• Sää juhannuksen alla on sateinen, mutta poutaantuu sitten

    Epävakainen sää ja sateet jatkuvat. Etelässä voi myös ukkostaa ja sataa rakeita. Perjantaina sää poutaantuu.
    Juhannuksen alla ei vältytä sateilta. Kuvituskuva.
    Juhannuksen alla ei vältytä sateilta. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Sää
    18.6.202507:22
    Eevi Silvennoinen & Janika Takala

    Epävakainen sää pitää pintansa tänään keskiviikkona, kun uusia sateita saapuu Suomeen lännestä. Päivän aikana sateet liikkuvat kohti itää ja paikoin aurinkokin pilkottaa pilven raosta.

    Etelässä iltapäivän sadekuurot voivat olla runsaita ja useissa Etelä-Suomen maakunnissa on voimassa sadevaroitus. Näissä maakunnissa iltapäivän aikana voi sataa yli 20 mm tunnissa.

    Sateet väistyvät Suomen yltä perjantaihin mennessä.
    Sateet väistyvät Suomen yltä perjantaihin mennessä. Kuva: Eevi Silvennoinen

    Etelän sadekuuroihin voi liittyä myös ukkosta. Todennäköisimmin ukkoskuuroja esiintyy iltapäivän ja illan aikana.

    Ukkoskuuroihin voi liittyä myös rakeita. Rakeet eivät kuitenkaan ole kovin isoja, mitä luultavimmin noin sentin kokoisia halkaisijaltaan.

    Sateinen ja pilvinen sää jatkuu torstaina, kun okluusiorintama pyörähtää itäisen ja eteläisen Suomen ylle tuoden mukanaan niin jatkuvampaa sadetta kuin sadekuurojakin.

    Kaakkois-Suomessa voi paikoin sataa jopa 40 mm, mutta ennusteen epävarmuus on vielä melko suuri. Pohjoisessa on poutaisempaa ja selkeämpää, mutta yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia.

    Perjantaina korkeapaine alkaa vaikuttaa Suomen säähän. Perjantai onkin loppuviikon poutaisin ja selkein päivä, vaikkakin melko viileä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Lisää aiheesta
    • Sadetta ja sadekuuroja on odotettavissa juhannusaattoon saakka.

      Sää | Nyt sataa ja vähäpukeisia paleltaa, mutta juhannusta saatetaan viettää poutasäässä

    • Kirvoja kasvin lehdellä. Kirvan tunnistaa muodosta ja värityksestä. Osa lajeista on vihertäviä, mutta on myös mustia ja punaisia kirvalajeja.

      Piha ja puutarha | Mitä tehdä kotipuutarhan kirvoille? Asiantuntijalta yllättävä vastaus

      Tilaajalle
    • Sunnuntaina maan eteläosissa ylletään hellelukemiin.

      Sää | Alkuviikosta viilenee, mutta sunnuntain helle tuskin jää kesän viimeiseksi

    Artikkelin aiheet
    sää
    juhannus
    sade
    ukkonen
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita