• Veneilijä bongasi harvinaisen valtamerilinnun Mänttä-Vilppulassa – isoliitäjä havaittiin ensimmäistä kertaa Suomessa

    Suomen ensimmäinen isoliitäjä havaittiin viikonloppuna Mänttä-Vilppulassa Pirkanmaalla.
    Pirkanmaalle harhautunut isoliitäjä on havaittu Ukonselällä vielä maanantaiaamuna.
    Pirkanmaalle harhautunut isoliitäjä on havaittu Ukonselällä vielä maanantaiaamuna. Kuva: Arto Halttunen
    Uutiset|Luonto
    11.9.202311:42
    Eija Vallinheimo

    BirdLife Suomi kertoo tiedotteessaan, että Kolhon Ukonselällä Mänttä-Vilppulassa veneillyt Juha Hakanen kuvasi sunnuntaina venettään seuraen erikoisen näköisen linnun ja lähetti kuvan määritettäväksi BirdLife Suomen Pirkanmaan yhdistykselle. Lintu määritettiin isoliitäjäksi.

    Pirkanmaalle harhautunut isoliitäjä on havaittu Ukonselällä vielä maanantaiaamuna. Tiedot kertovat, että lintu olisi käynyt kalastajien muikkuverkoilla jo lauantaina, mahdollisesti jo viime viikollakin.

    Pohjois-Euroopassa nyt havaittu laji laji on kuitenkin hyvin harvinainen: Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa laji on nähty kaikkiaan noin 50 kertaa, eikä kertaakaan Itämerellä. Yksi havainnoista on Ruotsin Vänerniltä.

    Liitäjät ovat valtamerilintuja, joilla on hyvin luonteenomainen lentotapa, Ne lentävät matalalla vuoroin voimakkain siiveniskuin ja vuoroin liitäen. Isoliitäjä on hieman harmaalokkia pienempi.

    Isoliitäjä pesii eteläisellä pallonpuoliskolla Tristan da Cunhalla ja Falklandsaarilla mutta kiertelee pesimäajan ulkopuolella laajalti Pohjois-Atlantille saakka – kesällä pohjoiseen Amerikan rannikkoa seuraten ja syksyllä takaisin pesimäalueille Euroopan puoleisilla vesillä.

    BirdLife Suomen rariteettikomitea tarkastaa Suomessa tehdyt valtakunnallisesti harvinaiset lintuhavainnot ja arvioi, ovatko määritysperusteet riittävät ja onko lintu luonnonvaraisesti harhautunut.

    Viime vuoden loppuun mennessä Suomessa on havaittu hyväksytysti 487 luonnonvaraista lintulajia. Toistaiseksi kuitenkin esimerkiksi havaintoa Suomenlahdella elokuun alussa havaitusta Suomen ensimmäisestä ruskosuulasta ei ole vielä käsitelty.

    Pirkanmaalla tehtiin viikonloppuna myös toinen mielenkiintoinen lintuhavainto. Facebook-postausten mukaan Kangasalan keskustassa harjalintu on poraillut pihanurmikkoa kaarevalla nokallaan. Erikoisen näköinen lintu oli kiinnittänyt monen huomion.

    Valkeakosken Metsäkansassa on puolestaan saatu ihastella usean päivän ajan nuorta mustahaikaraa.

    Lisää aiheesta
    • Valassaarilla seurataan erityisesti piekanan muuttoa. Petolintu talvehtii Ukrainan maisemissa.

      Luonto | Haarahaukka sävähdytti Valassaarten lintuasemalla ‒ piekanojen määrät huolestuttavat tarkkailijoita

      Tilaajalle
    • Suomen ensimmäinen ruskosuula (Sula leucogaster) havaittiin maanantaina ulkomerellä Helsingin edustalla.

      Eläimet ja kasvit | Suomessa tehtiin havainto uudesta lintulajista

    • Kuukkeli on rauhoitettu ja silmällä pidettävä laji. Eteläisessä Suomessa se on erittäin harvinainen.

      Luonto | Eteläisimmät kuukkelit asuvat Parikkalassa ‒ luontokuvaajan lähimetsässä on sopivasti naavaa ja rauhaa

    • Toukokuun aamu Kouvolan Ruotilassa on täynnä linnunlaulua. Eetu Paljakka tunnistaa jokaisen laulajan. Aamu­kävelyn paras havainto oli valkoselkätikka.

      Luonto | Eetu Paljakka arvioi tunnistavansa äänestä noin 400 lintulajia ‒ ”Suomessa on lintuja, joiden ääntä ei osata arvostaa”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle