• Työmarkkinajärjestöt vaativat: Työllisyysmaksujen alennusta ei saa käyttää julkisen talouden paikkaamiseen

    Työllisyysrahaston hallintoneuvosto päätti elokuun lopulla esittää sosiaali- ja terveysministeriölle, että työttömyysvakuutusmaksuja alennetaan merkittävästi ensi vuonna.
    Lopulliset päätökset työttömyysvakuutusmaksujen alennuksesta tehdään hallituksen budjettiriihessä 19.–20. syyskuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Lopulliset päätökset työttömyysvakuutusmaksujen alennuksesta tehdään hallituksen budjettiriihessä 19.–20. syyskuuta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Politiikka ja talous
    11.9.202314:45
    STT–

    Työmarkkinakeskusjärjestöt vaativat yhteisessä lausunnossaan, että työttömyysvakuutuksen alennuksesta syntyviä säästöjä ei saa käyttää julkisen talouden paikkaamiseen. Kannanotto on osoitettu Petteri Orpon (kok.) johtamalle hallitukselle, ja sen takana seisovat EK, KT, SAK, Akava ja STTK.

    Työllisyysrahasto on esittänyt työttömyysvakuutusmaksujen alentamista ensi vuonna yhteensä 1,43 prosenttiyksiköllä.

    Alennus olisi rahassa kaikkiaan noin 1,4 miljardia euroa. Järjestöt sanovat kannanotossaan, että työttömyysvakuutusmaksuilla kerätyt varat on tarkoitettu etuuksien, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan, rahoittamiseen. Niitä ei pidä järjestöjen mukaan käyttää muiden julkisten menojen kattamiseen.

    ”Työttömyysvakuutusmaksujen vakuutusperiaatteesta tulee pitää kiinni, ja vakuutusmaksuja ei ole tarkoitettu paikkaamaan muuta julkista taloutta”, keskusjärjestöjen kannanotossa todetaan.

    Järjestöjen mukaan Suomesta on poistettu valtaosa sellaisista palkkaperustaisista sosiaalivakuutusmaksuista, joilla rahoitetaan muuta kuin työperusteisia sosiaalivakuutusetuuksia.

    Järjestelyn tarkoituksena on järjestöjen mukaan ollut edistää työllisyyttä, kun se alentaa välillisiä työvoimakustannuksia ja parantaa palkansaajien ostovoimaa.

    Järjestöjen vaatimuksesta kertoi maanantaina ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

    ”Työntekijä maksaisi alennuksen jälkeen reilut 300 euroa työttömyysvakuutusmaksuja vähemmän vuodessa”

    Työllisyysrahaston hallintoneuvosto päätti elokuun lopulla esittää sosiaali- ja terveysministeriölle, että työttömyysvakuutusmaksuja alennetaan merkittävästi ensi vuonna.

    Työntekijän keskimääräinen maksu laskisi 0,79 prosenttiin palkasta, mikä on 0,71 prosenttiyksikköä vähemmän kuin nyt.

    Työnantajan keskimääräinen maksu olisi 0,82 prosenttia palkasta, mikä on 0,72 prosenttiyksikköä vähemmän kuin tänä vuonna.

    Tuolloin työllisyysrahasto arvioi, että vuoden 2022 mediaaniansioita, eli 3 625 euroa kuukaudessa, ansaitseva työntekijä maksaisi alennuksen jälkeen reilut 300 euroa työttömyysvakuutusmaksuja vähemmän vuodessa kuin nyt, jos alennus menee läpi.

    Hallitus tekee eduskunnalle esityksen siitä, miten työttömyysvakuutusmaksuja ensi vuonna peritään.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka | Rakentamisen sukellus iskee hallituksen talouspolitiikan kohti kanveesia

    • Rakennusala vaikuttaa myös monen muun alan työllisyyteen; lisäksi se on talouden kehityksen tärkeimpiä suunnannäyttäjiä, Annika Saarikko muistuttaa.

      Politiikka | Saarikko: Rakennusalan konkurssien koettelemille kunnille on saatava tukea ‒ rahat kannattamattomasta Turun junasta

    • Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia huhti-kesäkuun välillä 35 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

      Talous | ”En osaa edes arvioida, miten syvät vaikutukset voivat olla” ‒rakennusyhtiöiden konkurssit ovat kotikunnille yllättävä ja vakava paikka

      Tilaajalle
    • Useita tuhansia suomalaisia on väliaikaisesti ilman kotia. Pitkäaikaisasunnottomia on yli 1200. Kuvan henkilö ei liity juttuun.

      Hyvinvointi | Kodittomaksi voi joutua kuka tahansa meistä eikä se ole oma valinta – tästä syystä väistämme kipeän aiheen

    Artikkelin aiheet
    työttömyysvakuutusmaksu
    työmarkkinajärjestöt
    julkinen talous
    Työllisyysrahasto
    Suomen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle