• Konehalli puukäyttöisellä kamiinalla lämpimäksi – täyden pesän paloaika parhaimmillaan jopa viisi tuntia

    Energiakriisin puristuksessa moni on alkanut etsiä konehalleihinkin vaihtoehtoisia lämmitysmuotoja. Eräs vaihtoehto on puukäyttöinen ilmanlämmitin. Tämä juttu julkaistiin ensimmäisen kerran 25.6.2023.
    AirHot 30 -kamiinaa suositellaan käytettäväksi noin 500:n kuution halleissa. Kamiinan pesän koko on 50 x 70 cm.
    AirHot 30 -kamiinaa suositellaan käytettäväksi noin 500:n kuution halleissa. Kamiinan pesän koko on 50 x 70 cm. Kuva: Arto Turpeinen
    Koneet ja autot|Sähkö ja lämmitys
    2.2.202621:30
    Arto Turpeinen

    Vesantolainen Kiinteistöhuolto Pakarisella on pieni noin 100 neliön ja 500 kuution konehalli. Hallissa oli aluksi käytössä infrapunalämmitin, mutta se ei osoittanut toimivaksi ratkaisuksi. Halli oli aina lämmittimestä huolimatta kostea ja jään sulattaminen traktorista kesti kauan. Lisäksi lämmittimen dieselin käry tarttui vaatteisiin.

    Pohdintojen jälkeen lämmitysmuodoksi vaihdettiin Ikaalislaisen Ikavote Oy:n puhaltava Airhot-hallilämmitin, joita käytetään erilaisissa kohteissa varastoista kasvihuoneisiin. Yläpaloperiaatteella toimivien kamiinoiden kerrotaan olevan erittäin varmatoimisia, ja niissä voidaan tiiliarinan ansiosta polttaa puun lisäksi muitakin roskia. Lämmin ilma puhalletaan ulos puhaltimella. Malleja on viisi, joista neljä suurinta on varustettu erillisillä palopuhaltimilla.

    AirHot 30:n teho on 30 kilowattia ja puhaltimen 330 wattia. Pesän koko on 700 x 500 mm, joten sinne mahtuvat hieman pidemmätkin puut. Täydellä pesällisellä paloajaksi ilmoitetaan noin viisi tuntia. Piipun täytyy olla vähintään viisi metriä pitkä.

    Kiisteistöhuollon halliin Airhot 30 on hieman ylimitoitettu, sillä parisen vuotta sitten rakennettu halli on melkoisen tiivis. Kokemusten mukaan 10 celsiuksen sisälämpötila nousee tunnissa jopa 26 asteeseen. Lämmittimen käyttö vaatii kuitenkin pientä harjoittelua. Puhallusilman teho on tarkka säädettävä, jotta löytää käytössä olevalle puulajille sopivan puhalluksen.

    Tulisijojen perustamisen vaaditaan lupia.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, mitkä luvat on oltava kunnossa ennen kuin kamiinan ottaa käyttöön!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

    Käytä ilmalämpöpumppua oikein — lämmintä ja viileää sisäilmaa kohtuudella

    Vesi-ilmalämpöpumpun asennuksella pyritään kampittamaan lämmitysöljyn hinnannousu − öljykattilan rinnalla toimiva pumppu asennettiin päivässä

    Ilmalämpöpumppu hallin lämmittimenä – lämpöä pienellä teholla

    Artikkelin aiheet
    puukäyttöinen lämmitys
    kamiina
    konehalli
    AirHot 30
    energiakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Asiantuntija: Väärä säilytys voi tuhota auton renkaat

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pesän koko on 50 x 70 cm, ja paloaika noin viisi tuntia. Pakarisen mukaan puhalluksen säätö on tarkkaa hommaa, sillä lämpötilaan vaikuttaa puun laatu.

    Koneviesti | Puukäyttöinen kamiina on tehokas lämmitysmuoto konehalliin – tarvittavat luvat kannattaa tarkistaa oman kunnan viranomaisilta

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Itävalta sanoo hyvästit öljylämmitykselle

  • Infrapunalämmitin täytyy pitää puhtaana pölystä.

    Koneviesti | Aneto-infrapunalämmitin tarjoaa miellyttävää lämmitystehoa

    Tilaajalle