• Poliisin mukana ollut metsästäjä lopetti vauhkoontuneen hirven Turun Kupittaalla

    Itseään loukannut vasa lopetettiin poliisin mukana olleen metsästäjän laukauksella.
    Tämä hirvi kuvattiin huomattavasti kaupunkia seesteisemmässä ympäristössä.
    Tämä hirvi kuvattiin huomattavasti kaupunkia seesteisemmässä ympäristössä. Kuva: Eija Vallinheimo
    Uutiset|Erä
    6.5.202416:45
    Hermanni Härkönen

    Turun Kupittaalla vauhkoontuneena juossut ja aitoihin törmätessään itseään loukannut hirven ylivuotinen vasa lopetettiin poliisin apuna olleen riistanhoitoyhdistyksen metsästäjän toimesta hieman ennen kello neljää tänään maanantaina.

    Poliisi kertoo tapauksesta verkkosivuillaan.

    Ensimmäinen ilmoitus hirvestä saatiin hätäkeskuksen kautta puoli kahden jälkeen. Aluksi poliisi pyrki ohjaamaan liikennettä ja hirveä, mutta tilanteen edetessä hirvi päätettiin lopettaa.

    Poliisin mukana ollut riistanhoitoyhdistyksen metsästäjä sai lopetettua hirven alaspäin suuntautuneella laukauksella sen juostua Vasaramäen kaupunginosaan talojen pihoille. Alue on tiheästi asuttu.

    Kupittaa on tiheästi rakennettua aluetta.
    Kupittaa on tiheästi rakennettua aluetta. Kuva: Jarno Mela
    Lisää aiheesta
    • Eläimiin liittyvät kuolemat johtuvat niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin yleisimmin liikenneonnettomuuksista.

      Luonto | Yhdysvaltojen tappavin eläin on Suomessakin yleinen vieraslaji

    • Metsänomistajan kannattaa tuntea maalajinsa. Hienojakoisilla mailla pikkutaimikot ovat alttiita rousteelle.

      Metsänhoito | Kevätkävely taimikoissa suo metsänomistajalle oivalluksia – ”Elokuussa on vaikea ymmärtää, mikä on aukkojen syynä”

      Tilaajalle
    • Tämä hirvilauma liikkui porvoolaisella pellolla illalla puoli yhdeksän aikaan. Seuraavana iltana hirvet olivat samalla pellolla. Ojat eivät niiden kulkua hidastaneet.

      Liikenne | Video: ”Viimevuotiset vasat liikkuvat ihan pöllöinä” – riistamies kehottaa huomioimaan nyt tarkasti hirvivaroitusmerkit

    • Noin puolet hirvituhoista tapahtuu mäntytaimikoissa. Valtion maksamat hirvieläinvahinkokorvaukset ovat metsänomistajalle veronalaista tuloa.

      Metsänhoito | Luken raportti: Hirvituhot voivat maksaa metsänomistajalle pahimmillaan yli 4 400 euroa hehtaarilta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hirvi
    Turku
    Kupittaa
    poliisi
    metsästäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle