• Merkittävä muutos mielipiteissä: Aiempaa harvempi haluaa vahvempia viinejä ruokakauppoihin

    Suomalaisista tiukempaa alkoholipolitiikkaa haluaisi 17 prosenttia, kun taas nykyistä väljempää politiikkaa toivoo 20 prosenttia vastaajista.
    8–15-prosenttisia viinejä ei toivota enää yhtä innokkaasti ruokakauppoihin.
    8–15-prosenttisia viinejä ei toivota enää yhtä innokkaasti ruokakauppoihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Kauppa
    13.3.202612:30
    Janiko Kemppi

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) toteutti tammikuussa kyselyn, jossa kysyttiin suomalaisten mielipidettä alkoholipolitiikasta. Mielipiteet ovat kiristyneet vuodesta 2023, jolloin tiukempia rajoituksia toivoi yhdeksän prosenttia vastaajista ja väljempää säätelyä 29 prosenttia vastaajista.

    Suurin osa (58 %) väestöstä haluaa säilyttää nykyisen alkoholin vähittäismyynnin yksinoikeusjärjestelmän.

    ”Yksinoikeusjärjestelmä vähentää erityisesti alkoholin saatavuutta, mutta myös hintakilpailua ja markkinointia. Samalla se on vaikuttava ja kustannustehokas keino vähentää alkoholihaittoja”, THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kertoo tiedotteessa.

    Vastaajilta kysyttiin myös, voisiko Alko olla auki myös sunnuntaisin ja lauantaisin iltayhdeksään asti. Alle puolet vastaajista kannatti ajatusta. THL:n mukaan tämä heijastaa myös sitä, että alkoholijuomien saatavuutta ei haluta lisättävän.

    ”Viime vuosien aikana tapahtunut muutos väestön mielipiteessä on merkittävä.”

    Kirsimarja Raitasalo

    Vastaajista 43 prosenttia oli sitä mieltä, että 8–15-prosenttisia viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista. Vuonna 2022 viinejä ruokakauppoihin haluavien osuus oli 54 prosenttia.

    ”Viime vuosien aikana tapahtunut muutos väestön mielipiteessä on merkittävä. Viinien myymistä päivittäistavarakaupoissa kannattavien osuus on pienentynyt 11 prosenttiyksikköä vuodesta 2022”, Raitasalo sanoo.

    Vastaajista vain 24 prosenttia halusi viinit päivittäistavarakauppoihin, jos tämä samalla tarkoittaisi, että niissä myytäisiin myös väkeviä alkoholijuomia.

    Kyselystä käy ilmi, että sukupuolten välinen ero tähän kysymykseen oli huomattava. Miehistä 34 prosenttia haluaisi viinit päivittäistavarakauppoihin, vaikka se tarkoittaisi, että niissä saisi myydä myös viinaa ja muita väkeviä alkoholijuomia, kun naisista 14 prosenttia oli tätä mieltä.

    ”Moni odottaa panostusta tärkeämpiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin – alkoholijuomien saatavuuden lisääminen ei nouse niiden joukossa kärkeen. Alkoholijuomia on jo nyt laajasti saatavilla, ja valtaosa on tyytyväinen nykytilanteeseen", Raitasalo toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Kahdeksanprosenttisia viinejä on ollut nyt vuoden ajan myynnissä ruokakaupoissa.

      Kauppa | Vuosi markettiviinejä takana: Näin Alko otti osumaa, kauppa vaikenee myyntiluvuista

      Tilaajalle
    • Viini kruunaa hyvän ruokahetken ja liukastuttaa suomalaisten kielet keskustelulle.

      Ruoka | Viininystävä miettii, pitäisikö muuttaa Ruotsiin

    • Viiniä saa tehdä rypäleistä omaan käyttöön, mutta myynti tilalta on kiellettyä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Kasvintuotanto | Suomesta tahdotaan viinintuottaja – se on olosuhteiden puolesta mahdollista, mutta byrokratia jumittaa yhä

    Artikkelin aiheet
    alkoholipolitiikka
    THL
    suomalaisten mielipiteet
    alkoholijuomien myynti
    Kirsimarja Raitasalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla