• Maaseutunuoret saivat uuden ja merkittävän edustuksen MTK:ssa, ja nämä kaksi syysparlamentti valitsi

    Nuorelle täysivaltainen edustajapaikka maa- ja metsätaloussektorin edunvalvontajärjestöjen järjestön johtokunnassa on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista.
    Maaseutuparlamentin ehdokkaat yhteiskuvassa vasemmalta: Matti Keltto, Erno Saari, Anttoni Raitamäki ja Atte Kiiski.
    Maaseutuparlamentin ehdokkaat yhteiskuvassa vasemmalta: Matti Keltto, Erno Saari, Anttoni Raitamäki ja Atte Kiiski.  Kuva: Katriina Latva
    Uutiset|Maatalouspolitiikka
    27.10.202412:00
    Jarmo Hankivaara

    Kaksi nuorta saavat arvostetut paikat MTK:n johtokunnissa, kun Maaseutunuorten syysparlamentti kokoontui viime viikolla.

    Uudeksi johtokuntaedustajaksi valittiin Matti Keltto Lapualta ja metsäjohtokuntaan Erno Saari MHY-Keskipohjasta.

    Matti Keltto on kotoisin Lapualta.
    Matti Keltto on kotoisin Lapualta. Kuva: MTK/Maaseutunuoret

    Lopulliset päätökset tulevista valiokunta- ja johtokuntapaikoista tehdään aikanaan MTK:n valtuuskunnassa.

    MTK:ssa nuoret ovat olleet edustettuina johtokunnassa vuodesta 1992, ja maaseutunuoret valmistelevat nuorten MTK-johtokuntaedustajan valinnan. Nyt heillä oli mahdollisuus saada ensi kertaa edustus myös metsäjohtokuntaan.

    Täysivaltainen edustajapaikka maa- ja metsätaloussektorin edunvalvontajärjestöjen järjestön johtokunnassa on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista, sillä tavallisesti nuori saa vain läsnäolo- ja puheoikeuden.

    Erno Saari on nuorten uusi edustaja metsäjohtokunnassa.
    Erno Saari on nuorten uusi edustaja metsäjohtokunnassa. Kuva: MTK/Maaseutunuoret

    Syysparlamentin ohjelmaan kuuluivat muun muassa ensisammutuksen ja ensiavun harjoittelua rastiradalla sekä niin sanottu Oppimistori, jossa osallistujat saattoivat tutustua erityisesti nuorille suunnattuihin hankkeisiin ja järjestön tarjoamiin koulutuksiin.

    Lisäksi maaseutunuoria palkittiin juhlaillallisen yhteydessä nyt neljättä kertaa.

    Lisää aiheesta
    • Kesätyöntekijä ahertaa peltotöissä. Arkistokuva.

      Talous | Maaseudun nuoret ryhtyvät palkkatöihin ja itsenäistyvät kaupunkilaisia aiemmin, osoittavat OP:n tilastot

    • Ryhmätöissä pohdittiin muun muassa minkä väylien kautta asioihin voi vaikuttaa. Kuvassa Anni Kyrö (takana) ja Janita Riekkinen.

      Maatalouspolitiikka | Maatila-liveä kouluihin ja yhteydet kuntoon opojen suuntaan – näin maaseutunuoret taltuttaisivat työvoimapulaa

    • Ryhmätöissä pohdittiin muun muassa minkä väylien kautta asioihin voi vaikuttaa. Kuvassa Anni Kyrö (takana) ja Janita Riekkinen.

      Maatalouspolitiikka | Maatila-liveä kouluihin ja yhteydet kuntoon opojen suuntaan – näin maaseutunuoret taltuttaisivat työvoimapulaa

    • Maaseutunuorten syysparlamentin osallistujissa oli paljon alle 28-vuotiaita.

      Maatalouspolitiikka | ”Passiivisuus pois ja vahvuudet esiin” – Maaseutunuoret pohtivat keinoja vaikuttamiseen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia