• Koululaiset harjoittelivat omavaraisuustaitoja ympäristökerhossa: ”Parasta on, että saa tehdä kaikenlaisia käytännön tehtäviä ja kasvattaa kasveja”

    Ympäristökerhojen tapaamisessa koululaiset pääsivät tekemään kylvöjä ja muita viljelykauden valmisteluja.
    Anita Storm (vas.) opasti Alva Sippolaa ympäristökerhossa kasvatettujen taimien istutukseen.
    Anita Storm (vas.) opasti Alva Sippolaa ympäristökerhossa kasvatettujen taimien istutukseen. Kuva: Ilpo Paananen
    Uutiset|Yhteiskunta
    14.6.202620:30
    Ilpo Paananen

    Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa kansainvälisessä NORDSKILL-hankkeessa nuoret oppivat käytännön omavaraisuustaitoja kouluihin perustetuissa ympäristökerhoissa.

    Hankkeen Joensuun Sinkkolan kotieläinpihalla järjestämässä ympäristökerhojen tapaamisessa koululaiset pääsivät tekemään kylvöjä ja muita viljelykauden valmisteluja. Esittelyssä oli myös vesiviljelyn hyödyntäminen.

    Artem Eskelinen (vas.) ja Sev Iarmonchik valmistelivat kylvölaatikkoa istutuskuntoon.
    Artem Eskelinen (vas.) ja Sev Iarmonchik valmistelivat kylvölaatikkoa istutuskuntoon. Kuva: Ilpo Paananen

    ”Tämä kerhotoiminta on antanut paljon hyödyllistä tietoa. Elämä ei ole mustavalkoista vaan ruoka ja tavalliset työt ovat tärkeitä”, kuvasi Itä-Suomen koulun 6. luokkalainen Leo Honkanen kokemuksiaan istuttaessaan perunoita ja sipuleita kerhossa kierrätysmateriaaleista valmistettuun kylvölaatikkoon.

    Luokanopettaja Raija Kurkela kertoi oppilaiden osallistuneen innostuneesti kerhotoimintaan. Opetuksessa on käsitelty sitä, mitä kaikkea ruoka-aineita saadaan suoraan luonnosta, metsästä, vedestä ja maatiloilta. Opetukseen on kuulunut myös perehtyminen luonnossa selviytymiseen.

    Raija Kurkela, Anssi Huoponen ja Leo Honkanen perunoiden ja sipulien istutuksessa.
    Raija Kurkela, Anssi Huoponen ja Leo Honkanen perunoiden ja sipulien istutuksessa. Kuva: Ilpo Paananen

    ”Meillä oli talvileiri Outokummun Kolmikannan leirikeskuksessa. Siellä yövyimme teltoissa ja laitoimme ruokaa trangialla sekä loimukalaa nuotiolla.”

    Kerhossa itsevalmistettua kasvatuslaatikkoa kylvöön valmistelleet Itä-Suomen koulun viidesluokkalaiset Artem Eskelinen ja Seva Iarmonchik kehuivat kilvan kerhon ja tapaamispäivän ohjelmaa. Edes sadesää ei pilannut tunnelmaa.

    ”Parasta on, että saa tehdä kaikenlaisia käytännön tehtäviä ja kasvattaa kasveja.”

    Ympäristökerhot toimivat Joensuun Itä-Suomen koulussa, Maalahdella Yttermalaxin ja Övermalaxin koulujen yhteiskerhona sekä Ruotsin Uumajassa Kasamarkin koulussa. Ympäristökerhot tuovat opetukseen uutta sisältöä, joka ei toteudu koulun tavanomaisessa toiminnassa. Joensuussa ja Uumajassa toiminta järjestetään pääosin oppituntien yhteydessä, kun taas Maalahdella kerho kokoontuu perjantaisin oppituntien jälkeen.

    Moritz Albrecht ja Tomi Kervinen kiittelivät koululaisten innostunutta osallistumista ympäristökerhon toimintaan.
    Moritz Albrecht ja Tomi Kervinen kiittelivät koululaisten innostunutta osallistumista ympäristökerhon toimintaan. Kuva: Ilpo Paananen

    ”Kestävä elämäntapa vaatii kulutuksen vähentämistä ja yhteyttä paikalliseen luontoon”, projektin johtaja Moritz Albrecht huomioi.

    Perinteiset omavaraisuustaidot, ruoan kasvattaminen, säilöminen ja luonnon hyödyntäminen, auttavat nuoria sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristöhaasteisiin. Tavoitteena on vahvistaa nuorten arvostusta pohjoismaista luontoa kohtaan sekä lisätä heidän omavaraisuustaitojaan.

    Kansainvälinen NORDSKILL-hanke

    Koordinaatio: Itä-Suomen yliopisto

    Yhteistyökumppanit: Maaseudun sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistys ry, Aktion Österbotten, Uumajan yliopisto ja Uumajan kunta

    Järjestetään 1.10. 2025- 30.9.2028

    Tavoitteena nuorten omavaraisuustaitojen kehittäminen Hankkeen kokonaisbudjetti 1 058 319 euroa

    Päärahoittaja: Interreg Aurora -ohjelma, hanketta rahoittavat myös Ruotsin Region Västerbotten sekä Lapin liitto.

    ”Perinteinen kotitarveviljely on käymässä harvinaiseksi ja viljelytaidon siirtymistä uhkaa ketjun katkeaminen”, Itä-Suomen yliopiston tutkija Anssi Huoponen arvioi.

    Omavaraisuustaitojen heikentyminen ei johdu pelkästään maatilojen määrän vähenemisestä, vaan väestön ikääntymisestä, kaupungistumisesta ja luontoyhteyden heikkenemisestä.

    Sadekaan ei latistanut koululaisten osallistumista tapaamispäivän toimintaan.
    Sadekaan ei latistanut koululaisten osallistumista tapaamispäivän toimintaan. Kuva: Ilpo Paananen

    ”Vanhemmilla sukupolvilla on vielä laajasti omavaraisuustaitoja, jotka ovat tarpeellisia tämän päivän ympäristö- ja muiden kriisien keskellä”, Huoponen sanoo.

    Hankkeessa painotetaan pellolta pöytään -prosessin oppimista, siihen osallistumista sekä siitä vastuun ottamista, hän selittää.

    ”Tällainen kokonaisvaltainen lähestymistapa ei tällä hetkellä toteudu kouluopetuksessa.”

    Kyseessä on Pohjoismaiden laajuinen haaste. Hankkeen tavoitteena on soveltaa opittuja tietoja ja taitoja alueiden kesken. Yksi kohde on vesiviljelyn kehittäminen.

    ”Perinteiset menetelmät eivät riitä ravinnekuormituksen vähentämiseen. Kokeilussa olevien kelluvien puutarhojen avulla, jotka Aktion Österbotten tuo hankkeeseen, voidaan tutkia ravinnekuormituksen vähentämistä kasvien viljelyn avulla”, Albrecht kertoi esimerkkinä

    Lisää aiheesta
    • Roosa Grönberg muutti viime kesänä Riihimäelle ja asuu kihlattunsa kanssa rauhallisella omakotialueella.

      Perhe | Marttojen uusi puheenjohtaja, häitään järjestävä Roosa Grönberg puolustaa liiton kasvisruokalinjausta

      Tilaajalle
    • Kotimaista härkäpapua. Kuvituskuva.

      Politiikka | Asiantuntijalta: Maatalouden ilmasto- ja kriisihaasteet ovat voitettavissa mutta siihen tarvitaan rahoitusta ja osaajia

    • Kaalit saattavat loppua Ruotsista, jos kotimaista siementuotantoa ei kriisitilanteessa ole turvattu.

      Kasvintuotanto | Ruotsalaisten kasvikset vaarassa – kotimaisen siementuotannon puute paljasti huoltovarmuuden aukot

    Artikkelin aiheet
    ympäristökerhot
    omavaraisuustaidot
    NORDSKILL-hanke
    Itä-Suomen yliopisto
    kestävä elämäntapa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle