

Oululainen Riikka Pesämaa, 56, ei saanut katsettaan irti ajan patinoimasta navettarakennuksesta. Ei, vaikka olemus hieman nukahteli.
”Rakennuksessa oli jotakin suurta ja kiehtovaa. Laskin mielikuvituksen laukalle ja ajattelin, että miltähän tämä entinen navetta näyttäisi, jos ikkunoista loistaisi valonkajo.”
Tästä se ajatus lähti, ja vuoden 2010 ystävänpäivänä aukesi karjakeittiön ovi uuteen elämään.
”Pakkasta oli kolmekymmentä ja myyntirekit täynnä kesämekkoja. Aloitus oli kaikin tavoin ikimuistoinen”, Pesämaa muistelee yrityksensä Pikku-Riikan syntyvaiheita.

Tuorilan talo oli aikoinaan Limingan kantatiloja. 1950-luvulla tilan navetta kasattiin vanhan karjasuojan tiilistä uusiksi, mutta karjanpito päättyi kuitenkin samalla vuosikymmenellä.
Lehmien lähdettyä navetan elämä jatkui automaalaamona. Ennen Pikku-Riikkaa rakennus ehti olla pitkään tyhjillään.
”Taustalla on kuitenkin puhutteleva historia. Harvasta pihapiiristä löytyy navetta, joka on ajan virran mukana muuttanut luontevasti muotoaan. Ja ennen kaikkea antanut aina elannon talon perheelle.”
”Alkuperäinen ajatus oli tehdä entisestä karjakeittiöstä harrastetila, mutta siinä vaiheessa, kun näin lehdessä kuvan navettaan tehdystä antiikkikaupasta, mieli muuttui.” Riikka Pesämaa
Alun pitäen Riikka Pesämaa ryhtyi remontoimaan tilaa vain itselleen.
”Alkuperäinen ajatus oli tehdä entisestä karjakeittiöstä harrastetila, mutta siinä vaiheessa, kun näin lehdessä kuvan navettaan tehdystä antiikkikaupasta, mieli muuttui. Leikkasin kuvan jääkaapin oveen ja annoin unelmilleni uudenlaiset suuntaviivat. Samalla löysin elämääni suuren määrän onnenpisaroita.”
Riikka Pesämaa sanoo navettarakennuksen remontoinnin olleen aivan omanlaisensa aikamatka. Purettavaa ja korjattavaa riitti, sillä osa rakennuksesta oli heikossa kunnossa.
”Ammattilaisten ansiosta muutostyöt sujuivat kuitenkin mallikkaasti. Historia säilytti asemansa ja jopa julkisivusta saatiin hyvin vintagehenkinen. Kuitenkin siinä vaiheessa kun oli avajaisten aika, rakennus ilmaisi mielipiteensä. Ilmoille lehahti nimittäin pienen näytepalan kera rehtiä sontaa. Ongelma viemäröinnissä korjattiin, mutta olihan se koomillinen lisänumero, kun navettapuodin myyntiartikkelit olivat sisustus, vaatteet ja kosmetiikka”, Riikka luonnehtii naureskellen.

Kauniita asioita ja nättejä ajatuksia. Tämän kokonaisuuden ympärille Pikku-Riikka kehitti brändin, jota tultiin pitkienkin matkojen päästä katselemaan ja ihastelemaan. Ja tietenkin tekemään myös ostoksia.
Navettaan tehdystä vaatekaupasta tuli aikansa ilmiö.
”Olihan se erikoista, kun keskellä maaseutua sijaitsee naisten vaatteisiin erikoistunut liike. Ajan myötä putiikin ovi tuli tutuksi myös niille, jotka halusivat vain istahtaa ja vaihtaa ajatuksia. ’Riikan lepotuolissa’ on ruodittu ilot ja surut ja lopuksi ostettu nätti mekko.”
”Harvasta pihapiiristä löytyy navetta, joka on ajan virran muuttanut luontevasti muotoaan.” Riikka Pesämaa
Ajan myötä entinen karjakeittiö kävi kuitenkin ahtaaksi, joten käyttöön otettiin loputkin alakerrasta. Kolme vuotta sitten navetan ylisille valmistui myös muotinäytöksistä tuttu "catwalk".
Heinäluukku hiirenpesineen sai lähteä, kun Limingan lakeuksille rantautui maailman muotiviikoilta vaikutteita saanut muodin areena.
Parhaimmillaan aikuisten naisten vaatetusliikkeellä oli käytössään noin 130 toimintaneliöä.
Italia, Ranska, Saksa, Tanska sekä oma mallisto The Dreamy. Vanha navetta sai kaikupohjaa pitkin poikin Eurooppaa ja alkuaikoina jopa Amerikkaa myöten.
Aikuisten naisten vaatetusliike lunasti paikkansa maaseudun ytimessä, mutta nyt on uuden aika.
”Suuren sielun omaava navettarakennus jatkaa eloaan uudessa komennossa ja Pikku-Riikan elämä jatkuu Oulussa. Kivijalkaliikkeen ohella keskitymme myös verkkokaupan kehittämiseen”, Riikka Pesämaa muotoilee.
Vanhan navetan historiassa kääntyy uusi sivu, kun Pikku-Riikan perustuksille rakentuu jälleen mielenkiintoinen toimintakuvio.
Englannin Manchesterista Suomen Liminkaan vuonna 2021 muuttaneet Isa Kemola ja entinen ammattilaisjalkapalloilija Charlie Comyn-Platt ovat luoneet rakennuksen ympärille monipuolisen yrityskuvion.
”Viinibaari on Charlien haave ja minun intohimoni on hyvinvointi. Heti kun näimme rakennuksen, yläkerta oli kuin luotu viinibaarille”, Kemola muotoilee.
Pariskunta Kemola-Comyn-Plattilla oli jo alkumetreillä visio selvillä.
”Rakennukselle, jolla on takanaan taianomainen tarina, tulee antaa sopiva määrä rakkautta myös jatkossa. Yläkerran muodonmuutos suoritettiin hienotunteisesti ja ennen kaikkea perinteitä kunnioittaen. Charlie teki remontin itse, liukuovista ja baaritiskistä lähtien. Lisäksi lähes kaikki rakennusmateriaali on kierrätettyä. Esimerkiksi ikkunanpokat on tehty vanhoista saunanlauteista”, Isa kemola kertoo.
”Heti kun näimme rakennuksen, yläkerta oli kuin luotu viinibaarille.” Isa Kemola
Rouhea ajan patina näkyy tilan kaikissa pinnoissa ja erityisesti tunnelmassa.
”Vanhan rakennuksen kanssa täytyy oppia elämään ja ennen kaikkea tuntemaan sen kaikki omituisuudet. Pienet narinat ja epätasaisuudet eivät haittaa. Päinvastoin”.
Pikku-Riikan muutettua kaupunkiin, alakerran vapautuminen mahdollistaa joogastudio Isa JOOGAn siirtymisen väljempiin tiloihin. Samalla brittihenkinen viinibaari Wine Barn saa ansaitsemansa laajennuksen.
”Haaveena on lisätä jopa tarjontaa. Esimerkiksi vanhoista saunatiloista saisi erinomaisen hoitotilan”, Isa Kemola suunnittelee.
Myös viinibaarin osalta sävelet ovat selvät.
”Haluamme tarjota elämyksiä. Vanhaan navettaan saneerattu brittibaari on jo paikkana kokemisen arvoinen. Lisäksi tuomme maaseudun ytimeen tuulahduksia maailmalta. Järjestämme muun muassa viininmaisteluiltoja, joiden pääroolissa ovat erikoisviinit tarinan ja tiedon tahdittamana. Ja oluen ystäville löytyy aina uutta ja erikoista, brittioluista lähtien.”
Vanhan navetan harmonia on löytänyt paikkansa myös perheen sydämissä.
”Olemme tulleet kotiin. Kun oppii elämään hetkessä, arjella on elämää kannatteleva voima.”