• Sisäministeriön pelastusylitarkastaja myöntää sopimuspalokuntien haasteet − nämä vinkit hän antaa yhdistyksille

    Pelastusylitarkastaja on luottavainen sen suhteen, että pelastustoimi selviytyy eteen tulevista haasteista kunnialla.
    Tilaajalle
    Monet hyvinvointialueet ovat suunnitelleet mittavia säästöjä, jotka iskevät myös sopimuspalokuntiin.
    Monet hyvinvointialueet ovat suunnitelleet mittavia säästöjä, jotka iskevät myös sopimuspalokuntiin. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Yhteiskunta
    11.1.202410:20
    Matti Tuominen

    Pelastusylitarkastaja Jari Lepistö sisäministeriön pelastusosastolta arvioi, että pelastustoimen tehtävien hyvinvointialueille siirtymisen jälkeen sopimuspalokunnilla menee pääsääntöisesti hyvin, vaikka jonkin verran ongelmia on kuitenkin havaittu.

    Hän nostaa esiin palkanmaksuun ja palveluntuotantoon liittyvät linjaukset, jotka ovat suututtaneet ja aiheuttaneet jonkin verran kitkaa. Esimerkiksi Pirkanmaalla useita sopimuspalokuntalaisia irtisanoutui hiljattain palkanmaksun epäselvyyksien takia.

    Sisäministeriön pelastusosaston pelastusylitarkastaja Jari Lepistö kantaa huolta palokuntayhdistysten jäsenistön riittävyydestä erityisesti harvaan asutuilla alueilla.
    Sisäministeriön pelastusosaston pelastusylitarkastaja Jari Lepistö kantaa huolta palokuntayhdistysten jäsenistön riittävyydestä erityisesti harvaan asutuilla alueilla.  Kuva: Sisäministeriö

    Koko valtakunnan tasolla sopimuspalokuntien tilanne on kaksijakoinen.

    ”Vaikka on onnistumisia, on myös todella isoja haasteita ratkottavana.”

    Suurin haaste on Lepistön mukaan se, miten erityisesti harvaan asutuille alueille saadaan riittävästi henkilöitä, jotka kykenevät sammuttamaan tulipaloja, pelastamaan ja myös vaikkapa kouluttamaan ihmisille turvallisuustaitoja.

    Esimerkiksi yhdellä harvaan asutulla alueella yhdeksällä paloasemalla on noin 70 sopimuspalokuntalaista.

    Riittävän tekijämäärän turvaamisessa voisi Lepistön arvion mukaan auttaa esimerkiksi se, että palokuntayhdistyksissä pohditaan, miten veto- ja pitovoimaa saadaan lisättyä sekä tehdään sopimuspalokuntatoimintaa tunnetuksi.

    ”Olen huomannut, että sellaisilla paikkakunnilla, missä palokunnan toiminta tunnetaan kuntalaisten keskuudessa erittäin hyvin, on helpompi saada jäsenistöä.”

    Toiminnan tunnetuksi tekemisen lisäksi on tärkeää, että uusien jäsenien liittyminen yhdistykseen on riittävän vaivatonta.

    ”Jokaisen palokunnan pitää omalta kohdaltaan katsoa, kuinka houkutteleva yhteisö se on.”

    Riittävän tekijämäärän turvaamisessa voisi Jari Lepistön arvion mukaan auttaa esimerkiksi se, että palokuntayhdistyksissä pohditaan, miten veto- ja pitovoimaa saadaan lisättyä sekä tehdään sopimuspalokuntatoimintaa tunnetuksi.
    Riittävän tekijämäärän turvaamisessa voisi Jari Lepistön arvion mukaan auttaa esimerkiksi se, että palokuntayhdistyksissä pohditaan, miten veto- ja pitovoimaa saadaan lisättyä sekä tehdään sopimuspalokuntatoimintaa tunnetuksi. Kuva: Timo Heikkala

    Pelastusylitarkastaja Lepistö suhtautuu positiivisesti ajatukseen siitä, että lainsäädäntöä kehitettäisiin niin, että sopimuspalokuntien asema selkiytyy.

    Suomesta puuttuu vapaaehtoistoimintaa yleisesti ohjaava lainsäädäntö.

    ”Siinä yhteydessä voisi myös määritellä niitä asioita, jotka ovat sopimuspalokuntatoiminnan kannalta tärkeitä”, pelastusylitarkastaja pohtii.

    Lainsäädännöllä voitaisiin esimerkiksi ohjata sitä, mistä asioista pitäisi vähintään sopia. Toisaalta lainsäädännöllä voitaisiin täsmentää sitä, kuka on henkilön työnantaja missäkin tilanteessa.

    Monet hyvinvointialueet ovat suunnitelleet mittavia säästöjä, jotka iskevät myös sopimuspalokuntiin.

    Kun säästöjä tehdään, on pelastusylitarkastajan mielestä tärkeää muistaa 20 vuoden aikana tehty pelastustoimen sopeuttamistyö.

    Vaikka säästöjä on edessä, on Lepistö toiveikas.

    ”Haluan uskoa, että pelastustoimi selviytyy tulevaisuudessakin niistä haasteista, joita eteen tulee.”

    Pelastusylitarkastaja muistuttaa, että pelastustoimessa toimintaa on sopeutettu 20 vuoden ajan.
    Pelastusylitarkastaja muistuttaa, että pelastustoimessa toimintaa on sopeutettu 20 vuoden ajan.  Kuva: Timo Heikkala
    Lisää aiheesta
    •  Päällimmäinen sopimuspalokuntien ongelmien taustalla vaikuttava asia on nykyinen taloustilanne. Ongelmat eivät siis liity pelkästään siihen, että pelastustoimen tehtävät siirtyivät vuosi sitten hyvinvointialueille.

      Yhteiskunta | Sopimuspalokuntien tilanne on heikentynyt hyvinvointialueiden säästäessä − tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä

    • Palomiehet pärjäävät kovassakin pakkasessa. Sen sijaan suurempi haaste on sammutusletkujen jäätyminen.

      Yhteiskunta | Viikonlopun kovien pakkasten aikaan paloi piparitehdas, navetta ja vanha koulurakennus − asiantuntija kertoo, lisääkö pakkanen palon tuhovoimaa

      Tilaajalle
    • Vuonna 1882 perustettu Aitoon VPK on yksi vanhimmista maalaispalokunnista. Harjoittelemassa kasvot kameraan päin Mikko Enckell, Noora Rantanen ja Jukka Pehkonen (oik.).

      Kulttuuri | Syövätkö kovat vaatimukset VPK-toiminnasta vapaaehtoiset ja kulttuuriperinteen viimeiset rippeet?

      Tilaajalle
    • Sopimuspalokunnat tarvitsisivat lisää rahaa muun muassa suojavarusteisiin.

      Tässäkö ratkaisu palomiespulaan? Työnantajalle rahaa, jotta hälytyskeikalle saa lähteä kesken työpäivän

    • Sopimuspalokunnan tytöt, Iida Mäntylä sekä Karoliina Sulkakoski ja palomies Jari Övermark pakkasivat raivauskalustoa Evijärven palokunnan autoon vuonna 2018.

      Yhteiskunta | Henkilöstöpula riivaa pelastustoimia – vain kuudella alueella on suunnitelma sopimuspalokuntien toiminnan edistämiseksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle