

MT Liven kolmannessa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Tapio Nurmisen vetämässä EU-vaalikeskustelussa vastakkain olivat eurovaaliehdokkaat Jussi Saramo vasemmistoliitosta ja Mikko Polvinen perussuomalaisista, jotka ovat molemmat nykyisiä kansanedustajia.
Polvinen vaati, että EU:lta tulisi saada pikaisesta varoja Suomen itärajan raja-aitaprojektiin. Lisäksi hänestä EU:n tarvitsisi tehdä Itä- ja Pohjois-Suomen suunnitelma.
”Pidemmällä aikavälillä asuttu rajaseutu on elinvoimapolitiikan lisäksi turvallisuuspolitiikkaa. Tähän työhön pelkkä koheesioraha ei riitä”, perussuomalaisten ehdokas perusteli.
Saramo käyttäisi juuri nyt koheesiorahaa raja-aitaan. Yhteisvelalle hän näki vaihtoehtona rahojen löytämisen nykyisistä kulueristä eli maataloudesta ja koheesiosta, mihin kajoamista vasemmistoliiton eurovaaliehdokas ei kannattanut.
”Tsekit ovat toimineet tässä kiitettävän aloitteellisesti, kun taas Ranskan toimintaa ei voi kehua.” Mikko Polvinen
”Näen Ukrainan tukemisen yhteisvelalla perusteltuna, koska jäsenmaiden jäsenmaksujen korottaminen ajaisi maat kuittaamaan asian lisävelalla. Mikä ero tässä sitten lopulta olisi?” Saramo kyseenalaisti yhteisvelkaan kohdistunutta kritiikkiä.
Polvinen haluaisi jäsenmaiden tukevan Ukrainaa kansallisista varoista ja korosti yhteisvelan olevan aivan viimeinen vaihtoehto.
”Tsekit ovat toimineet tässä kiitettävän aloitteellisesti, kun taas Ranskan toimintaa ei voi kehua”, hän summasi.

Nurmisen kysyessä meppiehdokkailta vihreästä siirtymästä Polvinen peräänkuulutti realistisempaa otetta aiheeseen, kun taas Saramo korosti siirtymän hyötyjä Suomelle.
”Monet vihreän siirtymän haasteista ovat ratkaistavissa kansallisilla soveltamisohjeilla. Esimerkiksi Itä- ja Pohjois-Suomeen vihreä siirtymä tuo runsaasti mahdollisuuksia”, Saramo totesi.
”Monet vihreän siirtymän haasteista ovat ratkaistavissa kansallisilla soveltamisohjeilla.” Jussi Saramo
Polvisen mielestä sosiaalisesta kestävyydestä pitäisi keskustella enemmän. Hänestä on naurettavaa, että navettojen edestä ei saa kaataa puita, mutta sähkölinjojen alta asiasta ei nouse minkäänlaista polemiikkia.
”Suomalaista talonpoikaa ei saa kyykyttää näissä talkoissa”, hän jyrähti.
Saramo taas näki työpaikkojen päästöttömyyden olevan tulevaisuuden kilpailuvaltti myös maaseudulla. Molemmat ehdokkaat olivat sitä mieltä, että jäsenmaiden erityispiirteitä pitäisi ottaa paremmin huomioon EU:n päätöksenteossa.
”On kuitenkin varmistettava, etteivät suursijoittajat pääse hyötymään asiasta, vaan vihreän siirtymän hyötyjiä olisivat ilmasto, ympäristö sekä kansalaiset”, Saramo lisäsi.

Metsäpolitiikasta eurovaaliehdokkaat olivat täysin eri linjoilla. Polvinen vaati EU:n sääntelyn vähentämistä samalla, kun Saramo halusi julkisen vallan puuttuvan metsäteollisuuden toimintaan entistäkin voimakkaammin.
”Suomessa on uskottu markkinoiden toimivan, mutta nykyinen metsäsuuntaus ei ulosmittaa metsänomistajillekaan parhainta tulosta”, Saramo huomautti.
Polvinen yhtyi osittain Saramon metsäteollisuuden alijalostusnäkökulmaan, jota hän toivoi edistettävän aktiivisemmin EU:ssa.
”Kansantaloutemme nojaa vahvasti metsäteollisuuteen, jonka toimintaedellytyksistä tulee pitää huolta. Puun käyttö ei myöskään heijastu välttämättä suoraan metsien käyttöön, joten esimerkiksi puurakentamisessa on vielä kasvumahdollisuuksia”, Polvinen sanoi.
Saramo oli samaa mieltä Polvisen kanssa siitä, ettei EU:n tulisi mikromanageroida metsäasioissa.
”Kyllä se pitäisi olla joko puolustuskomissaarin tai maatalouskomissaarin salkku.” Mikko Polvinen
Suomen tavoiteltavasta komissaarisalkusta Polvisella oli selvä näkemys.
”Kyllä se pitäisi olla joko puolustuskomissaarin tai maatalouskomissaarin salkku”, hän haaveili.
Saramon mielestä puolustuskomissaarin salkku olisi jäämässä todennäköisesti kevyeksi Naton vuoksi, miksi hän ei sitä ensisijaisesti toivonut.
”Optimaalein komissaari Suomelle olisi omasta näkökulmastani jokin talouteen tai ympäristöön liittyvä, mutta uskon siihen löytyvän nykyvaihtoehtoja parempi kandidaatti Euroopasta”, hän piikitteli loppuun komissaarisalkun saavalle kokoomukselle.