• Asuntokaupoissa on ostajan markkinat, asiantuntija arvioi – marraskuusta tulossa vuodentakaista vilkkaampi

    Asuntokauppa on piristynyt vuodentakaisesta. Korkotaso on vakiintunut neljään prosenttiin ja tarjontaa riittää.
    Asuntokaupan ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 15 prosenttia kuluvan vuoden tasosta.
    Asuntokaupan ennakoidaan kasvavan ensi vuonna 15 prosenttia kuluvan vuoden tasosta. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Talous
    29.11.202316:35
    Anniina Jokinen

    Asuntokauppojen määrä lähti lokakuussa kasvuun muutamissa kaupungeissa, kertoo Sp-Koti tiedotteessa. Uudisasuntokauppa kasvoi Vantaalla 190 prosenttia, Jyväksylässä 28,6 prosenttia ja Tampereella 18,5 prosenttia.

    ”Asuntokaupan piristyminen on alkanut näkyä nousseina kauppamäärinä eri puolilla Suomea. Ensiasunnon ostajien aktivoitumisen seurauksena marraskuusta on tulossa viime vuoden marraskuuta parempi asuntokauppakuukausi. Kyse on tämän vuoden ensimmäisestä kuukaudesta, jolloin asuntokauppoja on tehty enemmän kuin vuoden 2022 vastaavana kuukautena”, kertoo Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen tiedotteessa.

    Rantasen mukaan kauppamäärissä ollaan edelleen alhaisella tasolla verrattuna vuoden 2021 huippulukemiin tai koronaa edeltäneisiin vuosiin. Asuntokauppojen määrät laskuvat jo viime vuonna vuoden 2021 ajankohtiin verrattuna.

    ”Valtakunnallisesti välittäjien tekemiä uusien ja vanhojen asuntojen kauppoja tehtiin lokakuussa enää vain 13,7 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Joulukuun kauppamääräkehitykseen vaikuttaa se, paljonko ensiasunnon ostajien asuntokauppoja siirtyy marraskuulta joulukuulle. Joulukuu on perinteisesti asuntokaupassa hiljainen kuukausi, jolloin kauppoja tehdään keskimäärin noin 4000”, Rantanen sanoo.

    Viime vuonna joulukuun kauppamäärä jäi 3530 asuntokauppaan.

    ”Suomessa on tällä hetkellä erinomaiset ostajan markkinat.” Henna Mikkonen

    Asuntokauppa kasvaa ensi vuonna 15 prosenttia kuluvaan vuoteen verrattuna, ennustavat Rantanen ja Säästöpankkiryhmän pääekonomisti Henna Mikkonen.

    ”Uskomme, että asuntomarkkinoidemme tilanne tulee kohentumaan ja kauppamäärät kasvamaan maltilliseen tahtiin. Kehityksen suunta on nyt vihdoin ja viimein kääntynyt ylöspäin”, Rantanen sanoo.

    Myös uudisasuntojen kauppa vilkastuu. Sekä vanhojen että uusien asuntojen kauppa kääntyi plussan puolelle Jyväskylässä ja Kuopiossa. Jyväksylässä kauppamäärät kasvoivat 9,6 prosenttia ja Kuopiossa 12,5 prosenttia.

    Uusien kauppojen määrä kasvoi Jyväskylässä 28,6 prosenttia.

    ”Kaikkein voimakkaimmin uudisasuntokauppa lähti lokakuussa liikkeelle Vantaalla, jossa uudisasuntokauppa kolminkertaistui lokakuussa vuodentakaisesta”, Rantanen sanoo.

    Henna Mikkosen mukaan asuntokauppaan ja asunnonostajien päätöksentekoon vaikuttavat talouden mittarit tukevat asuntomarkkinoiden piristymistä.

    ”Inflaatio on laskenut selvästi ja korkotaso on vakiintunut noin neljään prosenttiin. Asuntolainojen viitekorkona käytettyjen euriborien odotetaan ensi vuoden aikana jonkin verran laskevan, mikä tulee helpottamaan asuntovelallisten tilannetta ja rohkaisemaan ihmisiä asuntokaupoille”, Mikkonen sanoo.

    ”Suomessa on tällä hetkellä erinomaiset ostajan markkinat. Tarjontaa riittää kaikkialla Suomessa, asuntojen hinnat ovat laskeneet ja myyjät ovat valmiita neuvottelemaan kaikista kaupan ehdoista. Jos ensiasunnon ostaja haluaa ehtiä hyödyntämään vuoden lopussa päättyvän varainsiirtoverovapauden, tulisi ostettava kohde olla jo päätettynä.”

    Lisää aiheesta
    • Valtiovarainministeriöstä kerrotaan, että tavoitteena on muun muassa parantaa asuntomarkkinoiden toimivuutta vähentämällä varainsiirtoveron vaikutusta muuttamiseen. LEHTIKUVA / Jarmo Stenmark.

      Kodin talous | Ensiasunnon ostajien aktivoituminen voi piristää hyytyneitä asuntomarkkinoita – "Voi olla isompi vaikutus kuin varainsiirtoveron alentamisella"

    • Vanhojen, muuttotappioalueilla sijaitsevien omakotitalojen myyntiajat ovat tänä vuonna pidentyneet. Uudemmille omakotitaloille on kuitenkin edelleen vahvaa kysyntää koko maassa. Kuva on otettu Pielavedellä.

      Kauppa | Omakotitalokauppa Suomessa laahaa jopa kolmanneksella jäljessä keskivertovuodesta — ”Uudemmille taloille on nytkin kysyntää”

    • Outokummussa sijaitseva, myynnissä oleva Kosulan tila on osakeyhtiö. Sen nykyinen omistaja Veli-Matti Varis asuu muutaman kilometrin päässä.

      Maatalousyrittäjät | Maatilojen kiinteistökaupat hidastuneet oleellisesti — tietyt kohteet käyvät silti hyvin kaupaksi

      Tilaajalle
    • Helsingin Kalasatamaan on noussut asunto yli 10 000 ihmiselle. Maantäyttö aloitettiin jo 1800-luvulla, jolloin alueella laidunnettiin vielä karjaa.

      Talous | Asuntokauppa jatkui kesäkuussa vaimeana, hinnat ja myyntimäärät laskivat eniten Helsingissä ja Espoossa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle