Vielä himpun verran enemmän sitä realismia herra presidentti – myös sisäpolitiikkaan

Suomi oli viime vuonna ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kiistatta kokoaan suurempi. Sitä presidentti Alexander Stubb uudenvuodenpuheessaan aivan oikein alleviivasi.

Iso osa siitä on hänen omaa ansiotaan. Erityisesti, kun katsotaan USA-suhteita ja yrityksiä lopettaa Venäjän hyökkäyssota.

Stubb, arvopohjainen realisti, kallistui uransa toisessa uudenvuodenpuheessa enemmän realismin puolelle, mutta ei riittävästi.

Stubbin hyvä suhde Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpiin on kiistatta hyödyttänyt Suomea konkreettisesti.

Silti on hyvä myöntää, ettei paraskaan golf-kaveri ole pystynyt vaikuttamaan riittävästi Trumpin Venäjä-linjaan. Hän kuuntelee edelleen liian usein herkemmällä korvalla Venäjän presidentti Vladimir Putinia kuin eurooppalaisia liittolaisia.

Stubb itse on Venäjän suhteen realisti. Rauha Ukrainassa on lähempänä kuin koskaan, mutta tiellä on edelleen Venäjän kokoinen este. Eli lähempänä kuin koskaan ei vielä tarkoita, että ollaan lähellä.

Suomi oli ainoana pienenä EU-maana mukana, kun USA ja Euroopan suuret yrittivät viime elokuussa Washingtonissa edistää Venäjän hyökkäyssodan lopettamista. Kuva: Riikka Hietajärvi/Suomen Washingtonin-suurlähetystö/Tpk

Stubb myös korosti osuvasti, että Venäjän kanssa on opittava elämään. Kävi miten kävi.

Rauhan lisäksi Suomen on presidentin mielestä tavoiteltava kasvua. Se on suora viesti kaikille kotimaan poliittisille päättäjille hallituksesta oppositioon.

Kasvutavoitteen kanssa Stubb olisi voinut olla enemmän realisti.

Suomen talous ei ole kasvanut 18 vuoteen, vaikka kaikki ovat sitä peräänkuuluttaneet. Silloin on väärin sanoa, että me suomalaiset olemme hyviä asettamaan itsellemme tavoitteita ja tekemään töitä niiden eteen.

Kasvun kiihdyttäminen on ollut epätoivoista narulla työntämistä ja on edelleen. Kaikkien, poliittisten päättäjien, virkakoneiston, yritysjohtajien, osakkeenomistajien ja palkansaajien on tehtävä paljon enemmän töitä ja oltava valmiita paljon suurempiin uhrauksiin, jos kasvua halutaan lisää.

Menneiden ja valitettavasti menetettyjen menestystarinoiden, esimerkiksi ylivertaisen koulutusjärjestelmän hehkuttaminen ei nyt auta.Tarvitaan uusia eikä niitä synny ilman uhrauksia.

Välittämistä ja iloa ei paljon nykyistä ankaramman ponnistelun keskellä pidä unohtaa. Siinä Stubb on oikeassa.

Hänelle välittäminen on muutakin kuin heikompien tukemista. Se on myös tunnustuksen antamista ei vain lähimmille, vaan kaikille. Me kaikki tarvitsemme sitä ja siinä me suomalaiset emme todellakaan ole maailman parhaita.