

Maa alkoi jäätyä Etelä- ja Keski-Suomessa vuodenvaihteessa alkaneella pakkasjaksolla. Oulu-Kuhmo-linjan eteläpuolella routaa on yleisesti 5–10 senttiä, rannikolla paikoin ei ollenkaan. Pohjois-Suomessa routa ulottuu 20–40 sentin syvyyteen, mikä on vähemmän kuin tavallisesti tammikuun alkupuoliskolla.
”Routa on antanut odottaa itseään. Meillä routatilastot alkavat 1970-luvulta. Niihin peilaten routaa on keskimääräistä vähemmän”, sanoo hydrologi Yrjö Kivinen Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).
Havaintojen ja ennustemallien avulla laadittuun Suomen routakarttaan ei kannata suhtautua sokean luottavaisesti, sillä roudan syvyys vaihtelee hyvin pienipiirteisesti maastossa.
Roudan syntymiseen vaikuttaa ensisijaisesti pakkanen. Viikon tai parin mittaisen kireän pakkasen aikana maa voi jäätyä 10–20 sentin syvyydeltä.
Toisaalta runsas lumipeite tai korkea pohjavesi hidastavat routaantumista. Siksi esimerkiksi alava notko voi olla sulana, kun aivan sen vieressä maa on vahvasti jäässä.
”Pohjavesi varastoi lämpöä. Se vähentää roudan paksuutta, jos vedenpinta on korkealla. Tällä hetkellä pohjavesi on keskimääräistä alempana maan itäosassa, länsiosassa ollaan lähellä ajankohdan keskiarvoja.”
”Lumi eristää lämpöä tehokkaasti, mutta ei se absoluuttinen lämmöneriste ole.”
Routaa mitataan kymmeniltä eri havaintopaikoilta sekä metsästä että avoimesta maastosta. Jos havaintopaikan lähellä on suota, siellä tehdään erillinen mittaus.
Kasvillisuus vaikuttaa maan routaantumiseen muun muassa lumipeitteen kautta.
”Esimerkiksi tiheässä kuusimetsässä osa lumipeitteestä jää alkutalvesta usein latvustoon. Silloin maan pinnassa on vähemmän lunta kuin avoimella paikalla, jolloin routa pääsee syvemmälle.”
Suolla on yleensä heikompi routakerros kuin metsässä tai avomaastossa. Se johtuu veden lämpöä varastoivasta vaikutuksesta.
Jos sulaan, märkään maahan sataa heti alkutalvesta lunta, kunnon routaa ei tule, mikä heikentää esimerkiksi puunkorjuun edellytyksiä. Kun maa ei kanna raskaita koneita, pyörät vahingoittavat juuristoa ja metsiin syntyy syviä painumia ajourien kohdalla.
”Lumi eristää lämpöä tehokkaasti, mutta ei se absoluuttinen lämmöneriste ole. Jos on kovia pakkasia, kyllä pakkanen hiipii maan pinnallekin, mutta hitaasti”, Kivinen toteaa.
Mittausverkoston paksuroutaisin paikka sijaitsee Inarin Angelissa.
”Roudan normaali syvyys huhti-toukokuussa on siellä puolentoista metrin luokkaa. Routa alkaa sulaa keväällä sekä alhaalta ylöspäin että ylhäältä alas. Angelissa tavanomainen heinäkuun havainto on, että routaa on parikymmentä senttiä noin metrin syvyydessä.”
Toinen ääripää on maan lounaiskolkassa, jossa routaa ei joka vuosi kerry lainkaan. Silti koko maassa routaan varaudutaan esimerkiksi rakentamisessa. Yksi kylmä ja lumeton alkutalvi voi jäädyttää metrisen routakerroksen alueille, jotka yleensä eivät jäädy näin syvältä.
Ilmaston lämpeneminen vähentää routaa, kun talvista tulee entistä leudompia. Toisaalta myös routaantumiselle otolliset jaksot voivat yleistyä.
”Ilmaston lämpenemisen seurauksena lumipeitteinen aika lyhenee. Sitä kautta syntyy tilanteita, että suojaava lumipeite puuttuu, mutta tuleekin paukkupakkasia.”
Kivisen mukaan selvimmin ilmastonmuutoksen vaikutus routaan näkyy Lapin palsasoilla.
Palsat ovat routakumpareita, jotka voivat olla kymmenien vuosien ikäisiä. Lämpenemisen seurauksena palsat ovat vähentyneet, ja uusien syntyminen voi lakata kokonaan.
Katso roudan syvyysennuste MT:n sääpalvelussa.