• Postin liikevaihto laski edelleen postipalveluissa, pakettivolyymit kasvoivat vuosineljänneksellä

    Posti julkisti tuloskatsauksensa ensimmäistä kertaa pörssiyhtiönä.
    Postin pakettiliiketoiminta kasvoi myös heinä-syyskuun vuosineljänneksellä.
    Postin pakettiliiketoiminta kasvoi myös heinä-syyskuun vuosineljänneksellä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    29.10.202510:16
    Kimmo Lundén

    Posti-konsernin liikevaihto laski vuoden kolmannella neljänneksellä 3,9 prosenttia 343,8 (2024, 7-9: 357,9 milj. euroa) miljoonaan euroon. Tammi—syyskuussa liikevaihto laski runsaat 60 miljoonaa euroa edellisvuoden vastaavasta.

    Postin kertaeristä oikaistu liiketulos heikkeni sekä kolmannella vuosineljänneksellä että tammi—syyskuun aikana. Yhdeksän kuukauden oikaistu liiketulos oli 39,3 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten vertailukauden oikaistu liiketulos oli 58,4 miljoonaa euroa.

    Posti Group otsikoi tulostiedotteensa ”Toimenpiteet tuotannon tehokkuuden eteen tuottivat kestävän oikaistun liiketulosmarginaalin markkinan jatkuessa haastavana”.

    Osavuosikatsaus oli Postille ensimmäinen pörssiyhtiönä. Kaupankäynti Postin osakkeella alkoi 14. lokakuuta Nasdaq Helsingin pörssissä.

    Toimitusjohtaja Antti Jääskeläinen kommentoi tulostiedotteessa Postin jatkaneen tuotantonsa tehostamista vuosineljänneksellä:

    ”Olemme tehneet läpi vuoden useita toimenpiteitä haastavan markkinaympäristön vaikutuksen pienentämiseksi. Tämän tuloksena tuotannon tehokkuus on jatkanut vahvistumistaan ja johtanut parempaan tulokseen kolmannella kvartaalilla.”

    Posti-konsernin liikevaihdon lasku Lasku johtui pääasiallisesti Postipalveluista, jossa liikevaihto laski pääosin osoitteettomien markkinointipalveluiden lopettamisen vaikutuksesta. Postin pakettiliiketoiminnan volyymit kasvoivat kahdeksan prosenttia.

    Kuluttajien yleisesti vähäinen kulutus on muokannut myös Postin liiketoimintaympäristöä. Yhtiö kertoo pörssitiedotteessa, kuinka logistiikan kysyntä pysyi vaimeana ja varastojen ylikapasiteetti jatkui erityisesti Ruotsissa.

    Posti jatkoi vuosineljänneksellä edelleen pakettiautomaattiverkostonsa laajentamista sekä investoimista vihreään jakelukalustoon.

    Posti-konsernin liiketoiminnalle on ominaista kausiluonteisuus. Loppuvuosi jouluineen on Postille tyypillisesti vuoden huippusesonkia. Kuluttajapakettien ja postipalveluiden osalta ensimmäinen ja viimeinen vuosineljännes ovat tyypillisesti vahvoja, kun taas toinen ja kolmas neljännes ovat heikompia. Kirjepostivolyymien laskun odotetaan jatkuvan.

    Näkymänsä koko vuodelle Posti piti muuttumattomana. Posti arvioi liikevaihtonsa vuonna 2025 olevan 1 440–1 500 miljoonaa euroa, oikaistun käyttökatteen olevan 192–205 miljoonaa euroa ja oikaistun liikevoiton 65–77 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Vielä nykyään viranomaisten pitää lähettää posti paperisena, ellei henkilö ole antanut erikseen suostumusta sähköiseen viestintään. Vuodenvaihteen jälkeen tämä kuitenkin muuttuu, kun viranomaisposti muuttuu digitaaliseksi.

      Tekniikka | Viranomaisilta tulevat kirjeet voivat pian aiheuttaa ikävän yllätyksen, jos et ole hereillä – asiantuntija neuvoo, miten kannattaa toimia

      Tilaajalle
    • Kodin talous | Postin oudot paketit: Lautasia muovipussissa, ties mitä pizzalaatikossa ja Pringles-purkissa

    • Postin osakkeiden jaosta ei ennen myynnin alkamista julkaistussa <a href="https://danskebank.fi/-/media/pdf/annit/posti_group_oyj_-_esite_-_29,-d-,9,-d-,2025.pdf?rev=90cf5347a2f249daada08570ec0a568b&amp;hash=D531F3F8DD73CBAFA34FD482EE4A7660" id="link-763b85b806ed0678559f40ab7f80b828">listalleottoesitteessä</a> ollut esitetty sääntöjä.

      Talous | Jokainen Postin osakkeita merkinnyt saa ainakin sata osaketta

    • Postin meno pörssiin on herättänyt keskustelua muun muassa yhtiön johdon saamien palkkioiden kohtuullisuudesta.

      Talous | Listautumisesta pamahti tuplapalkka ‒ näin Posti kommentoi pomoportaan muhkeita palkkioita

      Tilaajalle
    • Posti listautuu Helsingin pörssiin valtion myydessä osakeomistustaan. Posti Group työllistää noin 15 000 työntekijää ja on henkilöstöltään yksi suurimmista yhtiöistä Suomessa.

      Talous | Pörssilistautuja-Posti varmistaa kurssin pitoa yleisöannissa bonusosakkein

    Artikkelin aiheet
    Posti
    tuloskatsaus
    liikevaihto
    pakettivolyymi
    Nasdaq Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle