
On tarpeen pohtia, pitääkö kotien biojätteen keräämiseen biohajoamattomissa muovipusseissa puuttua, sanoo ympäristöneuvos Riitta Levinen ympäristöministeriöstä.
Osa kunnista sallii biojätteen lajittelun mihin tahansa kääreeseen tai pussiin.
Esimerkiksi Hailuotoa, Iitä, Kempelettä, Lumijokea, Oulua, Pudasjärveä, Raahea, Siikajokia ja Simoa palveleva kuntien jätteenkäsittely-yhtiö Kiertokaari tekee näin.
”Meidän täytyy pohtia, pitääkö asiaa ohjeistaa tai ottaa huomioon lainsäädännössä”, sanoo Levinen.
Suurin muovin lähde on Levisen mukaan kauppojen biojäte, jossa on mukana myös muovisia pakkauksia.
Kiertokaari on toiminut Gasumin ohjeen mukaan, kertoo Kiertokaaren toimitusjohtaja Sami Hirvonen.
”Minulla on käsitys, että muovipussiin pakattu biojäte erottuu laitoksella tehokkaasti.”
Biojätteen kerääminen irtotavarana on Hirvosen mukaan hankalaa, sillä se sotkee biojäteastiat.
Biohajoavat muovipussit taas aiheuttavat ongelmia biojätteen esikäsittelyssä. Ne venyvät ja kertyvät murskalaitteiden ja muiden pyörivien osien ympärillä aiheuttaen tukoksia.
”Näitäkään ei ole kielletty. Meille Kiertokaaressa on tärkeintä, että biojäte lajitellaan eikä se, mitä pussukkaa biojätteen siirtämiseksi keittiöstä pihan keräysastiaan käytetään.”
”Sekajätteen lajittelututkimuksista paljastuu, että puolet lajittelee, puolet ei.” Sami Hirvonen
Ihmiset eivät Hirvosen mukaan edelleenkään lajittele kotonaan biojätteitä tarpeeksi hyvin.
”Sekajätteen lajittelututkimuksista paljastuu, että puolet lajittelee, puolet ei.”
Iso osa biojätteistä menee siis sekajätteen sekaan ja energiaksi hyödynnettäväksi polttolaitoksiin ympäri Suomea. Biojätteet puolestaan menevät biokaasun tuotantoon.
”Asumisen jätehuollon kierrätystavoitteet ovat aika kovia. Biojätteellä olisi helppo päästä hyviin tuloksiin, kun se on aika yksinkertainen kerättävä ja suht painavaa tavaraa”, kertoo Hirvonen.
”Kiertokaari pitää erittäin tärkeänä ravinnekiertoa ja uusiutuvan energian tuotantoa, ja luotamme, että lannoitevalmisteet ovat lainmukaisia.”
Gasum suosittelee ensisijaisesti biojätteen keräämistä ilman erillisiä kääremateriaaleja. Jos käärettä haluaa käyttää, Gasum suosittelee ensisijaisesti paperipussia. Myös biohajoava muovipussi tai esimerkiksi hedelmäpussi sopivat kääreeksi, kertoo syötteistä vastaava johtaja Anna-Mari Satosalmi.
Tavalliset muovipussit saa Gasumin laitteistolla erotettua hyvin. Laitteistojen erotustehokkuus on jopa 98 prosenttia esikäsittelytekniikasta riippuen.
”Esikäsittelylaitteistot ovat viime vuosien aikana kehittyneet ja kehittyvät vielä varmasti jatkossa”, kertoo Satosalmi.
Kevyet materiaalit kelluvat, raskaat painuvat pohjaan.
Biojätteistä poistetaan mahdolliset epäpuhtaudet, kuten muovit, ennen biokaasureaktoriin päätymistä.
Kevyet materiaalit kelluvat, raskaat painuvat pohjaan. Välikerros ohjataan prosessiin ja edelleen kaasun tuottoon.
Gasum selvittää ja koekäyttää Satosalmen mukaan nyt muovin ja muiden epäpuhtauksien poistotekniikkaa myös prosessin loppupäähän eli syntyvään mädätysjäännökseen.
Mädätysjäännöstuotteiden muovipitoisuudet täyttävät Gasumilla lain vaatimukset nyt ja myös, kun vaatimukset vuonna 2028 kiristyvät.
MT kertoi viime viikolla, että biojätteestä muovisilppua päätyy esimerkiksi kierrätyslannoitteisiin ja sitä myöten pelloille.
Lannoitelainsäädäntö sallii varsin suuren muovimäärän: Nyt esimerkiksi hehtaarille levitettävään 20 tonniin nestemäistä mädätettä sopii 240 muovikassin verran muovisilppua, MT laski.
Suurin muovin lähde on Levisen mukaan kauppojen biojäte, jossa on mukana myös muovisia pakkauksia. Myös elintarviketeollisuuden hylkytuotteita päätyy biojätteeseen muovipakkauksineen.