• Tällä hetkellä koppimönkijöitä on tieliikenteessä noin 7 500 kappaletta.
    Tällä hetkellä koppimönkijöitä on tieliikenteessä noin 7 500 kappaletta.  Kuva: Sanne Katainen

    Yhä useamman nuoren ajoneuvo

    Asiantuntijoiden mukaan mönkijöiden, erityisesti kopillisten mallien, kasvavan suosion taustalla on monia tekijöitä.
    Tilaajalle
    Uutiset|Liikenne
    5.9.202409:07
    Santeri Nousjoki

    Koppimönkijöiden määrä tieliikenteessä jatkaa kasvuaan. Viidessä vuodessa niiden määrä on lähes nelinkertaistunut noin 7 500 koppimönkijään.

    Samassa ajassa kaikkien tieliikenteessä olevien mönkijöiden määrä on yli kaksinkertaistunut. Kesäkuun loppuun mennessä mönkijöitä oli yhteensä noin 64 600 tieliikennekäytössä.

    Traficomin johtava asiantuntija Marjo Immonen kuvaa MT:lle kehityksen lähteneen vuoden 2018 lakimuutoksen jälkeen.

    ”T-luokan ajokorttien suorittaminen on lisääntynyt, kun luovuttiin erillisestä liikennetraktorin kortista ja kaikki traktorit tulivat saman ajokortin alle.”

    Alunperin mönkijät ovat suunniteltuja maastoon, mikä näkyy myös kopillisten mallien olemuksessa.
    Alunperin mönkijät ovat suunniteltuja maastoon, mikä näkyy myös kopillisten mallien olemuksessa.  Kuva: Sanne Katainen

    Mönkijöistä puhuttaessa on syytä huomioida, että kyseessä on ajoneuvoluokiltaan useampi eri ryhmä, joista osaa nuori saa ajaa T-kortilla ja osaa AM/121 - eli mopoautokortilla.

    Koppimönkijöistä yli 70 prosenttia on T1-ryhmän mönkijöitä. T1a -mönkijän maksiminopeus on 40 km/h ja T-kortilla T1b -mönkijän 60 km/h. Tosiasiallinen ajoneuvoluokka tulee varmistaa rekisteriotteesta.

    Mönkijäluokat sekä niiden ajokorttivaatimukset ja ikäraja (suluissa maksiminopeus)

    – T1-a, T2-a ja T3-a luokan traktorimönkijät: T-kortti ja ikäraja 15 vuotta (40 km/h).

    – T1-b ja T2-b luokan traktorimönkijät: T-kortti ja ikäraja 15 vuotta (60 km/h).

    – T3-b luokan traktorimönkijät: AM/121 -kortti ja ikäraja 15 vuotta (60 km/h).

    Mönkijöiden ajokorttiluokkien eron vuoksi myös mopoauton ajokortin suorittamismäärät ovat hiukan nousseet, Immonen kertoo.

    Sen sijaan liikennekäytössä olevien mopoautojen määrät ovat laskeneet viime vuosina.

    Niiden määrällinen huippuvuosi oli 2014, jolloin mopoautoja liikkui teillä noin 8 200 kappaletta. Viime vuonna vastaava luku oli enää noin 3 900, ja uusia mopoautoja rekisteröitiin vain alle 80 kappaletta.

    Koppimönkijän hyttiin mahtuu kaksi matkustajaa ja sen saa usein lämpimäksi.
    Koppimönkijän hyttiin mahtuu kaksi matkustajaa ja sen saa usein lämpimäksi.  Kuva: Sanne Katainen

    Liikenneturvan mönkijöiden asiantuntija Petri Niska sanoo ymmärtävänsä mönkijöiden ja erityisesti koppimönkijöiden suosion kasvun oikein hyvin.

    ”Koppimönkijään saa kaverin kyytiin sekä talvella koppi ja lämmityslaitteet suojaavat säältä. Mukavuuden lisäksi kyseiset mönkijät koetaan turvallisimmiksi, vaikka niiden koreilta ei vaaditakaan henkilöautojen iskunkestävyyttä”, Niska listaa.

    Mopoon tai avomönkijään verrattuna kopillisista malleista löytyy turvavyöt. Niska sanoo traktorimönkijöiden vakuutusmaksujen olevan myös halvemmat, mikä lisää kysyntää.

    ”Mukavuuden lisäksi kyseiset mönkijät koetaan turvallisimmiksi, vaikka niiden koreilta ei vaaditakaan henkilöautojen iskunkestävyyttä.” Petri Niska

    ”Mönkijä on monikäyttöinen ajoneuvo. Sen oltua perheessä vähän aikaa nuoren ajojen lisäksi aletaan hahmottamaan muitakin mahdollisuuksia, esimerkiksi etulevyllä lumitöihin.”

    Niska perustelee mönkijöiden monikäyttöisyyttä sillä, että ne ovat suunniteltu alunperin maasto-olosuhteisiin. Kehitys on menossa hänen mukaansa katukäyttöön ja tällä hetkellä mönkijöistä löytyy jo ajonhallintajärjestelmiä.

    Monesta koppimönkijästä löytyy myös takaa avolava.
    Monesta koppimönkijästä löytyy myös takaa avolava.  Kuva: Sanne Katainen

    Huolimatta maasto- ja turvaominaisuuksista nuorille mönkijäkuljettajille käy ajoneuvojen määrän kasvaessa myös entistä enemmän onnettomuuksia.

    Traficomin tilastojen mukaan pelkästään viime vuoden tammi-elokuussa 15–16 -vuotiaille T-kortillisille kävi yhtä monta henkilövahinko-onnettomuutta kuin vuonna 2020.

    ”Teiltä suistuminen on yleinen mönkijäonnettomuus nuorilla, kun ollut liian kova vauhti tilanteeseen nähden”, Niska avaa tilastoja.

    ”Teiltä suistuminen on yleinen mönkijäonnettomuus nuorilla.” Petri Niska

    Liikenneturvan asiantuntijan mukaan nuori on itse keskiössä liikenneturvallisuuteen kannalta. Pelkät mekaaniset ajotaidot eivät riitä, vaan esimerkiksi sosiaalinen paine kaverin istuessa vieressä voi vaikuttaa ajamiseen.

    ”Vanhempien ei pidä pestä asiassa käsissään, että T-kortin saatuaan lapsella olisi heti kaikki kriittiset ajotaidot hallussaan. Liikenteen vaaran paikoista, kuten risteyksistä, tulee keskustella. Tarvittaessa lähdetään mukaan kyytiin.”

    Mönkijämyyjä Jouni Korhosen mukaan rengaskysymys on ainoa, joka hämmentää alaa edelleen.
    Mönkijämyyjä Jouni Korhosen mukaan rengaskysymys on ainoa, joka hämmentää alaa edelleen.  Kuva: Sanne Katainen

    Vääksyn Konepisteen myyjä Jouni Korhonen kertoo MT:lle oman myyntidatansa tukevan alan yleistä kehitystä mönkijöiden yleistymisestä. Erityisesti koppimönkijöiden myynti on kiihtynyt vuosi vuodelta.

    ”Edelleen kuitenkin karkeasti sanottuna yhtä koppimönkijää kohden myydään neljä avomallista”, Korhonen huomauttaa.

    Koppimönkijöiden ostajat ovat hänen mukaansa ”95-prosenttisesti” perheenisiä, jotka tulevat ostamaan nuorisolle kulkuneuvoa.

    ”Silloin asiakasta kiinnostaa erityisesti mönkijän turvallisuus, nopeus sekä ajokorttiluokka, polttoaineen kulutus ja ovien lukittavuus.”

    ”Asiakasta kiinnostaa erityisen mönkijän turvallisuus, nopeus sekä ajokorttiluokka, polttoaineen kulutus ja ovien lukittavuus.” Jouni Korhonen

    Avomönkijöissä Korhosen mukaan kysymykset ovat puolestaan selvästi teknisempiä.

    ”Kysytään tehosta, ohjaustehostimesta, vinssistä tai vaikkapa nelivedosta. Avomallit tulevat yleensä mökeille esimerkiksi lumenauraukseen tai puuhommiin”, hän selittää eroja.

    Lainsäädäntö on viime vuosina pysynyt konemyyjästä vakiintuneena, mutta yksi asia aiheuttaa edelleen hämmennystä sekä mönkijämyyjissä että -ostajissa.

    ”Tieliikennerenkaiden asentaminen näihin on edelleen hieman epäselvä asia, kun tieto on niin kirjavaa. Esimerkiksi liian iso rengas vaikuttaa nopeuteen.”

    ”Tähän rengasasiaan pitäisi saada selvä ja yksiselkoinen ohjeistus alalle”, Korhonen kiteyttää.

    Lisää aiheesta
    • Koppimönkijöistä löytyy lämmityksen lisäksi asetuksia maastoonkin, vaikka suurin osa kilometreistä niillä taitetaan maantiellä.

      Liikenne | Video: MT koeajoi koppimönkijän – tällainen jälkimaku siitä jäi

    • Monet traktorimönkijöistä vastaavat teholtaan henkilöautoa, joten nopea kiihtyvyys voi tulla kuljettajalle yllätyksenä.

      Liikenne | Traktorimönkijä on monen ensimmäinen ajoneuvo –näkyvät myös onnettomuustilastoissa

      Tilaajalle
    • Poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta selvittävät mönkijäonnettomuuden syitä.

      Liikenne | Mönkijällä työtehtävissä ajanut nainen kuoli, kun perävaunuyhdistelmä kaatui

    • Traficomin johtavan asiantuntijan  mukaan sääsuojattujen mönkijöiden eli koppimönkijöiden suosio on ollut viime vuosina kasvussa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI.

      Autot | Nämä ovat Suomen kovimmat mönkijämaakunnat – mopoauto on yhä nuorten suosiossa Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla

    Artikkelin aiheet
    mönkijät
    koppimönkijät
    nuoret
    liikenneturvallisuus
    ajokorttiluokat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin