• Kasvuturpeella on kasvavat markkinat Euroopassa

    ”Keski-Euroopassa ei häiritse, että kasvuturpeen raaka-aine tulee pohjoisen maasta.”
    Ahti Martikainen on kasvuturpeen suurkuluttaja vapaa-ajallakin. Kasvihuoneen tomaatit kypsyivät kierrätysikkunoista seinustalle itse rakennetussa kasvihuoneessa.
    Ahti Martikainen on kasvuturpeen suurkuluttaja vapaa-ajallakin. Kasvihuoneen tomaatit kypsyivät kierrätysikkunoista seinustalle itse rakennetussa kasvihuoneessa. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    21.9.202508:00
    Kimmo Lundén

    Turpeella kasvualustoina on kasvavat markkinat Euroopassa:

    ”Pelkästään Suomessa 150 miljoonaa puuntainta kasvaa vuosittain turvepoteissa. Keski-Euroopassa ei häiritse, että kasvuturpeen raaka-aine tulee pohjoisen maasta”, Neovan viestintä- ja yhteiskuntasuhteista ennen eläkkeelle siirtymistään vastannut Ahti Martikainen kertoo kasvualustojen merkityksestä Euroopan puutarhoille ja puutarhureille.

    Vaposta Neova Groupiksi vuonna 2021 nimensä vaihtanut yhtiö on tänään Euroopan johtava kasvualustojen tuottaja. Kasvualustoja tuottavalla ja myyvällä tytäryhtiö Kekkilä-BVB:llä on tehtaat ja tuotantoa 10 maassa sekä yhteisyritys Italiassa.

    Kasvuturve sitoutuu maan mineraaleihin. Suomesta viedään pelletöityä turvetta esimerkiksi Iberian niemimaalle, jossa sopivasta kasvuturpeesta on pulaa.

    Neovan ensimmäinen aktiivihiilitehdas toimii Ilomantsissa, ja yhtiöllä on valmiit suunnitelmat ja ympäristöluvat seuraaville aktiivihiililaitoksille Haapavedelle ja Seinäjoelle.

    Aktiivihiilen raaka-aineeksi ei kelpaa turve kuin turve. Paras raaka-aine aktiivihiilen tuotantoon on vähämineraalista ja -tuhkaista

    Konsernissa Neova Agro kehittää uusia korkean lisäarvon tuotteita, kuten biostimulantteja ja eläinrehuja. Novactor tuottaa aktiivihiiltä.

    Neova Group

    Liiketoiminta on jaettu kahteen divisioonaan, jotka ovat Kekkilä-BVB ja Neova Terra.

    Vapo Oy vaihtoi nimensä Neova Oy:ksi toukokuussa 2021.

    Huoltovarmuusyhtiö, valtion omistajaohjauksen strategisessa salkussa valtioneuvoston alaisuudessa. Valtion enemmistöomistama (50,1 %).

    Kekkilä-BVB on Euroopan johtava ammattiviljelyyn soveltuvien kasvualustojen tuottaja. Sen tuotevalikoimaan kuuluvat tuotteet harrastajapuutarhureille ja maisemasuunnittelijoille.

    Neova Terra koostuu neljästä liiketoiminta-alueesta. Neova Agro kehittää uusia korkean lisäarvon tuotteita, kuten biostimulantteja ja eläinrehuja. Novactor tuottaa aktiivihiiltä. Peat and New Materials vastaa konsernin turvetuotannosta. Real Estate Development and Renewable Energy kehittää Neovan maaomaisuutta

    Konsernin liikevaihto, 1-6 2025: 286,5 milj. euroa, liikevoitto 24,5 miljoonaa euroa. Tilikauden tulos 2024: 8,8 milj. euroa.

    Lisää aiheesta
    • ”Ilman turvetta olisimme jääneet perunoitta!” Ahti Martikaisen vapaa-aika kuluu  Porvoon Epoossa, jossa hän on kunnostanut rakennus ja nurkka kerrallaan alun perin  juustomeijerinä toiminutta tilaa.

      Kasvintuotanto | Tämä mies varoitti vuosia turpeen käytön alasajosta: ”Näin tässä on 14 vuoden aikana käynyt”

    • Eduskuntataloa maalattiin vesiliukoisella maalilla keskiviikon mielenilmauksessa.

      Politiikka ja talous | Näin Neova vastaa aktivistien kritiikkiin

    • Mosswool-viljelylevyssä hankalasti kierrätettävä kivivilla on korvattu rahkasammalella.

      Puutarhatuotanto | Kekkilän päätös lopettaa kurkun ja tomaatin kasvualustojen valmistus ei uhkaa ruokaturvaa – uusille kasvualustoille olisi tilaa markkinoilla

      Tilaajalle
    • Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo, että turveyrittäjille suunnatut sopeutumistuet voivat auttaa esimerkiksi siirtymässä haketuotantoon.

      Lintilä: "Turvetta ei olla kieltämässä, kasvu- ja kuiviketurpeelle on edelleen tarvetta"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria