• Maaseudun nuoret ryhtyvät palkkatöihin ja itsenäistyvät kaupunkilaisia aiemmin, osoittavat OP:n tilastot

    Haja-asutusalueilla ja maaseudulla asuvilla nuorille kesätyöpalkkatuloja kertyy aikaisemmin kuin kaupungeissa asuvilla ikätovereille.
    Kesätyöntekijä ahertaa peltotöissä. Arkistokuva.
    Kesätyöntekijä ahertaa peltotöissä. Arkistokuva. Kuva: Maija Partanen
    Uutiset|Talous
    22.4.202416:00
    Hanna Lensu

    Nuorten talouskäyttäytymisessä on selkeitä eroja kaupunkien ja taajamien sekä haja-asutusalueiden ja maaseudun välillä, kertoo OP tiedotteessaan.

    OP:n maksamisen datasta näkyy, että haja-asutusalueilla ja maaseudulla asuvat nuoret itsenäistyvät aiemmin verrattuna kaupungissa asuviin nuoriin. Haja-asutusalueilla ja maaseudulla asuvilla nuorilla kertyy kesätyöpalkkatuloja verrattain aikaisemmassa vaiheessa. He myös saavat opinto- ja asumistukea aikaisemmin kuin kaupungissa asuvat nuoret.

    ”Haja-asutusalueilla ja maaseudulla voi olla rajoitetut mahdollisuudet jatkaa opintoja toisella asteella. Lukioon ja ammatillista peruskoulutusta varten joudutaan muuttamaan toiselle paikkakunnalle aikaisemmassa vaiheessa kuin kaupungeissa ja taajamissa asuvat nuoret”, sanoo OP Ryhmän maksamisen palveluista vastaava johtaja Katariina Säntti.

    Maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvilla nuorilla alkaa näkyä opinto- ja asumistuen piiriin siirtyminen 15 ikävuodesta lähtien. Vastaava kehitys kaupungeissa ja taajamissa asuvilla nuorilla alkaa 18 ikävuodesta lähtien.

    Maaseudun ja haja-asutusalueiden nuoret ottavat myös maksamisen palveluita aikaisemmin käyttöön. Tämä näkyy maksamisessa siten, että nämä nuoret maksavat laskuja kaupungeissa asuvia nuoria aikaisemmin.

    16-vuotiaista vain puolet nostaa käteistä rahaa. Nuoret ovat hyvin aktiivisia käyttämään korttia ja myös kännykällä tehtäviä Siirto-maksuja. Nuorten käteisen käyttö on maaseudulla hieman yleisempää kuin kaupungeissa. Nuorten keskuudessa korttimaksaminen on todella yleistä: yli 16-vuotiaat käyttävät korttia lähes päivittäin.

    Lisää aiheesta
    • Maatalous | Paluumuuttaja tuo maalle paljon enemmän kuin itsensä

    • Isä ohjeistaa tytärtään. Arto ja Heli Hongisto toteuttivat onnistuneen metsätilan sukupolvenvaihdoksen vuonna 2014.

      Metsänhoito | Metsänomistajaksi ennen ensiasuntoa – "Sukupolvenvaihdoksen tekeminen ajoissa mahdollistaa monia asioita"

      Tilaajalle
    • Evald Kuokka osallistui polkutraktorillaan Suikin kylän traktorimarssiin.

      Maatalouskoneet | Video: Suikin kylän nuoret järjestivät oman traktorimarssin – hännänhuippuna nelivuotias Evald polkutraktoreineen

    Artikkelin aiheet
    maaseudun nuoret
    palkkatyö
    itsenäisyys
    OP Ryhmä
    nuorten talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria