
Reilut 35 vuotta sitten Sahti Mafiana tunnetuksi tulleen alkoholivalmistaja Pramian yrittäjä Marko Mäkinen elää kiireistä kesää. Hän keskittyy itse suunnittelemansa ja osin rakentamansa muovinkierrätyslaitoksen käynnistämiseen.
Sittemmin osakeyhtiöksi muuttunut perheyritys on siirtänyt muovipullojen kierrätystehtaan Toholammilta päätoimipaikka Ilvesjoen pihaan.
Pramia Plastic oy jatkaa toimintansa lähikuukausina uudessa yli 9 500 neliön jättihallissa, jonka sivu on 200 metriä pitkä. Investointi maksaa koneineen 16,6 miljoonaa euroa.
”Itse asiassa viime viikon perjantai oli Toholammilla viimeinen päivä 14 vuoden toiminnan jälkeen. Uusi tehdas on Kurikan historian suurin yksittäinen rakennuskohde”, Mäkinen muistaa kuulleensa rakennuslautakunnan jäseneltä.
”Lähdemme keräilyyn tulleesta lajitellusta jätteestä liikkeelle ja lopputulos on elintarvikekontaktikelpoinen tuote.”
Muovinkierrätys alkaa siitä, kun Ilvesjoelle saapuu miljoonittain paaleihin litistettyjä keräyspulloja. Ne ostetaan Suomen Palautuspakkaukselta ja Lidliltä.
Uuden tehtaan kapasiteetti on kaksi miljoonaa pantillista kierrätyspulloa päivässä.
”Karkeasti sanottuna me lähdemme keräilyyn tulleesta lajitellusta jätteestä liikkeelle ja lopputulos on elintarvikekontaktikelpoinen tuote”, Mäkinen kiteyttää.
Litistetyt pullot irrotetaan paaleista koneellisesti, murskataan ja pestään linjalla. Samalla poistetaan etiketit ja metallijäänteet.
Tekoälyyn perustuvan konenäön avulla linjasta erotetaan silmänräpäyksessä tummat ja kirkkaat kierrätysraaka-aineet toisistaan. Kirkkaat jatkavat uudella linjalla eteenpäin ja värilliset menevät vanhalle pesulinjalle.
Kirkkaasta tavarasta saadaan vaaleaa granulaattia, raetta, joka pakataan suursäkkeihin vientiä varten. Värillisestä materiaalista tehdään muovihiutaleraetta ja vihreää pakkausvannetta.
Puhdistetut ja kuivatut hiutaleet sulatetaan ja puristetaan suulakkeiden läpi, jolloin syntyy noin 2–3 millimetrin kokoisia muovirakeita.
Seitsemän tunnin paahto 200-asteisessa uunissa parantaa muovin ominaisuuksia, päinvastoin kuin yleensä kierrätyksessä tapahtuu. Kaikki ylimääräiset hajut poistetaan massasta tyhjiötekniikalla.
”Moni luulee, että olemme pullotehdas, mutta pulloaihioita teemme vain omia tuotteitamme varten. 80 prosenttia tuotannosta on raetta ja se menee vientiin.”
”Laitos piti sitä nollatutkimuksen aiheena.”
Agrologi Mäkinen tyrmää kritiikin muovista ympäristöpahiksena.
”Muovin hiilijalanjälki on 20 kertaa pienempi Pramian muovipullossa kuin lasissa ja 12 kertaa pienempi kuin alumiinitölkissä. Kartonkipakkaus tarvitsee muovikalvon sisälleen, mikä tekee siitä huonosti kierrätettävän.”
Mäkinen kertoo, että hän pyysi tutkimusta mikromuovin irtoamisesta pulloistaan. Sitä saksalaisinstituutti ei suostunut tekemään.
”Laitos piti sitä nollatutkimuksen aiheena.”
Pramia Plasticin käyttämä kierrätysprosessi on Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto EFSAn turvallisuushyväksymä.
Tehdas käsittelee oman jätevetensä erikseen rakennettavassa laitteistossa moneen kertaan ja lopuksi tislaa sen. 94 prosenttia vedestä palautuu takaisin.
”Täällä ei ole kunnallista jätevesiverkostoa. Vesi tulee lähellä sijaitsevista lähteistämme.”
Haastattelun keskeyttää rakennustarkastajan puhelu. Uuden tuulivoimalan aloituskatselmus on vielä ajankohtaa vailla.
”Koska sopisi? Arvaat varmaan, että kiire olisi”, Mäkinen tiedustelee ja ilahtuu, kun saa sovittua ajan puhelimessa sähköpostin sijaan.
Vanha, käytettynä ostettu tuulivoimala on vuodelta 2011.
”Tuulivoimalan tuottama uusiutuva sähkö pyörittää sekä juomatehdasta että muovinkierrätyslaitosta. Kummankin tuulimyllyn olen maksanut omasta taskusta ilman tukia.”
Oman tuulivoiman energiatehokkuutta tehostaa moderni, uuteen halliin sijoitettu hiekka-akku.
Uuden kierrätysyksikön tehontarvetta tuulivoima ei riitä vielä kattamaan. Jotta entinen miljoonan pullon käsittelykapasiteetti vuorokaudessa saadaan tuplattua, tarvitaan toinen megawattitunti sähköverkon kautta.
Siihen tarvittava 17 kilometrin mittainen sähkölinja valmistuu aikaisintaan vuoden päästä.
”Myöhästymisen takia tehdas käynnistyy vaiheittain tämän vuoden aikana.”
Puoliteholla ajo tietää lisäjärjestelyjä, kun paperitehdasta muistuttava prosessi pitää viikon aikana ajaa välillä alas.
”Maailmaan tarvittaisiin kaksituhatta vastaavaa laitosta, ja minua on turhaan kysytty pystyttämään näitä ulkomaille isostakin rahasta. Suomessa on parasta tietotaitoa pantti- ja kierrätysjärjestelmistä, mutta sitä ei osata viedä maailmalle.”