• Ruokakauppa on Suomessa poikkeuksellisen keskittynyttä − asiantuntijan mielestä se on hyvä asia maaseudulla asuvien kannalta

    Asiantuntija ei povaa kyläkauppaverkoston kuolemaa, vaikka kyläkaupat ovat ottaneet menneinä vuosikymmeninä iskuja muun muassa hypermarketeilta.
    Tilaajalle
    Keskitttynyt ruokakauppamarkkina on asiantuntijan mukaan maaseudun asukkaiden etu, koska kauppoja voidaan pitää myös vähemmän kannattavilla alueilla.
    Keskitttynyt ruokakauppamarkkina on asiantuntijan mukaan maaseudun asukkaiden etu, koska kauppoja voidaan pitää myös vähemmän kannattavilla alueilla.  Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Talous
    30.5.202310:26
    Matti Tuominen

    Asiantuntijan mielestä Suomen kansainvälisesti tarkasteltuna poikkeuksellisen keskittynyt ruokakauppa on maaseudun asukkaiden kannalta itse asiassa parempi kuin nykyistä tiukempi kilpailu. Nykyisin Keskon ja S-ryhmän markkinaosuus ruokakaupassa on yhteensä yli 80 prosenttia.

    Analyysi-yhtiö Ada Insightsin perustaja Arhi Kivilahti perustelee näkemystään sillä, että meillä Suomessa on ruokakauppoja hyvin paljon.

    ”Jos olisi enemmän kilpailijoita, olisi myös todennäköistä, että myymäläverkostoa leikattaisiin haja-asutusalueilta nopeammin.”

    Logiikka tämän ajatuksen takana menee niin, että tiukemmassa kilpailutilanteessa kannattavuutta pitää hakea eri tavalla kuin keskittyneessä markkinassa.

    ”Hyvässä markkinassa pystyy ylläpitämään vähän vähemmänkin kannattavia ruokakauppoja, koska sillä saa tietyn osuuden markkinaosuutta”, Kivilahti avaa.

    Asiantuntija muistuttaa, että niin kauan kuin alueella pysyy asutusta, ruokakauppakin pysyy. Joni Voutilainen työskentelee K-Market Neliapilassa Liperissä.
    Asiantuntija muistuttaa, että niin kauan kuin alueella pysyy asutusta, ruokakauppakin pysyy. Joni Voutilainen työskentelee K-Market Neliapilassa Liperissä.  Kuva: Lari Lievonen

    Jos markkinatilanne taas on tiukempi, kuten vaikka Iso-Britanniassa, käy niin, että harvaan asutuilla alueilla kauppoja on paljon vähemmän kuin väkirikkailla alueilla. Esimerkiksi Pohjois-Englannissa ja Skotlannissa kauppoja on asukasta kohden paljon vähemmän kuin etelässä, jossa asutusta on paljon.

    Odotettavaa on, että verkkokaupan kasvun myötä olemassa olevaa kauppaverkostoa karsitaan. Kivilahti ennakoi, että karsiminen tapahtuu pikkuhiljaa.

    ”Kyllähän kauppa on aina siellä, missä on asiakkaita. Niin kauan kuin alueella pysyy asutusta, ruokakauppakin pysyy. Ruokakauppa on viimeisiä toimijoita, joka alueelta lähtee”, asiantuntija muistuttaa.

    Ruokakaupan pysymistä paikkakunnalla tukee se, että ruokakaupan yhteydessä on myös muita palveluita, kuten verkkokaupan noutopiste, Posti ja Alko.

    On kuitenkin lähes väistämätöntä, että vaikka kehitys alussa olisikin vähittäistä, myöhemmin kasvu kiihtyy rajusti, kun väestörakenne muuttuu kauppojen kannalta monella paikkakunnalla epäedulliseksi.

    Ruokakaupan pysymistä jollain pienemmällä paikkakunnallakin tukee se, että ruokakaupan yhteydessä on myös muita palveluita, kuten verkkokaupan noutopiste, Posti ja Alko. Maija Heikkinen asettelee tuotteita hyllyyn K-Market Neliapilassa Liperissä.
    Ruokakaupan pysymistä jollain pienemmällä paikkakunnallakin tukee se, että ruokakaupan yhteydessä on myös muita palveluita, kuten verkkokaupan noutopiste, Posti ja Alko. Maija Heikkinen asettelee tuotteita hyllyyn K-Market Neliapilassa Liperissä.  Kuva: Lari Lievonen

    Kivilahti ei lähde kuitenkaan ennakoimaan kyläkauppaverkoston kuolemaa, vaikka kyläkaupat ovatkin ottaneet viime vuosikymmeninä iskuja erityisesti suuremmilta kaupoilta ja pienten myymälöiden osuus myynnistä on vain muutama prosentti.

    ”Verkkokaupan noutopisteet ja muut palvelut, joita kyläkauppojen ympärille syntyy, voivat monessa tilanteessa yllättävän paljon pelastaa ja ylläpitää kaupan elinvoimaa.”

    Myös esimerkiksi mökkipaikkakunnilla on luultavasti tulevaisuudessakin kysyntää kyläkaupoille. Niitä pitää pystyssä myös se, että suuren yksikön rakentaminen vilkkaallekaan mökkipaikkakunnalle ei ole useinkaan järkevää.

    Lisää aiheesta
    • Seuraava isompi mullistus voidaan nähdä 2030-luvun puolella. Tuolloin ruuan verkkokauppa saavuttaa nykyistä laajemmin myös pienemmät paikkakunnat.

      Talous | Maaseudun ruokakauppojen tulevaisuus rakentuu yhä enemmän verkkokaupan ympärille − asiantuntija kertoo, millaisia muutoksia on odotettavissa

    • Pian kuluttajatkin voivat ostaa tukkupakkauksia.

      Yli 100-vuotias tukkuliike avaa verkkokauppansa kuluttajille: ”Koronapandemian aiheuttama digiloikka muuttaa varmasti pysyvästi kuluttajakäyttäytymistä"

    • Oda Finlandin toimitusjohtaja Tobias Niemi kertoo yhtiön suunnittelevan verkkokaupan toimitusalueen laajentamista seuraavaksi pääkaupunkiseudun kehyskuntiin ja Uudellemaalle.

      Norjalainen Oda avasi verkkokauppansa pääkaupunkiseudulla – "Yli 80 prosenttia ruuasta ja käyttötavarasta on kotimaisia, eli alkuperä- tai valmistusmaa on Suomi"

      Tilaajalle
    • Kesko teki päivittäistavarakaupassa ennätystuloksen vuonna 2021. Ruuan verkkokauppa ylitti koronapandemiaa edeltäneen tason vaikka sen liikevaihto laski vuoden viimeisellä neljänneksellä. Arkistokuva Espoon Ison Omenan K-Citymarketin verkkokaupan tuotteiden keräilystä.

      Ennätystuloksesta raportoineen Keskon ruuan verkkokauppa niiasi vuoden viimeisellä neljänneksellä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria