Metsien hiilinielut ovat puhuttanet viime aikoina, kun kävi ilmi, että Luonnonvarakeskuksen laskelmien mukaan Suomessa metsät ovat muuttuneet päästölähteeksi. Sen sijaan Ruotsissa erilainen laskentatapa luokittelee metsät yhä hiilinieluksi.
Tammikuun lopussa aloittanut ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) luottaa suomalaiseen laskentatapaan ja siihen, että pitkään perinteeseen nojaava metsäntutkimuksemme on maailman huippua.
”Luonnonvarakeskuksessa on parhaalla tietämyksellä ja tutkimuksella työskenteleviä ihmisiä. Sitä ei kannata mielestäni kyseenalaistaa.”
Multala huomauttaa, että Ruotsissakin maankäytön hiilinielu on pienentynyt, joten suunta on sama kuin meillä ja monissa muissa EU-maista. Jäsenvaltiona olemme sitoutuneet vahvistamaan hiilinielujamme ja karsimaan päästöjämme.
Multala uskoo, että hiilinielujen laskenta tarkentuu meillä ja maailmalla sitä mukaa, kun tietoa ja kokemusta kertyy. Siihen suuntaan ohjaa myös EU, jolloin erot maiden välillä kaventuvat.
”Pidän todella tärkeänä, että me Euroopassa jatkamme päästöjen vähentämistä”
Tuore ympäristöministeri sanoi tammikuun lopussa ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan, ettei hakkuiden lopettaminen Suomessa pelasta maailman ilmastoa. Myöhemmin hän korjasi lausuntoaan X-viestipalvelussa.
”Olen enemmän huolissani siitä, mitä tapahtuu maailmalla. Vastikään maailman toiseksi suurin päästäjä (Yhdysvallat) on ilmoittanut irtautuvansa Pariisin ilmastosopimuksesta. Silti pidän todella tärkeänä, että me Euroopassa jatkamme päästöjen vähentämistä”, Multala selventää.
Ministeri uskoo, että hiilijalanjäljen pienentämisestä syntyy positiivinen eli luontoa ja ilmastoa parantava hiilikädenjälki. Siihen perustuu myös tulevaisuuden talouskasvu.
Sopivaan hakkuumäärään Suomessa Multala ei halua ottaa kantaa.
”Vuosittaisiin hakkumääriin suoraan kantaa ottaminen poliitikkona on äärimmäisen hankalaa, koska ne eivät ole meidän käsissämme pelkästään.”
Ensisijaisesti Multala luottaa siihen, että metsänhoidon keinovalikoimasta löytyy konstit hiilinielun kasvattamiseen. Sellaisia voisivat olla kiertoaikojen pidentäminen, lannoitus ja paikoin jatkuva kasvatus.
Pystyyn pitäisi saada kiireesti myös vapaaehtoinen luontoarvo- ja hiilensidontakauppa.