• Tutkimus: Yli puolet 65–74-vuotiaista pitää itseään täysin työkykyisenä – vain harva käy silti enää töissä

    Eläkeiän ylittäneissä on suuri joukko, joiden potentiaali työmarkkinoilla jää käyttämättä.
    Moni ikääntynyt kokee olevansa täysin työkykyinen.
    Moni ikääntynyt kokee olevansa täysin työkykyinen.  Kuva: Risto Jussila
    Uutiset|Hyvinvointi
    28.11.202320:00
    Matti Tuominen

    Suomessa on 65–74-vuotiaita kaikkiaan runsaat 700 000. Terve Suomi -tutkimuksen mukaan heistä 55 prosenttia eli lähes 390 000 arvioi olevansa täysin työkykyisiä.

    Työkykyiseksi itsensä kokevista on kuitenkin ansiotyössä vain vajaat 40 000 eli noin 10 prosenttia.

    Eläkeiän ylittäneissä on siis suuri joukko, joiden potentiaali työmarkkinoilla jää käyttämättä.

    ”Työpaikoilla voidaan tukea ikääntyneiden työntekoa joustavilla, työkyvyn huomioon ottavilla käytännöillä. Tärkeää olisi tarvittaessa muokata työaikoja, työtehtäviä ja työoloja niin, että ne soveltuvat paremmin erilaisille työntekijöille. Ikääntyneiden työmahdollisuuksia tulee vahvistaa, ja niistä pitäisi viestiä sekä työntekijöille että työnantajille, muun muassa ikäsyrjinnän vähentämiseksi”, johtava asiantuntija Päivikki Koponen kommentoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedotteessa.

    Ikääntyneiden toimintakyky vaihtelee rajusti. Samanikäisistä henkilöistä toisille jo kävelykin voi tuottaa vaikeuksia.
    Ikääntyneiden toimintakyky vaihtelee rajusti. Samanikäisistä henkilöistä toisille jo kävelykin voi tuottaa vaikeuksia.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Koponen muistuttaa, että ansiotyö ei kuitenkaan ole realistinen mahdollisuus kaikille työkykyiseksi itsensä kokeville.

    Osallistuminen vapaaehtoistyöhön ja harrastuksiin on tärkeää, jotta ikääntyneet voivat tuntea osallisuutta ja ylläpitää toimintakykyään.

    On syytä huomata, että iäkäs väestö on hyvin moninainen, ja samanikäiset ihmiset voivat olla hyvin eri kuntoisia: toisille jo kävely tuottaa vaikeuksia, kun taas toisilta onnistuu juokseminenkin.

    THL:n tuoreessa Terve Suomi -tutkimuksessa selvitettiin ihmisten arjessa pärjäämistä eli toimintakykyä monipuolisesti kyselyin ja mittauksin. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2022 ja keväällä 2023.

    Kyselyyn vastasi 28 000 yli 20-vuotiasta, ja heistä terveystarkastukseen osallistui 5 700 henkilöä.

    Asiantuntija muistuttaa, että ansiotyö ei kuitenkaan ole realistinen mahdollisuus kaikille itsensä työkykyiseksi kokeville.
    Asiantuntija muistuttaa, että ansiotyö ei kuitenkaan ole realistinen mahdollisuus kaikille itsensä työkykyiseksi kokeville.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Työvoimapulaa on koko Suomessa. Osaavan työvoiman puute on yrityksien mukaan suurin este talouden kasvulle tällä hetkellä.

      Työmarkkinat | Tuhansia avoimia työpaikkoja ja tuhansia työttömiä ‒ näistä syistä ihmisiä ei saada töihin

      Tilaajalle
    • Unettomuus oli Hanna Kivisalolle jonkinlainen pelastus, kehon tapa kertoa mielen hädästä. Oli pakko pysähtyä ja hakea apua itselleen.

      Hyvinvointi | Uupumus vei opettajalta unen ja ilon mutta ei työkykyä: ”Sen sijaan, että kysytään, miten töissä menee, voisi kysyä, milloin viimeksi olit onnellinen?”

      Tilaajalle
    • Työn kuormituksesta ei läheskään aina puhuta kehityskeskusteluissa. Lehtikuva / Olivia Ranta.

      Yhteiskunta | Suomalaiset eivät voi töissä kovin hyvin, kertoo seurantatutkimus – työuupumusoireilu on lisääntynyt, työn imu kadoksissa

    Artikkelin aiheet
    työkyky
    ikääntyneet
    eläkeikä
    työmarkkinat
    Terve Suomi -tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa