• Pian rahat siirtyvät kaverille tai sukulaiselle kymmenessä sekunnissa – näin pyritään estämään, etteivät rahat päädy huijareille

    Pankin vastuu virhemaksujen estämisessä kasvaa, mutta isoin vastuu on silti jatkossakin maksajalla.
    Vielä nykyisin rahojen siirtymisessä tililtä toiselle kestää usein vähintäänkin tunteja, koska pikamaksu on käytössä vasta osalla pankeista.
    Vielä nykyisin rahojen siirtymisessä tililtä toiselle kestää usein vähintäänkin tunteja, koska pikamaksu on käytössä vasta osalla pankeista.  Kuva: Martti Kainulainen
    Uutiset|Talous
    1.7.202506:00
    Matti Tuominen

    Rahaa voi siirtää lokakuusta lähtien tililtä toiselle jopa kymmenessä sekunnissa. Nykyisin rahan siirtyminen vie yleisesti ainakin tunteja. Käytännössä siis rahojen siirtäminen vaikkapa kaverille tai sukulaiselle nopeutuu huomattavasti.

    Muutos liittyy EU:n pikamaksamisasetuksen pykälien voimaantuloon.

    Pankkeja edustavan Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Inkeri Tolvanen kertoo, että pikamaksamisasetuksen taustalla on ajatus siitä, että nykymaailmassa monet muutkin asiat tapahtuvat reaaliajassa, joten myös rahan on syytä siirtyä reaaliajassa.

    Jatkossa raha siirtyy tililtä toiselle mihin vuorokaudenaikaan tahansa ja myös viikonloppuisin sekä pyhäpäivinä.

    ”Voi maksaa mihin aikaan tahansa ja minä päivänä tahansa. Ei ole väliä, onko jouluaatto tai uudenvuodenpäivä.”

    Vielä nykyisin rahojen siirtymisessä tililtä toiselle kestää usein vähintäänkin tunteja, koska pikamaksu on käytössä vasta osalla pankeista. Toki nykyäänkin raha siirtyy saman pankin sisällä reaaliaikaisesti, mutta vaikkapa viikonloppuisin raha ei vielä yleisesti ottaen kulje pankista toiseen.

    Melko pian raha siirtyy jopa pankista tai maasta toiseen käytännössä reaaliaikaisesti.
    Melko pian raha siirtyy jopa pankista tai maasta toiseen käytännössä reaaliaikaisesti.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Rahan liikkuminen nopeutuu koko euroalueella eli rahaa voi siirtää yhtä nopeasti vaikkapa Italiaan tai Saksaan.

    Muutos koskee aluksi vain euroaluetta, joten Ruotsissa asuvan sukulaisen kanssa kymmenen sekunnin rahaliikenne ei vielä lokakuussa onnistu. Ruotsin pankeille euromääräisten pikamaksujen välitys tulee pakolliseksi vuonna 2027.

    Sen lisäksi, että raha siirtyy jatkossa aiempaa nopeammin, asetus tuo mukanaan myös parannusta maksamisen turvallisuuteen.

    Jatkossa pankeilla on velvollisuus tarkistaa, mille tilille asiakas on rahaa siirtämässä ja ilmoittaa asiakkaalle, vastaavatko tilin omistajatiedot ja tilinumero niitä, jotka asiakas on pankille kertonut.

    Jos tiedoissa on eroa, pankki ilmoittaa tästä asiakkaalle, ja asiakas voi jättää maksumääräyksen antamatta. Vielä nykyisin raha siirtyy ainoastaan saajan tilinumeron perusteella.

    Tolvanen kertoo, että maksunsaajan tilin ja nimen tarkistamisella pyritään ehkäisemään virheellisiä maksuja sekä huijauksia ja niihin liittyviä rikoksia. Tarkistusvelvollisuus koskee pikamaksujen lisäksi myös tavallisia euromääräisiä tilisiirtoja.

    Tässä piilee kuitenkin eräs koukku. Jos asiakas päättää hyväksyä maksumääräyksen ja rahat siirtyvät esimerkiksi huijarille, asiakas on tästä itse vastuussa. Toisin sanoen pankkia ei voi syyttää sen jälkeen, jos pankin ilmoituksesta huolimatta päättää siirtää rahat huijarin tilille.

    Vaikka jatkossa siis pankin pitää kertoa asiakkaalle, mihin ja kenen omistamalle tilille hän on rahaa siirtämässä, ei tämä kuitenkaan Tolvasen arvion mukaan estä kaikkia huijauksia.

    ”Nykyään on niin kauhean paljon erilaisia, että tämä puree vain tiettyyn osaan.”

    Tilinumeron ja saajan nimen tarkistaminen ehkäisee sellaisia huijauksia, joissa huijari yrittää saada uhrinsa siirtämään rahaa omalle tililleen, mutta maksaja uskoo rahojen siirtyvän johonkin muualle.

    Kuitenkaan esimerkiksi korttimaksamiseen pikamaksamisasetus ei vaikuta.

    Uudistuksesta voi ajatella olevan hyötyä esimerkiksi koneita myyville henkilöille, koska saapuneen maksun näkee reaaliajassa.

    Pikamaksamisasetus ei vaikuta korttimaksamiseen.
    Pikamaksamisasetus ei vaikuta korttimaksamiseen.  Kuva: Hanna Linnove

    ”Voi maksaa mihin aikaan tahansa ja minä päivänä tahansa. Ei ole väliä, onko jouluaatto tai uudenvuodenpäivä.”

    Inkeri Tolvanen
    Lisää aiheesta
    • Maatalousyrittäjät | Yritystilin käyttöönoton piti olla helppoa – Peltokaupoilla olleella OP:n asiakkaalla meni hankaluuksiin hermot

      Tilaajalle
    • Ensimmäisenä nopeutuvat OP:n henkilö- ja yritysasiakkaiden maksut verkkopankissa ja mobiilissa.

      Satojen miljardien eurojen tilisiirrot nopeutuvat päivistä sekunteihin

    • Kodin talous | Isoäidin rahat vaarassa? Toimi nopeasti maksuvälinepetosten torjumiseksi

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pikamaksut
    euroalue
    pankit
    huijaukset
    rahan siirtäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria