• Näin usein junat viivästyvät radalla haahuilevien takia ja katollekin kuollaan vuosittain – Fintraffic vääntää ratakiskosta, miksei junien kanssa ole leikkimistä

    Radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen ja poliisille, vaikkei vahinkoa olisi sattunut.
    Sähköradan ajolangoissa virtaa ympäri vuorokauden voimakas ja tappava 25000 voltin jännite.
    Sähköradan ajolangoissa virtaa ympäri vuorokauden voimakas ja tappava 25000 voltin jännite. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Liikenne
    4.10.202408:52
    Katja Lamminen

    Luvaton liikkuminen rautateillä haittaa junaliikennettä häkellyttävän usein. Fintrafficin mukaan tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä noin 1540 junan myöhästymisen syyksi on kirjattu asiaton liikkuminen radalla. Vuonna 2023 tapauksia kirjattiin 1539.

    Henkilövahinkojakin syntyy sillä hiljaisten nykyjunien lähestymistä ei välttämättä kuule ennen kuin on liian myöhäistä. Matkustajajunien aikatauluja tiirailemalla ei myöskään pysty varmistumaan, ettei junia tule. Tavarajunia ja ratatyökoneita kun ei ole aikatauluihin merkitty.

    Kiskoilla kulkeva juna ei luonnollisestikaan pysty estettä väistämään. Junan jarrutusmatka on pitkä: sadoista metreistä jopa kilometreihin.

    Vahinko voi sattua myös vaikkei ihminen olisi suoraan raiteella, sillä vauhdissa olevan junan ilmavirta kaataa helposti radan lähellä oleskelevan. Siksi myös junaa odotettaessa laiturialueella on hyvä pitää välimatkaa raiteisiin.

    Marjastajan tai muun ulkoilijan voi tehdä mieli oikaista luikkimalla rata-alueen yli, mutta se ei ole sallittua. Fintraffic painottaa, että rautatien saa ylittää vain tasoristeyksistä ja juna-aseman turvallisten kulkureittien kautta.

    Radalla oleskelusta tehdään aina ilmoitus hätäkeskukseen ja poliisille, vaikkei vahinkoa olisi sattunut.

    Junan katolle kiipeäminen aiheuttaa Suomessa keskimäärin 1–2 hengen kuoleman vuosittain. Lisäksi tapahtuu vakavia loukkaantumisia.

    Sähköradan ajolangoissa virtaa ympäri vuorokauden voimakas ja tappava 25000 voltin jännite. Se on sata kertaa suurempi kuin kodin pistorasiassa. Kuolinisku voi napsahtaa kaukaakin täysin yllättäen. Uhri saa vähintäänkin vaikeita palovammoja.

    Fintrafficin mukaan sähkö liikkuu ajolangoissa, vaikka juna seisoisi paikallaan rata-alueella. Kiipeily on hengenvaarallista kaikissa tilanteissa.

    Lisää aiheesta
    • Turun ja Helsingin välisellä rantaradalla matkamäärien kehitys on ollut neljän vuoden aikana vaisua.

      Liikenne | Kaukojunaliikenne rikkoo ennätyksiä – Turun ja Helsingin rata laahaa perässä

      Tilaajalle
    • Liikenteen kokonaisturvallisuus on loppupeleissä kaikkien siellä kulkevien vastuulla.

      Liikenne | Liikennekuolemia ja mopoturmia on nyt ennätyksellisen vähän, mutta silti liikenneturvallisuuden kehitykseen on hiipinyt yksi häkellyttävä ilmiö

    • Tyypillisesti matkustajajunassa on 4–5 vaunua ja veturi. Matkustajajuna painaa useita satoja tonneja, ja useilla rataosilla suurin nopeus on 200 kilometriä tunnissa.

      Liikenne | Ex-veturinkuljettajan kommentti: Näiden syiden vuoksi junat seisovat yhä, vaikka vika on löytynyt

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin