

Kun henkilö soittaa hätänumeroon ja hänen puhelunsa ohjautuu hätäkeskukseen, olennaisessa roolissa on sekä riskin arviointi eli hätäpuhelun käsittely että alueellinen hälytysohje, joka määrittelee sen, millaisella kalustolla paikalle lähdetään apua tarjoamaan. Hyvinvointialueilla on eroa esimerkiksi siinä, kuinka herkästi lääkärihelikopteri lähtee liikkeelle. Sen sijaan riskin arviointi tehdään valtakunnallisesti yhteneväisten ohjeiden mukaan. Käytännössä riskin arviointi määrittelee sen, millaiset asiat osuvat A-kiireellisyysluokkaan ja mitkä taas muihin kiireellisyysluokkiin. Esimerkiksi rintakipu voi osua niin A-kiireellisyysluokkaan kuin myös esimerkiksi B-luokkaan oireista riippuen. Kiireellisyysluokkia on kaikkiaan neljä, joista A on kiireellisin.
Asetus ensihoitopalvelusta määrittelee osaltaan sen, miten nopeasti avuntarvitsijoita pitäisi tavoittaa.
Hätäkeskuslaitoksen sosiaali- ja terveydenhuollon toimialapäällikkö Ari Ekstrand kertoo, että A-kiireellisyysluokkaan kuuluvat tehtävät, joissa tunnistetaan oikea hätätilanne. Tällainen tilanne on esimerkiksi äkillinen elottomuus eli sydänpysähdys. Tällöin paikalle lähetetään paras mahdollinen apu. Usein tällaisissa tilanteissa paikalle lähetetään ambulanssin lisäksi myös lääkärihelikopteri. Asetuksen tasolla puhutaan siitä, että kyseessä on korkeariskiseksi arvioitu ensihoitotehtävä, jossa on syytä epäillä, että avuntarvitsijan peruselintoiminnot ovat välittömästi uhattuna.
Hieman vähemmän kiireiseen B-luokkaan kuuluu esimerkiksi tilanne, jossa vaikkapa kadulta löydetään tajuton henkilö, eikä ole tietoa, mistä on kyse. B-luokan kiireellisyys tarkoittaa käytännössä tehtäviä, jotka ajetaan A-luokan tehtävien tapaan hälytysajona, mutta niissä on mahdollisesti mukana vain yksi ambulanssi. Hälytysohjeissa on kuitenkin runsaasti vaihtelua eri alueilla. Näissä tehtävissä asetuksen tasolla puhutaan todennäköisesti korkean riskin ensihoitotehtävistä, joissa avuntarvitsijan peruselintoimintojen tasosta ei ole varmuutta.

Kolmannessa kiireellisyysluokassa eli C-luokassa kyse on esimerkiksi siitä, että henkilön yleistila on merkittävästi heikentynyt esimerkiksi vuorokauden kuluessa. Tilanne voi olla vaikkapa se, että potilaan jalat eivät enää kanna, vaikka normaalisti hän on hyvävointinen. C-luokan tehtävät ovat asetuksen mukaan tehtäviä, joissa avuntarvitsijan peruselintoimintojen tila on arvioitu vakaaksi, mutta tilanne vaatii ensihoidon nopeaa arviointia. Nopea arviointi tarkoittaa Ekstrandin mukaan käytännössä sitä, että arviointi tehdään 30 minuutin kuluessa hälytyksestä. C-tehtävät hoidetaan yleensä niin, että ne ajetaan normaalina ajona, eikä hälytysajona, vaikka yksikkö lähteekin heti liikkeelle.
D-luokan tehtävästä esimerkki on joku sellainen vaiva, joka vaatii terveydenhuollon kannanottoa, eikä potilaan ole mahdollista hakeutua itse hoitoon. Olennaista on se, ettei potilas selviydy omin voimin. D-luokan tehtävissä avuntarvitsijan tila on vakaa, eikä hänellä ole peruselintoimintojen häiriötä, mutta ensihoitopalvelun pitää tehdä kuitenkin hoidontarpeen arviointi. Näissä tehtävissä avun tulisi olla paikalla kahden tunnin kuluessa hälytyksestä.
Ekstrand huomauttaa, että heidän ohjeensa määrittelevät melko tarkasti sen, millaiset tehtävät osuvat mihinkin kiireellisyysluokkaan. Ohjeiden tarkka sisältö ei kuitenkaan ole julkista. Tämä johtuu siitä, että näin asiakkaita pystyään kohtelemaan tasapuolisesti, ja toisaalta siitä, että näin vältetään tiedon väärinkäyttö. Toisaalta on myös syytä huomata, että ei ole yksiselitteistä, mitkä sairaudet vaativat apua välittömästi ja milloin aikaa on enemmän. Vaikkapa aivoverenkierron häiriö ei aina kuuluu kaikkein kiireellisimpiin tehtäviin.

Riskin arvioinnin ohjeistusta muutettiin viime vuoden marraskuussa. Ekstrand kertoo, että ohjeistusta muutettiin viime vuoden lopulla osittain juuri siksi, että yksiselitteisten kriteerien antaminen siihen, miten nopeasti avun pitää olla paikalla, on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Ohjeistus muuttui niin, että nykyisin hätäkeskuspäivystäjillä on aiempaa enemmän harkintavaltaa erilaisissa tilanteissa. Aiemmin ohjeistus perustui tietokoneohjelman antamiin kysymyksiin, joihin saatujen vastausten perusteella määriteltiin se, miten piti toimia.
Käytössä olleet valmiit vastausvaihtoehdot osoittautuivat hankaliksi, sillä ne eivät pystyneet huomioimaan kaikkia erilaisia tilanteita. Ekstrand kertoo, että tästä seurasi hyvin paljon riskin yliarviointia. Käytännössä siis B-luokan tehtäviksi päätyi tehtäviä, joiden kiireellisyysluokaksi olisi riittänyt C tai jopa D.
Uusissa ohjeissa on painotettu myös sitä, milloin ensihoitopalvelua ei todellisuudessa tarvita. Nykyisin ambulanssi jätetään hälyttämättä vaikkapa silloin, jos potilaalla on epäselvyyksiä lääkkeen käytöstä tai joku pieni vamma, kuten nyrjähdys.
”Vaikka ne ovat kipeitä ja ikäviä, ne eivät edellytä ambulanssin hälyttämistä. Hoitoon voi hakeutua muullakin kulkuneuvolla”, Ekstrand painottaa.
Myöskään oudot sykelukemat älykellossa eivät ole syy hälyttää ambulanssia, jos muita hälyttäviä oireita ei ole.