• THL: Jos turkistarhaus ei muutu, se tulee kieltää – "Liian suuri riski ihmisten hengelle ja terveydelle"

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vaatii bioturvallisuustoimien kiristämistä. Mikäli näin ei tapahdu, turkistarhaus tulee kieltää, sillä nykyiset olosuhteet voivat johtaa jopa koronapandemiaa pahempaan kriisiin.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi lausunnossaan, että turkistarhauksen jatko nykymuodossaan muodostaa jatkuvan riskin koronapandemiaakin vakavammalle pandemialle. Kuvituskuva.
    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi lausunnossaan, että turkistarhauksen jatko nykymuodossaan muodostaa jatkuvan riskin koronapandemiaakin vakavammalle pandemialle. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Yhteiskunta
    15.11.202415:16
    Piia Lehojärvi

    Turkistarhauksen jatkuminen edellyttäisi, että bioturvallisuus- ja tartuntariskejä ehkäisevät hygieniatoimet nostetaan valvotusti vähintään elintarviketuotannon tasolle, THL toteaa eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle antamassaan lausunnossa turkistarhauksen aiheuttamasta riskistä ihmisen terveydelle.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi lausunnossaan, että turkistarhauksen jatko nykymuodossaan muodostaa jatkuvan riskin koronapandemiaakin vakavammalle pandemialle.

    ”Tällä hetkellä turkistarhaus muodostaa pandemiauhan vuoksi liian suuren riskin ihmisten hengelle ja terveydelle.” Otto Helve

    THL:n mukaan turkistarhauksen jatkuminen edellyttäisi, että turkistarhauksessa bioturvallisuus- ja tartuntariskejä ehkäisevät hygieniatoimet nostettaisiin valvotusti vähintään elintarviketuotannon tasolle.

    ”Tällä hetkellä turkistarhaus muodostaa pandemiauhan vuoksi liian suuren riskin ihmisten hengelle ja terveydelle. Turkistarhauksen terveysturvallinen jatkaminen vaatii järeitä toimia”, sanoo THL:n väestön hyvinvoinnista vastaavan osaston johtaja Otto Helve tiedotteessa.

    Jos näiden toimenpiteiden toteuttaminen on mahdotonta, THL arvioi, ettei turkistarhaustoimintaa tulisi jatkaa. Asiaa tulisi edistää myös EU-tasolla.

    Ihmisten terveyttä turkistarhauksen yhteydessä on pyritty parantamaan tarjoamalla H5-lintuinfluenssarokotetta.

    Maa- ja metsätalousministeriö on asettanut huhtikuussa 2024 voimaan tulleen asetuksen vaatimuksista tautisuojan ja bioturvallisuuden parantamiseksi turkistahoilla. THL on jo aiemmissa lausunnoissaan tuonut esiin huolensa turkistarhojen bioturvallisuuden ja työntekijöiden suojauksen puutteista.

    Ihmisten terveyttä turkistarhauksen yhteydessä on pyritty parantamaan Työterveyslaitoksen ohjeistuksella ja tarjoamalla riskissä oleville H5-lintuinfluenssarokotetta. Rokotuksilla voidaan suojata työntekijöitä, mutta niillä ei voida estää uuden pandeemisen viruksen syntyä, todetaan THL:n tiedotteessa.

    Tarhatut turkiseläimet luovat otolliset olosuhteet viruksen muuntumiselle.

    Korkeapatogeeninen H5N1-lintuinfluenssavirus levisi laajasti Suomen turkistarhoilla vuonna 2023.

    Virus aiheutti tappavaa tautia eläimissä ja altisti satoja ihmisiä työssään taudille, johon kuolleisuus ihmisillä on noin 50 prosenttia. Vaikka Suomessa ei todettu tartuntoja ihmisissä, taudinpurkaus osoitti, että turkistarhaus muodostaa merkittävän terveysuhan yhteiskunnassamme, THL sanoo.

    Tarhatut turkiseläimet ovat alttiita sekä lintujen ja sikojen influenssaviruksille että ihmisen kausi-influenssavirukselle ja luovat tarhattuina otolliset olosuhteet viruksen muuntumiselle. Erilaisilla influenssaviruksilla on kyky yhdistyä ja muodostaa uudentyyppisiä influenssaviruksia, jotka voivat mahdollisesti tarttua ihmiseen ja ihmisten välillä tehokkaasti. Tällöin uuden pandemian syntymisen riski on THL:n mukaan ilmeinen.

    Lisää aiheesta
    • Maatalousministeri esikuntineen on välittänyt hevosalan toimijoiden viestejä virkamiesvalmistelijoille. Erityisavustajan mukaan tavoitteena on saada aikaan hevosten hyvinvointiasetus, jonka kanssa ala pystyy elämään ja joka tukee eläinten hyvinvointia. Kuvituskuva.

      Hevoset | Turkiseläinten hyvinvointiasetus yritetään viedä maaliin ennen hevosten hyvinvointiasetusta

      Tilaajalle
    • Arkistokuva.

      Eläimet ja kasvit | Hallinto-oikeus kumosi Riistakeskuksen turkistarhoille viime vuonna myöntämän poikkeusluvan tappaa lintuja

    • Viranomaiset ottivat kuvia sairaista eläimistä tammikuussa 2020 Evijärvellä sijaitsevalla kettutarhalla.

      Maatalous | Ongelmalliseksi tiedetyn tarhan kaikki ketut nääntyivät nälkään – tarkastuskäyntiä vitkutellut eläinlääkäri ei joudu vastuuseen

    • Vuoden 2023 aikana lintuinfluenssaa todettiin 71 turkistarhalla. Tauti aiheutti usealla tarhalla vakavia oireita ja eläinten lisääntynyttä kuolleisuutta.

      Eläintaudit | Epidemia turkistiloilla synkensi viime vuotta

      Tilaajalle
    • SDP, vihreät ja vasemmistoliitto jättivät molemmissa valiokunnissa eriävän mielipiteen poikkeusluvan hakemisesta. LEHTIKUVA / KIMMO MÄNTYLÄ.

      Ympäristö | Suomi aikoo hakea poikkeuslupaa minkin tarhauksen jatkamiseksi

    Artikkelin aiheet
    THL
    turkistarhaus
    bioturvallisuus
    pandemia
    lintuinfluenssa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle