• Fingrid jättää perimättä kuluvan vuoden joulukuun kantaverkkomaksut

    Kantaverkkoasiakkaiden maksut vähenevät noin 300 miljoonaa euroa.
    Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN.
    Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN.  
    Uutiset|Energia
    12.10.202215:03
    STT–

    Kantaverkkoyhtiö Fingrid jättää perimättä kuluvan vuoden joulukuun sekä ensi vuoden tammi-, helmi- ja kesäkuun kantaverkkomaksut, yhtiö kertoo.

    Yhtiön mukaan sen tarkoituksena on olla perimättä kantaverkkomaksuja kuudelta kuukaudelta ensi vuoden aikana, mutta päätökset on tehty vasta mainittujen kolmen kuukauden osalta. Fingridin mukaan päätökset alentaisivat kantaverkkoasiakkaiden nykyisiä maksuja noin 300 miljoonaa euroa.

    Asiakkaille tarjottavat helpotukset ovat mahdollisia, koska korkea sähkön hinta ja suuret aluehintaerot ovat tuottaneet ennätyskorkeita pullonkaulatuottoja.

    ”Aiemmin maltillisella tasolla olleet pullonkaulatuotot ovat nyt pohjoismaisessa järjestelmässä ennätyskorkeat. Tavoitteemme on käyttää aktiivisesti meille kertyneitä pullonkaulatuottoja asiakkaidemme hyväksi”, sanoo Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Kuluttaja ei omin toimin voi juurikaan vaikuttaa sähkönsiirron perusmaksuun.

      Energia | Sähkön hinta pomppasi, mutta moni maksaa halpoinakin aikoina pöyristyttäviä kuukausimaksuja sähkönsiirrosta

    • MTK:n Jyrki Wallin, EK:n Penna Urrila ja Suomen yrittäjien Petri Malinen.

      Politiikka | Maatalousyritykset tarvitsevat satojen miljoonien eurojen tukipaketin sähkön hinnan nousun takia, MTK vaatii – Suomen yrittäjät: ”Emme pysty kilpailemaan isojen maiden kanssa valtiontuissa”

    • MT kysyi puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajilta tai varapuheenjohtajilta, tarvitsevatko maatalous ja yritykset tukea sähkön hinnan noustessa.

      Politiikka | Sähkön hintalaukka ajaa yrityksiä vaikeuksiin – hallituspuolueet ovat eri linjoilla yritysten ja maatalouden tukemisesta: ”Emme voi kompensoida kaikkia menetyksiä”

    Artikkelin aiheet
    Fingrid
    kantaverkkomaksu
    sähkömarkkinat
    pullonkaulatuotto
    hintakehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi