• Ilmainen palvelu unohduksissa – miksi postilaatikkoa ei pyydetä lähemmäs, vaikka monella siihen oikeus?

    Postin tarjoama palvelu on ollut tarjolla jo kauan. Asiantuntija arvioi, että osa ihmisistä ei halua sitä periaatteen vuoksi.
    Tilaajalle
    Postilaatikon voi saada nykyistä lähemmäs kotiovea, jos täyttää tietyt kriteerit.
    Postilaatikon voi saada nykyistä lähemmäs kotiovea, jos täyttää tietyt kriteerit.  Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.3.202607:00
    Matti Tuominen

    Moni 75-vuotias tai sitä vanhempi voisi saada postilaatikkonsa nykyistä lähemmäs kotiaan. Heistä vain harva hyödyntää tällaista mahdollisuutta, vaikka palvelu on ilmainen.

    Kyse on esteettömästä postinjakelusta eli virallisesti erityistalousjakelusta.

    Postin jakelupalveluiden tuotepäällikkö Marko Lähteenmäki kertoo, että Postilla on tällä hetkellä erityistalousjakelun sopimuksia kaikkiaan noin 23 000. Tämä on pieni osuus, kun sitä vertaa 75-vuotiaiden tai sitä vanhempien määrään. Yli 75-vuotiaita on nykyisin yli 600 000.

    Lähteenmäki arvioi, että erityistalousjakelun suosio kasvoi suunnilleen vuoteen 2015 saakka, mutta sen jälkeen sopimusten määrä on pysynyt melko tasaisena.

    ”Lääkärintodistuksessa emme kysele mitään henkilökohtaisia sairaustietoja, vaan lääkäri päättää, onko henkilö kykenevä käymään postilaatikolla vai ei.”

    Marko Lähteenmäki

    Mahdollisuus erityistalousjakeluun on ollut olemassa jo pitkään, vuodesta 1994. Se perustuu postilakiin. Palvelun ehdot ovat pysyneet koko tuon ajan käytännössä ennallaan.

    Jos postilaatikon haluaa saada nykyistä lähemmäs, täytyy täyttää muutama kriteeri. Käytännössä asiakkaalla pitää olla ikää vähintään 75 vuotta tai hänellä pitää olla liikuntakyvyn rajoite, joka estää postin hakemisen kauempana olevalta postilaatikolta.

    Myös muiden samassa talossa tai huoneistossa asuvien pitää pääsääntöisesti täyttää nämä kriteerit.

    Kuitenkin silloin, jos kriteerit täyttävä henkilö on kodissaan pitkiä aikoja yksin, voi palvelun saada, vaikka asuinkumppani ei täyttäisikään kriteerejä. Pitkä aika tarkoittaa Lähteenmäen mukaan muutamia päiviä.

    Mahdollisuus erityistalousjakeluun on ollut olemassa jo pitkään, vuodesta 1994. Se perustuu postilakiin.
    Mahdollisuus erityistalousjakeluun on ollut olemassa jo pitkään, vuodesta 1994. Se perustuu postilakiin.  Kuva: Lari Lievonen

    Erityistalousjakelun piiriin pääsee niin, että palvelun tilaa Postin verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella tai Postin verkkopalveluun kirjautumalla. Palvelun voi myös tilata toisen puolesta.

    Liikuntaesteisen pitää liittää hakemukseensa lääkärintodistus.

    ”Lääkärintodistuksessa emme kysele mitään henkilökohtaisia sairaustietoja, vaan lääkäri päättää, onko henkilö kykenevä käymään postilaatikolla vai ei”, Lähteenmäki sanoo.

    Jos toinen samassa taloudessa asuva ei täytä kriteereitä, palvelun tilaajan pitää kertoa ja perustella oma tilanteensa tilauslomakkeella.

    Erityistalousjakelun voi saada vain vakituiseen osoitteeseen, eikä esimerkiksi kesämökille. Se koskee vain päiväaikaan jaettavia osoitteellisia kirjeitä, postikortteja, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä.

    Sen sijaan se ei koske paketteja, eikä muita yhtiöitä kuin Postia.

    Lähteenmäki arvioi, että osa ihmisistä on tietoisia erityistalousjakelusta, mutta palvelua ei haluta tilata periaatteesta. Monet haluavat pitää kiinni postin hakemisesta ja liikkumisesta.

    ”Niin kauan, kun minun jalkani toimivat, minä haen postin”, Lähteenmäki kuvaa monen ajatusmaailmaa.

    Monet ajattelevat myös niin, että postin hakeminen vähän kauempaa on pienempi paha verrattuna siihen, mitä erityistalousjakelun hyödyntäminen vaatii.

    Asiakkaan pitää nimittäin huolehtia siitä, että postilaatikolle tuleminen on turvallista eli esimerkiksi lumet pitää luoda, ja laatikolla pitää olla jonkinlainen valaistus.

    Erityistalousjakelun voi saada vain vakituiseen osoitteeseen, eikä esimerkiksi kesämökille. Se koskee vain osoitteellisia kirjeitä, postikortteja, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä.
    Erityistalousjakelun voi saada vain vakituiseen osoitteeseen, eikä esimerkiksi kesämökille. Se koskee vain osoitteellisia kirjeitä, postikortteja, sanomalehtiä ja aikakauslehtiä.  Kuva: Pekka Fali
    Lisää aiheesta
    • Vielä nykyään viranomaisten pitää lähettää posti paperisena, ellei henkilö ole antanut erikseen suostumusta sähköiseen viestintään. Vuodenvaihteen jälkeen tämä kuitenkin muuttuu, kun viranomaisposti muuttuu digitaaliseksi.

      Tekniikka | Viranomaisilta tulevat kirjeet voivat pian aiheuttaa ikävän yllätyksen, jos et ole hereillä – asiantuntija neuvoo, miten kannattaa toimia

      Tilaajalle
    • MT:n testistä saatiin mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten kirjeet kulkevat ympäri Suomea.

      Yhteiskunta | MT selvitti: Kirje voi matkata ympäri Suomea kuusi päivää − näin Posti perustelee asiaa

      Tilaajalle
    • Postilaatikoihin tulee yhä harvemmin postia.

      Kulttuuri | Postin hallintoneuvoston puheenjohtaja Oskari Valtola ei ota kantaa jakeluongelmiin ja sanomalehtien tulevaisuuteen – ”Valtio-omistaja odottaa, että yhtiö toimii jatkossakin kannattavasti"

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    postipalvelut
    erityistalousjakelu
    Posti
    ikaantyneet
    esteettomyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle