä hetkellä paljon Ruotsista Suomeen.

    ”Turvallisuuspolitiikankin kannalta on kivempi, että balteilla on sähköt päällä kuin, että heillä ei olisi.”

    Lähetyksessä pohdittiin myös sitä, pitäisikö maahan rakennettavan tuulivoiman vastapainoksi vaatia säätövoiman rakentamista ja sitä, kenen vastuulla sen kustantaminen on.

    Salomaa totesi, että tuulivoiman tuottaja maksaa jo nyt siitä, jos tuotantoennusteet menevät pieleen. Toisaalta tuulivoiman tuottaja kärsii siitä, että sähkön hinta on korkeimmillaan silloin, kun ei tuule ja silloin, kun tuulee, sähkö on halvempaa.

    Tuulivoiman tuottaja saa siis sähköstä keskimäärin halvempaa hintaa esimerkiksi tasaisesti sähköä tuottavaan ydinvoimaan verrattuna.

    ”Kyllä tuulivoimatuottajalla on jo nyt huomattava kannuste pysyä ennusteissaan.”

    Näin ollen onkin Salomaan mielestä erikoinen ajatus, että tuulivoiman tuottajat velvoitettaisiin rakentamaan säätövoimaa, koska ne kärsivät jo nyt tuotannon vaihteluista.

    Salomaata haastatteli MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso.

    ”Turvallisuuspolitiikankin kannalta on kivempi, että balteilla on sähköt päällä kuin, että heillä ei olisi.”

    Pekka Salomaa
    Lisää aiheesta
    • Automaattisesti toimiva piipun läppä estää hakekattilaa jäähdyttävän ilmavirtauksen. Säästöt ovat huomattavat”, sanoo läpän kehittäjä Juhani Peltola.

      Energia | Piipun sulkuläppä säästää lämpöenergiaa – eläkkeellä oleva yrittäjä kehitti automaattisulun savupiippuun

      Tilaajalle
    • AirHot 30 -kamiinaa suositellaan käytettäväksi noin 500:n kuution halleissa. Kamiinan pesän koko on 50 x 70 cm.

      Sähkö ja lämmitys | Konehalli puukäyttöisellä kamiinalla lämpimäksi – täyden pesän paloaika parhaimmillaan jopa viisi tuntia

    • Tulipesää ei kannata latoa ääriään myöten täyteen.

      Koti | Voiko takkaa lämmittää liikaa? ”Tulisija ja hormi ovat kovilla, jos tulisijaa lämmitetään parikin päivää”

      Tilaajalle
    • Tulisijan käyttäjän tiedot ja taidot vaikuttavat merkittävästi puun pienpolton päästöihin.

      Energia | Tiesitkö, että tulisijasta kuuluva humina on huono merkki?

    Artikkelin aiheet
    puuenergia
    sähkön hinta
    Energiateollisuus ry
    tuulivoima
    MT Live
    MT Live
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi