Koko Eurooppa on pian suurvaltojen jakama ”takapiha”, jos EU-maissa ja eurooppalaisessa Natossa ei herätä

Yhdysvaltain Venezuela-operaatiossa on vähän hyvää, mutta sitäkin enemmän suorastaan huonoa ja vähintäänkin kyseenalaista.

Saksalaisen viikkolehti Der Spiegelin tavoittama, EU-parlamentin keskustaoikeistolaisen EPP:n johtava ulkopoliitikko Michael Gahler puki asetelman sanoiksi näin:

”Luonnollisesti se on hyvä uutinen, että Maduron kaltainen ei legitiimi johtaja kaatuu. Se taas on yhtä luonnollisesti huono uutinen, että USA:n hallitus turvautuu voiman käyttöön ajaessaan omia intressejään ja haluaa selvästi jakaa maailmaa etupiireihin.”

Trumpin hallinnon mielestä suurvaltojen pitää voida omilla ”takapihoillaan” tehdä mitä haluavat, eli USA ja Venäjä voivat Euroopasta piittamatta sopia Ukrainan kohtalosta. Kuva: Timo Filpus

Eurooppalaisittain oleellisimpana saldona on pidettävä nimenomaan sitä, että Trumpin hallinnon mielestä suurvallat, USA luonnollisesti etunenässä, saavat omilla ”takapihoillaan” tehdä mitä haluavat.

Tämä ei toki ole Valkoisen talon yksiselitteinen viesti Moskovaan tai Pekingiin, mutta tämän johtopäätöksen Vladimir Putin ja Xi Jinping taatusti tekevät.

Näin siitä huolimatta, vaikka virallisesti Venäjä ja Kiina tuomitsivat Trumpin operaation, jossa niiden uskollinen liittolainen Nicolás Maduro syöstiin vallasta.

Suurvaltojen pelikirjaan kuuluu, että omat öykkäröinnit omalla takapihalla ovat legitiimejä. Muiden eivät.

Putin saa mielestään valloittaa Ukrainan ja Xi Taiwanin, mutta Trump ei saa vaihtaa Venezuelan hallitusta.

Mielenkiintoista tässä on tietysti se, että Trump ei ole koskaan yksiselitteisesti tuominnut Putinin hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Euroopan johtajille asetelma on kimurantti.

Saksan, Ranskan, Suomen ja monien muiden EU-maiden johtajat korostivat, ettei Maduro ollut Venezuelan legitiimi johtaja. Tällä ”alibilla” väistettiin kansainvälistä oikeutta rikkoneen USA:n suora arvosteleminen.

Se, ettei Maduro ole Venezuelan legitiimi johtaja, oli EU-johtajille, Saksan Friedrich Merzille (vas), EU-komission Ursula von der Leyenille ja Ranskan Emmanuel Macronille alibi olla suoraan arvostelematta Yhdysvaltoja. Kuva: Dati Bendo

Yhteisesti selvästi sovitun varovaisen linjan perustelu on ilmeinen: Trumpin ärsyttämistä vältetään viimeiseen asti.

Meneillään olevia neuvotteluja Venäjän hyökkäyssodan lopettamisesta ei kaikista haasteista huolimatta haluta vaarantaa. Ja toisaalta liian moni eurooppalainen Nato-maa on edelleen ja vielä pitkään sotilaallisesti riippuvainen Yhdysvalloista.

Erityisesti Euroopan mahtimaiden, eli Saksan, Ranskan ja Britannian loiva reagointi Venezuela-operaatioon kertoo osaltaan siitä, että Trump on vuodessa päässyt pitkän askeleen lähemmäs yhtä avaintavoitettaan. Se on kirjattu USA:n tuoreeseen turvallisuusstrategiaan.

Trumpin hallinto yrittää muokata nykyistä EU-Eurooppaa keinoja kaihtamatta nöyräksi alusmaaksi tai ”takapihaksi”, jota se voi dominoida mielensä mukaan. Yksi keskeisin keino on tukea EU-rivejä repiviä jäsenmaiden laitaoikeistovoimia.

Tavoitteena on, että Eurooppa alusmaana taipuu Washingtonista määrättyihin pelisääntöihin, esimerkiksi siihen, ettei laitonta sisältöä levittävien Yhdysvaltain digijättien toimintaa rajoiteta.

Alusmaan pitää pystyä itse puolustamaan itseään Venäjää vastaan. Tietysti Yhdysvalloista ostetuilla aseilla. Ja tarvittaessa Euroopan on jopa nöyrryttävä siihen, että isoveli ottaa osan ”takapihasta”, esimerkiksi Grönlannin, haltuunsa.

Presidentti Alexander Stubb osallistui elokuussa Washingtonissa Trumpin ja EU-johtajien keskusteluihin Venäjän hyökkäyssodan lopettamisesta.  Kuva: Riikka Hietajärvi/Suomen Washingtonin-suurlähetystö/Tpk

Hyökkäys Venezuelaan kertoo omaa karua kieltään siitä, mitä Valkoinen talo ajattelee Tanskalle kuuluvan Grönlannin asemasta .

Yhdysvallat myös selvästi edellyttää, ettei Eurooppa pane vastaan, jos tai kun Valkoinen talo ja Kreml sopivat vanhan mantereen etupiirijaosta. Tämä näkyy tavassa, jolla USA yrittää lopettaa Venäjän hyökkäyssodan Ukrainassa.

Trumpin vyörytys on edennyt vääjäämättä ja etenee myös jatkossa, koska Eurooppa ei edelleenkään ole herännyt ja uskaltanut lähteä tekemään selkeää pesäeroa kurssiaan rajusti reivaavaan liittolaiseen.

Tapa, jolla Venezuela pantiin polvilleen, ei selvästikään ollut riittävä herättäjä.