
Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas ilmoittautuu neljäntenä ehdokkaana MTK:n puheenjohtajakisaan. Kangas teki ilmoituksensa lauantai-iltana ja julkaisi aiheesta somepäivityksen.
”Haluan tuoda MTK:n johtoon näkemyksiä tehokkaasta ja nykyaikaisesta maataloudesta, ja uudistaa järjestöä rohkealla otteella.”
Kangas kirjoittaa facebookissa järjestön tarvitsevan reipasta uudistumista ja syvällistä nykyaikaisen maatalouden ymmärrystä eri tuotantosuunnista. Hän roimii järjestöä selkein sanoin:
”Maatalouden ennätyksellisen heikko kannattavuus johtuu mielestäni osittain myös tuottajajärjestön rohkeuden puutteesta, mikäli keskeisin tavoite on saavutettujen etujen säilyttäminen ei toimiala kehity toivotulla tavalla.”
Kankaan ilmoittautuminen mukaan sähköistää kisaa, vaikka aikaa varsinaiseen valintaan on vielä kuukausia. Aiemmin mukaan ovat ilmoittautuneet keskustan kansanedustajat Eerikki Viljanen ja Anne Kalmari sekä MTK.n johtokunnan jäsen Kati Partanen. Lisäksi kaksi henkilöä harkitsee ehdokkuutta.