• Zelenskyi aikoo allekirjoittaa mineraalisopimuksen perjantaina Valkoisessa talossa

    Tiistaina kerrottiin, että Ukraina ja Yhdysvallat pääsivät yhteisymmärrykseen maiden välisestä mineraalisopimuksesta. Sopimus antaa Yhdysvalloille mahdollisuuksia hyödyntää Ukrainan kriittisiä raaka-aineita.
    Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin (vas.) on määrä matkustaa Valkoiseen taloon perjantaina. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump (oik.) vahvisti aikataulun toimittajille. LEHTIKUVA/AFP.
    Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin (vas.) on määrä matkustaa Valkoiseen taloon perjantaina. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump (oik.) vahvisti aikataulun toimittajille. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    26.2.202507:14
    STT–AFP

    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi aikoo allekirjoittaa Ukrainan ja Yhdysvaltojen välisen mineraalisopimuksen jo tällä viikolla. Zelenskyin odotetaan matkustavan Yhdysvaltoihin ja vierailevan Valkoisessa talossa perjantaina.

    Asiasta kertovat lähteet muun muassa uutistoimisto AFP:lle, uutistoimisto Reutersille sekä yhdysvaltalaismedia CNN:lle.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti aikataulun toimittajille myöhemmin Valkoisessa talossa. Aiemmin hän oli kertonut, että Zelenskyi haluaa matkustaa Washingtoniin allekirjoitusta varten myöhemmin tällä viikolla.

    ”Kuulin siitä. Kuulin, että hän on tulossa perjantaina. Hän haluaa allekirjoittaa sen kanssani, ja ymmärrän sen. Se on iso asia, erittäin iso asia”, Trump sanoi toimittajille.

    Tiistaina kerrottiin, että Ukraina ja Yhdysvallat pääsivät yhteisymmärrykseen maiden välisestä mineraalisopimuksesta. Sopimus antaa Yhdysvalloille mahdollisuuksia hyödyntää Ukrainan kriittisiä raaka-aineita.

    Yhdysvallat tai Ukraina ei ole virallisesti vahvistanut asiaa.

    Maat aikovat perustaa yhteisen rahaston, johon Ukraina osallistuisi puolella varoista, joita mineraaleista tulevaisuudessa saadaan.

    Financial Times kertoi tiistaina, että sopimus koskisi Ukrainan mineraalivarantojen, kuten öljyn ja kaasun, yhteistä kehittämistä. Maat aikovat perustaa yhteisen rahaston, johon Ukraina osallistuisi puolella varoista, joita mineraaleista tulevaisuudessa saadaan. Rahaston varoja on määrä investoida liiketoimiin Ukrainassa.

    Lehden mukaan sopimusluonnoksessa ei kuitenkaan mainita turvatakuita Ukrainalle.

    Uutistoimisto AFP:lle puhunut ukrainalaislähde kertoo, että sopimuksessa on viittaus turvallisuuteen, mutta siinä ei sanota yksityiskohtaisesti Yhdysvaltojen sitoumuksia.

    ”Sopimuksessa on yleinen lauseke, jonka mukaan Yhdysvallat investoi vakaaseen ja vauraaseen, itsenäiseen Ukrainaan, ja että se työskentelee pysyvän rauhan puolesta, ja että Yhdysvallat tukee ponnisteluja turvallisuuden takaamiseksi”, lähde kertoi.

    Lähteen mukaan maiden hallintojen viranomaiset työstävät vielä sopimuksen yksityiskohtia.

    Lisää aiheesta
    • Meppi Pekka Toveri luonnehtii Naton eurooppalaisten maiden ilmavoimia nopeiksi ja tehokkaiksi.

      Politiikka | Toveri: Miksi 150 000 sotilasta turvaisi Ukrainaa, kun ylivoimainen ase on jo olemassa?

    • Saksan tuleva liittokansleri Friedrich Merz kävi joulukuussa Kiovassa ja tapasi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin.

      Politiikka | Eurooppa havittelee Saksan uudelta liittokanslerilta ennen muuta rahaa − kahta ongelmaa Friedrich Merzin on vaikea ratkaista

    Artikkelin aiheet
    ukraina
    yhdysvallat
    mineraalisopimus
    Volodymyr Zelenskyi
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa