• Hallitus ajaa datakeskushankkeita valvottaviksi – elinkeinoelämä pelkää ulkomaisten sijoittajien kaikkoamista

    Datakeskuksen perustaminen ei vaadi tällä hetkellä Suomessa lupaa. Hallituksen lakiluonnoksen toteutuessa myös ulkomaisten sijoittajien datakeskushankkeet tulisivat pakollisen lupamenettelyn piiriin.
    Uutiset|Politiikka ja talous
    16.7.202610:45
    STT

    Elinkeinoelämä ja teknologiateollisuuden keskeiset järjestöt pelkäävät, että hallituksen esitysluonnos ulkomaisten sijoitusten valvonnasta voisi nykymuodossaan karkottaa potentiaalisia ulkomaalaisia sijoittajia Suomesta.

    Kesällä lausunnoilla ollut esitysluonnos niin kutsutusta sijoituslupalaista pyrkii kontrolloimaan tarkemmin Suomeen tehtyjä ulkomaisia sijoituksia.

    Järjestöt pitävät ongelmallisena sitä, että nykyiset esitysluonnoksessa olevat määritelmät ulkomaisille sijoittajille ovat liian laajoja.

    Ulkomaisia sijoittajia ei voimassa olevasta laista poiketen esimerkiksi erotella enää sijoittajan alkuperämaan perusteella. Sen sijaan kaikki seurannan kohteet kuuluisivat pakollisen lupamenettelyn piiriin riippumatta siitä, onko sijoittaja EU- ja EFTA-alueelta vai sen ulkopuolelta.

    Hallituksen ehdotuksessa ulkomainen sijoittaja voisi jatkossa saada seuraamusmaksun lain vastaisen sijoituksen toteuttamisesta ilman lupapäätöstä. Myös uutta liiketoimintaa luovat sijoitukset, kuten datakeskushankkeet, olisivat nyt rajatusti seurannan kohteina.

    Lupapäätöksen sijoituksesta myöntäisi lupamenettelyn ensimmäisessä vaiheessa Huoltovarmuuskeskus. Työ- ja elinkeinoministeriö taas toimisi lupamenettelyn toisen vaiheen viranomaisena.

    Suojelupoliisi (supo) kertoi STT:lle kesäkuussa, että sijoituslupalaki auttaisi torjumaan erityisesti datakeskuksiin liittyviä riskejä.

    Autoritaarisilla valtioilla, kuten Kiinalla ja Venäjällä, on supon mukaan monta syytä haluta omistuksia Suomessa sijaitsevista datakeskuksista. Yhtenä syynä ovat datakeskusten tarjoamat mahdollisuudet laittomaan kybervakoiluun.

    Datakeskuksen perustaminen ei vaadi tällä hetkellä Suomessa lupaa. Hallituksen ehdotuksen toteutuessa myös datakeskushankkeet tulisivat pakollisen lupamenettelyn piiriin.

    Hallituksen esitysluonnoksessa seurannan piiriin kuuluisivat datakeskukset, joiden potentiaalinen sähköteho on vähintään 100 megawattia.

    Lausuntokierros hallituksen esitysluonnoksesta päättyy tänään torstaina.

    Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) sanoo lausunnossaan pitävänsä hallituksen esitysluonnoksen tavoitteita perusteltuina. Lakiluonnoksessa sen tavoitteiksi luetaan kokonaisturvallisuuden, kriisinkestävyyden ja huoltovarmuuden vahvistaminen.

    EK kuitenkin huomauttaa, etteivät ulkomaisten investointien houkutteleminen Suomeen ja turvallisuusnäkökohtien huomioon ottaminen ole ristiriidassa keskenään.

    ”Sääntelyn tulisi mahdollistaa tehokas riskeihin puuttuminen ilman, että epäselvä soveltamisala tai ennakoimattomat menettelyt heikentävät Suomen investointiympäristön kilpailukykyä”, lausunnossa sanotaan.

    Myös Energiateollisuus nostaa lausunnossaan esille, kuinka tärkeää ulkomaisten investointien lisääntyminen olisi Suomen talouskasvun kannalta.

    ”Sinänsä perustellun lakiehdotuksen tavoitteet tulee toteuttaa niin, että siitä ei aiheudu tarpeettomia kustannuksia tai hallinnollista taakkaa yrityksille eikä se heikennä kohtuuttomasti ulkomaalaisten rahoittajien mielenkiintoa investoida Suomeen.”

    EK:n mukaan sääntelyn tulisi koskea aidosti vain yhteiskunnan kannalta kriittisiä toimintoja. Sen mukaan esimerkiksi toimialojen erilaisten tukipalveluiden ja ylläpidon ei tulisi automaattisesti kuulua tähän kategoriaan.

    ”Kaikki toimialan toiminnot eivät ole kriittisiä, vaan tavallisia kaupallisia palveluita, joilla ei ole yksilöityä ja todellista riskiä lain tarkoituksen mukaan”, EK sanoo lausunnossaan.

    Myös Teknologiateollisuus ja Datakeskusteollisuus myötäilevät yhteisessä lausunnossaan pitkälti EK:n näkemyksiä.

    Lisää aiheesta
    • Monen suomalaisen mielestä datakeskusten rakentamista pitäisi rajoittaa lainsäädännöllä. Kuvassa on Vernen datakeskus Vantaalla.

      Talous | MT-kysely: Enemmistö haluaa rajoittaa datakeskusten rakentamista – maaseudulla suhtautuminen suopeampaa

      Tilaajalle
    • Ensimmäinen vaihe käsittää yli sadan megawatin datakeskuskokonaisuuden. Kuvituskuva. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.

      Talous | Seinäjoella 1,5 miljardin datakeskushanke käyntiin – yli tuhat uutta työpaikkaa rakennusvaiheessa

    • MT pääsi mukaan vierailulle Vantaalla sijaitsevaan datakeskukseen.

      Tekniikka | MT pääsi harvinaiselle vierailulle datakeskukseen − tältä siellä näyttää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    datakeskus
    ulkomainen sijoitus
    sijoituslupalaki
    huoltovarmuus
    kybervakoilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle