• Helsingin kouluissa tarjotaan liharuokaa kerran viikossa, jos aloite menee läpi

    Aloite Helsingin lihan ja maitotuotteiden hankintojen puolittamisesta jäi kaupunginhallituksessa maanantaina pöydälle. Sitä pyysi pöydälle vasemmistoliiton Mia Haglund.
    Tilaajalle
    Valtuustoaloite ehdottaa lihan ja maitotuotteiden hankinnan puolittamista Helsingissä. Liharuokaa olisi Helsingin kouluissa tarjolla kerran viikossa.
    Valtuustoaloite ehdottaa lihan ja maitotuotteiden hankinnan puolittamista Helsingissä. Liharuokaa olisi Helsingin kouluissa tarjolla kerran viikossa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Ruoka
    20.1.202612:26
    Paula Liesmäki

    Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu, kansanedustaja Mai Kivelä ja 25 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan Helsingin liha- ja maitotuotteiden hankintojen puolittamisesta viime vuoden tasosta vuoteen 2030 mennessä.

    Tilalle ehdotetaan kasvipohjaista ruokaa.

    Aloite oli eilen Helsingin kaupunginhallituksessa. Se jätettiin pöydälle viikoksi. Aloitetta pyysi pöydälle vasemmistoliiton Mia Haglund.

    Lopullisen päätöksen aloitteesta tekee kaupunginvaltuusto.

    Liharuokaa olisi Helsingin kouluissa tarjolla kerran viikossa.

    Helsingin oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa on jo tarjolla 50 prosenttia vähemmän punaista lihaa sisältäviä ruokia kuin vuonna 2019.

    Liharuokien vähentäminen aloitteessa ehdotetulla tavalla tarkoittaa, että liharuokaa olisi Helsingin kouluissa tarjolla kerran viikossa.

    Kivelän valtuustoaloite viittaa selvitykseen, jonka mukaan Helsinki voisi säästää vuosittain yli kolme miljoonaa euroa, jos se korvaisi puolet lihasta kasviproteiineilla.

    Palvelukeskus Helsingin laskelman mukaan säästöjä ei kuitenkaan ole saatavissa, jos liharuoat korvataan asiakkaille mieluisaksi tiedetyillä kasviproteiinivalmisteilla.

    Palkokasvit, kuten pavut ja linssit, ovat edullisia, mutta palvelukeskuksen mukaan on tärkeää tarjota monipuolisesti erilaisia ruokia, jotka maistuvat asiakkaille.

    Ensimmäiset hybridiruoat ovat ruokalistoilla tämän vuoden alussa.

    Ruuan maistuvuuden turvaamista painottivat lausunnon antaneet Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala sekä kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, jotka tukevat tavoitetta liha- ja maitotuotteiden käytön vähentämisestä.

    Toimialojen mukaan vähentämisessä käyttökelpoinen keino on hybridiruoat eli yhdistelmäruoat, joissa lihaa korvataan vähitellen kasviproteiinilla.

    Palvelukeskus Helsinki kehittää reseptejä ikääntyneiden ruokalistalle. Ensimmäiset hybridiruoat ovat ruokalistoilla tämän vuoden alussa.

    Lisää aiheesta
    • Seiskaluokkalaiset Sohvi Tikkanen ja Seela Honkavaara ottamassa ruokaa keskiviikkona Pelkosenniemen koulussa.

      Ruoka | Kouluruoan hintaero yllättää – Millainen on yli kympin ruoka verrattuna alle kahden euron satsaukseen?

    • Peruskouluissa yksittäisen kouluaterian hinta on noussut viime vuosina.

      Ruoka | Kouluaterian hinta nousee mutta osuus opetuksen kustannuksista laskee: ”Se näkyy lautasella”

      Tilaajalle
    • Kouluruokailussa. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Koulujen keittiöiden korvaaminen keskuskeittiöillä ollut virhe

    • Kouluruokailu. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Päättäjän on nähtävä kouluruoassa muutakin arvoa kuin siihen käytetyt eurot

    Artikkelin aiheet
    Helsingin kaupunki
    ruokahankinnat
    julkiset ruokahankinnat
    kasvisruoka
    hybridiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle