• Riski alaikäisen tekemälle terroriteolle on aiempaa suurempi − Supon ylitarkastaja kertoo, miksi

    Äärioikeistolaisten radikalisoitumisprosessissa olennaisessa roolissa on se, miten paljon heidän ajatusmaailmaansa tukevaa materiaalia tuotetaan.
    Äärioikeistolaisen materiaalin levittämiseen käytetään esimerkiksi pelialustoja. Viesti kerrotaan usein musiikin ja visuaalisen kerronnan keinoin. Kuvituskuva.
    Äärioikeistolaisen materiaalin levittämiseen käytetään esimerkiksi pelialustoja. Viesti kerrotaan usein musiikin ja visuaalisen kerronnan keinoin. Kuvituskuva.  Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    9.5.202405:00
    Matti Tuominen

    Riski sille, että alaikäinen henkilö tekee terroriteon Suomen maaperällä, on aiempaa suurempi.

    Suojelupoliisin ylitarkastaja Teemu Värtinen kertoo, että muualla Euroopassa on jo pidätetty useita alaikäisiä henkilöitä, joiden on epäilty liittyneen joko äärioikeistolaiseen tai radikaali-islamistiseen terrorismiin.

    ”Ei välttämättä ole tehty iskua, mutta suunnitelmat ovat kuitenkin olleet jo pitkällä.”

    Värtinen kertoo, että ideologinen radikalisoituminen on lisääntynyt maailmalla nuorten keskuudessa jopa trendinomaisesti suurelta osin verkossa levitettävän materiaalin takia.

    ”Se, mitä tapahtuu maailmalla, tulee jollain aikaviiveellä myös Suomeen”, ylitarkastaja muistuttaa.

    Verkon kautta äärioikeistolainen materiaali tavoittaa entistä nuorempia henkilöitä.

    Äärioikeistolaisten radikalisoitumisprosessissa olennaisessa roolissa on se, miten paljon heidän ajatusmaailmaansa tukevaa materiaalia tuotetaan. Kuvituskuva.
    Äärioikeistolaisten radikalisoitumisprosessissa olennaisessa roolissa on se, miten paljon heidän ajatusmaailmaansa tukevaa materiaalia tuotetaan. Kuvituskuva.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Yksi ongelma verkossa leviävässä materiaalissa on se, että äärioikeistolainen viesti voidaan naamioida meemeiksi eli kiertäviksi vitseiksi, tai sitä voidaan muulla tavoin pyrkiä häivyttämään piilomerkityksillä. Lasten vanhemmat tai muut henkilöt, jotka eivät ole perehtyneet aiheeseen, eivät tiedä, mistä on kyse.

    ”He eivät välttämättä tunnista, että tässä on kyse äärioikeistolaisen materiaalin levittämisestä”, Värtinen painottaa.

    Materiaalin levittämiseen käytetään esimerkiksi pelialustoja. Viesti kerrotaan usein musiikin ja visuaalisen kerronnan keinoin.

    ”Se on rakennettu niin hyvin, ja viesti on, että sinun tulee tehdä näin. Että, älä ole toimeton tässä asiassa, ja voidaan viitata johonkin iskuihin”, Värtinen avaa.

    Äärioikeistolaisten radikalisoitumisprosessissa olennaisessa roolissa on se, miten paljon heidän ajatusmaailmaansa tukevaa materiaalia tuotetaan.

    Yksi ongelma verkossa leviävässä materiaalissa on se, että äärioikeistolainen viesti voidaan naamioida meemeiksi tai sitä voidaan muulla tavoin pyrkiä häivyttämään piilomerkityksillä, eivätkä lasten vanhemmat tai muut henkilöt, jotka eivät ole perehtyneet aiheeseen, tiedä, mistä siinä on kyse.
    Yksi ongelma verkossa leviävässä materiaalissa on se, että äärioikeistolainen viesti voidaan naamioida meemeiksi tai sitä voidaan muulla tavoin pyrkiä häivyttämään piilomerkityksillä, eivätkä lasten vanhemmat tai muut henkilöt, jotka eivät ole perehtyneet aiheeseen, tiedä, mistä siinä on kyse. Kuva: Miska Puumala

    Ylitarkastaja Värtinen huomauttaa, että tulevaisuuden kannalta on tärkeää ymmärtää, miten äärioikeistolaiseen toimintaan päädytään mukaan ja tunnistetaan henkilöt, jotka ovat vaarassa radikalisoitua.

    Värtinen neuvoo, että mikäli nuoren käyttäytymisessä tapahtuu selkeä muutos, on asiaan syytä reagoida. Hän painottaa, että käyttäytymisen muutos voi johtua normaaleista kasvuun liittyvistä asioista.

    ”Mutta, jos se liittyy äärioikeistolaisen materiaalin tuottamiseen tai kuluttamiseen, on tärkeää tunnistaa, milloin siitä on kysymys.”

    Huolestuttavan muutoksen tunnistamisessa tärkeässä roolissa ovat niin koulu, vanhemmat kuin lähipiirikin.

    Värtinen vinkkaa, että netistä tai vaikkapa sosiaalityöntekijöiltä voi hakea vahvistusta ajatuksilleen tai huolilleen, jos epäilee, että oma lapsi on päätynyt äärioikeistolaisen vaikuttamisen kohteeksi. Sen jälkeen lapsen kanssa kannattaa keskustella.

    Tulevaisuuden kannalta on tärkeää ymmärtää, miten äärioikeistolaiseen toimintaan päädytään mukaan ja tunnistetaan henkilöt, jotka ovat vaarassa radikalisoitua.
    Tulevaisuuden kannalta on tärkeää ymmärtää, miten äärioikeistolaiseen toimintaan päädytään mukaan ja tunnistetaan henkilöt, jotka ovat vaarassa radikalisoitua.  Kuva: Juho Leskinen
    Lisää aiheesta
    • ”Ruotsista tiedetään jo, että isoin maahanmuuttajataustaisten jengiytymistä ennalta ehkäisevä tekijä olisi kokemus siitä, että he kuuluvat yhteiskuntaan”, Eva Udeh sanoo.

      Yhteiskunta | ”Jokainen euro, joka otetaan pois nuorten tukemisesta, menee ääriporukoiden pussiin”

      Tilaajalle
    • Vaikka äärioikeistolainen toiminta nojaa nykyisin paljon nettiin, ryhmittymät järjestävät esimerkiksi mielenosoituksia, musiikkitapahtumia ja kamppailulajiharjoituksia.

      Yhteiskunta | Terrorismivalmiuden takia Suojelupoliisin seurannassa olevien äärioikeistolaisten määrä on viime aikoina kasvanut – tämä Suomessa toimivista äärioikeistolaisista tiedetään

      Tilaajalle
    • Yliopistonlehtorin mukaan vaihtoehtoisiin ajatuksiin ei pitäisi suhtautua niin, että taustalla oleva maailmankatsomus olisi jotenkin järjetön tai niihin uskovat ihmiset olisivat mieleltään häiriintyneitä.

      Mikä saa ihmisen lähtemään mukaan väkivaltaisten ääriliikkeiden toimintaan? Tutkijan mukaan olennaisessa roolissa ovat sosiaaliset suhteet

    • Sisäministeri Mari Rantanen on viitannut aiemmin väestönvaihtoon jakaessaan tekstejä väestörakenteesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Myös sisäministeri Mari Rantasen (ps.) twiiteistä löytyy viittauksia salaliittoteoriaan, jota sisäministeriö pitää äärioikeiston perusteluna väkivallalle

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle