• Apetitin yhtiökokoukseen odotetaan yli 200 osallistujaa — tarjolla tiukkaa äänestämistä, valtakirjoilla peluuta sekä ateria yhtiön vihanneksista, kalapihveistä ja pitsoista

    Elintarvikeyhtiö Apetitin yhtiökokous kokoontuu torstaina Säkylässä vahvistamaan vuoden 2022 tilinpäätöksen. Osingonkorotus edellisvuodesta mennee ilmoitusasiana, kun osakkeenomistajien suurimmat mölyt ja paineet purkautuvat yhtiön hallintoneuvoston jäsenten valinnassa.
    Apetitin yhtiökokouksen päätteeksi osakkeenomistajille on tarjolla lämmin ruoka. Perinteiseen malliin ruokalistalta löytyy esimerkiksi Apetitin uutuustuotteita.
    Apetitin yhtiökokouksen päätteeksi osakkeenomistajille on tarjolla lämmin ruoka. Perinteiseen malliin ruokalistalta löytyy esimerkiksi Apetitin uutuustuotteita. Kuva: Kimmo Lundén
    Uutiset|Elintarviketeollisuus
    13.4.202305:00
    Kimmo Lundén

    Vihannespakasteistaan, rypsioljyistään, pitsoistaan ja muun muassa kalapihveistään tunnettu elintarvikeyhtiö Apetit osakkeenomistajineen kokoontuu torstaina 13. huhtikuuta kello 13 Säkylän pääkonttorille ja henkilöstöravintola Myllynkiveen.

    Yhtiökokous hyväksyy vuoden 2022 tilinpäätöksen ja kuulee toimitusjohtaja Esa Mäen katsauksen.

    Henkilöitä paikalle odotetaan saapuvan mahdollisesti yli 200.

    ”Viime vuosina yhtiökokous on koronan vuoksi pidetty ilman osakkeenomistajien tai näiden asiamiesten läsnäoloa niin kutsutun väliaikaisen lain nojalla. Ennen poikkeusoloja yhtiökokoukseen osallistuneiden määrä on tyypillisesti ollut noin 150 omistajaa. Nyt odotamme suurempaa määrää”, Apetitin viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö Miika Kemilä kertoo MT:lle.

    Vuonna 2019 yhtiökokous keräsi Säkylään paikalle 125 henkilöä.

    Yhtiöllä on noin 12 000 osakkeenomistajia, valtaosaltaan 1—100 osaketta omistavia pienosakkaita. Liikkeelle laskettuja osakkeita on runsaat kuusi miljoonaa. Näistä kokouksessa odotetaan olevan edustettuina runsaat puolet.

    Lopullinen määrä vahvistuu vasta yhtiökokouspäivänä. Silloin nähdään, ketkä ilmoittautuneista tulevat paikalle. Toteutunut määrä selviää yhtiökokouksen jälkeen julkaistavasta ääniluettelosta.

    Apetitin vuotta haastoivat kustannusinflaation myötä kasvaneet raaka-aine- ja energiakustannukset ja liikevoitto jäi edellisvuoden vertailukaudesta.

    Tulosta kuitenkin syntyi, ja vakavarainen yhtiö päättänee kokouksessa esityslistan mukaisesti nostaa osinkoa ja maksaa osakkaille 0,50 euroa osakkeelta (2021: 0,40 euroa per osake).

    Yhtiökokouksen alla kuohuntaa on aiheuttanut kiistely Apetitin hallintoneuvoston täydentämisestä erovuoroisten paikoille. Viiden erovuoroisen tilalle ovat ehdolla erovuoroiset jäsenet Jaakko Halkilahti, Maisa Mikola, Petri Rakkolainen, Olli Saaristo ja Mauno Ylinen.

    MTK-Satakunta on haalinut valtakirjoja osakkeenomistajilta, jotka eivät pääse yhtiökokoukseen, mutta kannattavat viljelijätaustaisten jäsenten uudelleenvalintaa.

    Noin 30 prosenttia yhtiön osakkeista omistava ryhmä puolestaan esittää uusina jäseninä hallintoneuvostoon Kalle Erkkolaa, Kimmo Joutsia, Vesa Korpimiestä, Eveliina Nyandotoa ja Kustaa Poutiaista.

    Kumpikin ryhmä vakuuttaa ajavansa yhtiön kaikkien osakkeenomistajien ja Apetit-yhtiön parasta.

    On mahdollista, että kokouksessa esitetään vielä lisääkin nimiä sekä hallintoneuvostoon että neuvoston nimitysvaliokuntaan.

    Yhtiöllä on lisäksi toimiva johtonsa ja hallituksessa kokeneita yritysjohtajia. Apetitin hallituksen puheenjohtajana toimii Olvista vasta eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Lasse Aho.

    Hallintoneuvoston lakkauttaminen yhtiöjärjestystä muuttamalla ei ole nyt kokouksen asialistalla. Vuosi sitten yhtiökokous hylkäsi osakeenomistajien ehdotuksen yhtiöjärjestyksen muuttamisesta.

    Yhtiökokouksissa tarjoillaan tavallisesti osakkaille myös vähintään kahvit ja pientä syötävää.

    Mitä eväitä Apetit tarjoaa yhtiökokouksessaan?

    ”Yhtiökokouksen päätteeksi on tarjolla lämmin ruoka. Perinteiseen malliin ruokalistalta löytyy esimerkiksi Apetitin uutuustuotteita”, Kemilä kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Lisää kirjeitä osakkeenomistajille. Allekirjoittajatahot kuten Valion Eläkekassa, Berner Oy Nordea Funds Oy ja Kustaa Poutiainen kannustavat osakkeenomistajia äänestämään Apetitin yhtiökokouksessa ehdottamiaan uusia jäseniä yhtiön hallintoneuvostoon.

      Elintarviketeollisuus | Turhake pörssiyhtiössä? Apetitin yhtiökokouksessa omistajat kiistelevät hallintoneuvoston tarpeellisuudesta

      Tilaajalle
    • Apetit tunnetaan muun muassa ruokapakasteistaan. Viime vuonna konsernin vertailukelpoinen liikevaihto oli 232 miljoonaa euroa ja liikevoitto oli 6,2 miljoonaa.

      Elintarviketeollisuus | Apetitin pilkkomispuheet ovat hölynpölyä, kuittaa yhtiön suurin omistaja Valion Eläkekassa ‒ suurimmat omistajat haluavat eroon hallintoneuvostosta

      Tilaajalle
    • Otso Heikola (vas.) ja Mauno Ylinen ovat huolissaan viljelijöiden vaikutusmahdollisuuksista Apetit Oyj:ssä.

      Talous | Apetitissa taistellaan vallasta – viljelijät pelkäävät menettävänsä otteen yhtiöstä

      Tilaajalle
    • Talous | Lukijalta: Tuottajaomistajat pellolle Apetitin hallinnosta?

    • Öljykasvitoiminnan tuloksen paranemiseen loppuvuodesta vaikuttivat myyntihintojen nousu ja onnistunut raaka-aineen hankinta, Apetit kertoo tiedotteessa.

      Maatalous | Öljykasveilla onnistuminen kasvatti selvästi Apetitin liikevoittoa loppuvuodesta

    • Viime vuosina olosuhteet ovat olleet haastavat viljelylle, myös erikoiskasveille. Tämä on osaltaan hillinnyt myös öljykasvien viljelyintoa. Samaan aikaan monet viljelijät ovat Apetitin mukaan päässeet kuitenkin mainioihin hehtaarisatoihin.

      Kasvintuotanto | Apetit ostaisi rypsiä ja rapsia nykyistä enemmän

    Artikkelin aiheet
    Apetit
    yhtiökokous
    Säkylä
    osinko
    hallintoneuvosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria