Hintan koulun nelosluokkalainen Noora Laajala ottaa kuvaa koivun lehdestä. Digikasvion kuvissa pitää olla mukana oma tunnistetikku. Kuva: Timo HeikkalaOuluKasvion keruu opettaa taitoja, joita ei ehkä tule ajatelleeksi
Opettajan elokuussa löytämät homepaketit vaihtuivat tiedonsiirron pulmiin.TilaajalleHintan koulun 4B-luokkalaisia on vaikea pidätellä, kun edessä on retki lähiluontoon kasveja etsimään. Kun opettaja Henna Kangas antaa luvan, lauma säntää kohti mitä tahansa vihreää.
”Täällä on nokkosia”, kuuluu innostunut huuto.
”Mikä tämä on?” kysyy toinen, joka tutkii pensaaseen puhjenneita lehtiä. Vaikuttaa vadelmalta, opettaja toteaa.
Opettaja Henna Kangas antaa ohjeita valokuvaukseen ennen kasviretkeä. Kuva: Timo HeikkalaUlkoilupolun molemmin puolin koululaiset kykkivät kameroidensa kanssa.
Vaikka kukkivia kasveja ei juuri näy, ei saldo jää silti laihaksi.
Paju on helppo tunnistaa, sillä osin maahan tallautuneessa oksassa näkyy vielä pajunkissoja.
Näyttävän puun lapset tunnistavat tuomeksi. Sen kukat ovat aivan pian puhkeamassa.
Olisikohan tämä paju, Anni Karjalainen ja Siiri Sivonen sekä opettaja Henna Kangas tuumivat. Kuva: Timo HeikkalaKasvion kerääminen on peruskoulussa voimissaan, mutta valtaosa toteuttaa sen nykyään digitaalisena.
Nopeasti käy ilmi, että kasvin kuvaaminen ei ole ihan helppoa. Mukaan täytyy saada oma tunnistetikku, jotta kuvasta käy ilmi, että se on itse otettu.
Kuvan ottaminen yhdellä kädellä ja tikun pitäminen toisella vaatii jo melkoista näppäryyttä, minkä vuoksi joutilas toimittaja pääsee nopeasti kuvausassistentiksi.
Tarkennus tuottaa pulmia. Kun kamera tarkentaa tikkuun, kasvi jää sumeaksi.
”Vielä kymmenen vuotta sitten kasveja prässättiin. Joku oli laittanut kasveja kesällä kosteana kansien väliin, ja elokuussa sain avata homepaketteja.”
Aiemmin kasvion kokoamiseen liittyvät ongelmat olivat erilaisia.
”Vielä kymmenen vuotta sitten kasveja prässättiin. Joku oli laittanut kasveja kesällä kosteana kansien väliin, ja elokuussa sain avata homepaketteja”, Kangas naurahtaa.
Mila Keskitalo kuvaa maasta nousevaa nokkosta. Kuva: Timo HeikkalaTihkusateesta huolimatta toukokuun puolivälissä koulupäivän aikana tehty kasviretki on oppilaille selvästi mieluinen. Ulkoilusta ei tule yhtään soraääntä.
”Luonnossa on kivaa, nyt on raikas ilma”, Riina Tuukkanen sanoo. Tylsää hänestä on kuvien siirtäminen tietokoneelle, sillä sen kanssa on välillä tullut hankaluuksia.
”Luonnossa on kivaa, nyt on raikas ilma.”
Kankaan luokka aloitti kasvion kokoamisen jo syksyllä, ja projekti jatkuu nyt keväällä. Jos tavoittelee arvosanaksi kymppiä, digikasvioon täytyy kerätä 20 eri kasvia.
Rungon päällä kasvava sammal kiinnostaa oppilaita. Lajin voi tunnistaa myöhemmin kuvasta. Kuva: Timo HeikkalaDigikasvio kootaan Powerpoint-esitykseksi, jossa jokainen kasvi esitellään omalla dialla.
Hintan koulussa kasviota tehdään suurimmaksi osaksi vapaa-ajalla. Sitä voi täydentää myös kesällä, jolloin useimmat kasvit kukkivat.
Kankaan mukaan vanhemmat ovat tykänneet kasviotehtävästä, sillä siitä tulee monesti perheiden yhteinen juttu.
Tuomi puhkeaa pian kukkaan. Kuva: Timo Heikkala
Kasviretki on Hintan koulun oppilaille mieluinen. Kuva: Timo Heikkala”Aika monessa perheessä kasviota tehdään vanhempien tai isovanhempien tuella”, sanoo opetusneuvos Hanna Pohjonen Opetushallituksesta.
Pohjonen katsoo, että se on parhaimmillaan mahtavaa yhteistä sosiaalista tekemistä, joka yhdistää eri sukupolvia.
Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan ole lapsensa kasviotehtävästä kovin innoissaan. Joskus kouluihin tulee palautetta, miksi viikonlopulle tai kesälle annetaan koulutehtäviä.
Osa opettajistakin katsoo, että vapaa-ajalla tehtävä kasvio asettaa perheet eriarvoiseen asemaan sen mukaan, kuinka paljon perheet auttavat lapsiaan.
Pohjosen mukaan avainasemassa on se, että opettaja tuntee oppilaansa ja kohtelee heitä yhdenvertaisesti.
Myös koulun sijainti ja mahdollisuus päästä lähiluontoon vaikuttavat tehtävän suorittamiseen.
Jasu Kanniala löysi maasta koiranputken taimia. Kuva: Timo HeikkalaOpetushallitus ei ole määritellyt mitään lajilistoja, vaan kasvioon voi kerätä piennarkasveja, metsäkasveja, vesistöjen lähellä olevia tai vaikka lähiympäristön puuvartisia kasveja ihan riippuen asuinpaikasta tai koulun lähiympäristöstä, Pohjonen toteaa.
”Perusidea on, että mennään lähiluontoon, liikutaan siellä, tutkitaan ja ihmetellään.”
”Lainsäädäntö ei tunne, etteikö voisi antaa kesäläksyä, mutta lähtökohtaisesti kesäaikaan tehtävä koulutyö on vapaaehtoista.”
Kouluittain vaihtelee, kerätäänkö kasveja omalla ajalla vai kouluajalla.
”Lainsäädäntö ei tunne, etteikö voisi antaa kesäläksyä, mutta lähtökohtaisesti kesäaikaan tehtävä koulutyö on vapaaehtoista”, Pohjonen linjaa.
Digikasvio kootaan Powerpoint-esitykseksi, Jasu Kanniala näyttää. Kuva: Timo HeikkalaKasviot palasivat perusopetuksen opetussuunnitelmaan vuonna 2004. Sitä ennen oli kymmenen vuotta, jolloin kasviota ei erikseen vaadittu.
Nykyään opetussuunnitelman perusteiden mukaan ympäristöopissa 3.–6. vuosiluokalla kerätään kasviota. Yläkoulussa 7.–9- vuosiluokalla kerätään eliökokoelmaa, joka voi siis olla kasvion sijaan esimerkiksi hyönteiskokoelma.
Pohjonen muistaa omalta biologian ja maantiedon opettajan uraltaan oppilaan tekemän, upean kuvakokoelman sudenkorennoista.
Kasvi- ja eliökokoelmien laajuutta ei ole opetussuunnitelmassa määritelty. Ne vaihtelevat kouluittain muutamasta kymmenestä jopa yli sataan.
Pohjosen mukaan kasvion kerääminen opettaa paljon muutakin kuin lajintuntemusta: Se auttaa ymmärtämään luonnon monimuotoisuutta, ekosysteemien toimintaa ja ravintoverkkoja.
Lisäksi se opettaa sitkeyttä, pitkäjänteisyyttä sekä tietoteknisiä taitoja – eli paljon hyödyllisiä työelämätaitoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
