• WHO: Helteet ovat tappaneet yli 200 000 ihmistä Euroopassa vuodesta 2022 lähtien

    Eurooppa lämpenee nopeammin kuin mikään muu maanosa.
    Ihmiset suojautuivat sateenvarjoilla auringonpaisteelta Colosseumin luona Roomassa toukokuun lopulla. AFP/LEHTIKUVA.
    Ihmiset suojautuivat sateenvarjoilla auringonpaisteelta Colosseumin luona Roomassa toukokuun lopulla. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Sää
    12.6.202607:48
    STT–AFP

    Yli 200 000 ihmistä on menettänyt henkensä helteiden vuoksi Euroopassa vuodesta 2022 lähtien, Maailman terveysjärjestö WHO kertoo.

    WHO:n Euroopan-aluejohtajan Hans Klugen mukaan luku on vain jäävuoren huippu, sillä miljoonat ihmiset kärsivät helteen vaikutuksista.

    Tänä vuonna useissa Euroopan maissa on koettu mittaushistorian korkeimpia toukokuun lämpötiloja.

    Tutkijoiden mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä, minkä seurauksena helleaallot, kuivuusjaksot ja tulvat ovat entistä voimakkaampia ja yleisempiä.

    Klugen mukaan Eurooppa lämpenee nopeammin kuin mikään muu maanosa.

    Kovat helteet vaikuttavat erityisesti hyvin iäkkäisiin ja hyvin nuoriin sekä esimerkiksi sydän- ja munuaissairauksista kärsiviin ihmisiin. Kuumuus aiheuttaa nestehukkaa ja lämpöhalvauksia ja pahentaa monia olemassa olevia sairauksia.

    WHO kehottaa viranomaisia ottamaan käyttöön tehokkaita hellevaroitusjärjestelmiä ja parantamaan viestintää riskiryhmille. Myös kaupunkisuunnittelun keinot kuten viheralueiden lisääminen voivat auttaa suojautumaan äärihelteiltä.

    Vanhustenhuollon tulisi huolehtia, että ikäihmiset juovat riittävästi vettä, ja työvuoroja pitäisi muuttaa niin, että työntekijät voivat välttää keskipäivän paahtavan auringon.

    Lisää aiheesta
    • Tutkijoiden mukaan hellekuolemien määrää on aliarvioitu huomattavasti. LEHTIKUVA/AFP.

      Sää | Tutkimus: Ilmaston lämpeneminen kolminkertaisti kesän hellekuolemat Euroopassa

    • Hellelukemat ottavat monilla koville.

      Kasvintuotanto | Helteet ovat useimmille koettelemus, ja tulevaisuudessa niistä kärsitään vielä nykyistäkin pidempään

    • Samanlainen meteorologinen tilanne ei olisi vielä 50 vuotta sitten aiheuttanut yhtä kuumaa säätä kuin Etelä-Euroopassa nyt koetaan, sanoo tutkimusprofessori Hannele Korhonen.

      Sää | Korventava kuumuus, maastopalot ja rankkasateet kurittavat nyt maapalloa – "Mikä 30 vuotta sitten oli hyvin kuuma kesä, alkaa nyt olla normaali"

    • Tulevina vuosikymmeninä voimistuva lämpeneminen ja kuivuminen tulee olemaan maanosamme murheenkryyni.

      Ilmastonmuutos | Pohjois-Euroopan maataloudesta on syytä pitää huolta, kun Etelä-Eurooppa kuivuu ja kuumenee

    • Kehoa voi hellepäivänä viilentää myös pulahtamalla uimaan. Nesteytyksestä ja suojaavista vaatteista kannatta kuitenkin myös huolehtia.

      Sää | Vaarallisen kuuma sää jatkuu − THL: Näin suojaudut helteen terveyshaitoilta

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    helleaallot
    Eurooppa
    WHO
    terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita