• Yle: OAJ:n puheenjohtaja eroaa kokoomuksesta ‒ ”Käsittämätön hyökkäys palkansaajien ammattiliittoon kuulumista kohtaan”

    Murto kertoo kuuluneensa kokoomukseen 20 vuotta.
    Syy OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron eroamiselle kokoomuksesta on hänen mukaansa Petteri Orpon (kok.) hallituksen politiikka.
    Syy OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron eroamiselle kokoomuksesta on hänen mukaansa Petteri Orpon (kok.) hallituksen politiikka. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka
    6.5.202518:00
    Jukka Koivula

    Opetusalan ammattijärjestön (OAJ) puheenjohtaja Katarina Murto kertoo Facebook-tilillään eroavansa kokoomuksesta, uutisoi Yle.

    Murto viittaa kirjoituksessaan hallituksen viimeaikaisiin työmarkkinapäätöksiin. Hallitus on muun muassa päättänyt poistaa verovähennysoikeuden ay-jäsenmaksuista.

    Murto kirjoittaa pitävänsä kokoomuksen mainoskampanjaa työn verotuksen keventämisestä ”erittäin ikävänä ja käsittämättömänä hyökkäyksenä erityisesti opettajien, mutta muidenkin palkansaajien ammattiliittoon kuulumista kohtaan”.

    Murto kertoo lisäksi pohtineensa puolueen jäsenyydestä luopumista jo vientimallilain säätämisen aikaan.

    Vientimalli oli Petteri Orpon (kok.) hallituksen tekemä lakimuutos, jonka mukaan vientialat määrittelevät muiden alojen palkankorotusten katon. Palkansaajajärjestöt ovat vastustaneet vientimallia jyrkästi.

    Murto kertoo kuuluneensa kokoomukseen 20 vuotta. Hän ei aio ottaa minkään muun puolueen jäsenkirjaa.

    Yle: OAJ:n puheenjohtaja luopuu kokoomuksen jäsenyydestä

    Lisää aiheesta
    • Oppositiopuolue SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtman piti puheensa Helsingissä Kansalaistorilla työväen vappujuhlassa vapunpäivänä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | SDP:n Lindtman syyttää: Hallitus haluaa murtaa Suomesta työehtosopimusten yleissitovuuden

    • Työmarkkinaliittojen jäsenmaksuilta ollaan poistamassa verovähennysoikeutta. Muutos ei koske työttömyyskassamaksuja.

      Politiikka | Näin käy MTK:n jäsenmaksulle, kun ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu

      Tilaajalle
    • Metallialaa edustava Teollisuusliitto on julistanut ylityökieltoja ja antanut lakkovaroituksen vauhdittamaan 10 prosentin palkankorotusvaatimustaan.

      Politiikka | Ay-liittojen jäsenmäärä supistuu – Loimaan kassa kasvaa, vaikkei se ei ole edes halvin vaihtoehto

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa