Onko vika vaaleissa vai äänestäjissä, jos nukkuvien puolue juhlii?

Viidettä vuotta peräkkäin kestänyt äänestysrumba huipentuu sunnuntaina järjestettäviin kunta- ja aluevaaleihin. Rumban tempo on kiihtynyt nopeaksi.

Viime vuonna äänestyskopissa joutui ravaamaan peräti kolme kertaa, eurovaaleissa sekä presidentinvaalin kummallakin kierroksella. Tämän vuoden kunta- ja aluevaalit ovat äänestäjien onneksi järjestetty tuplavaaleina. Yksi visiitti vaaliuurnille riittää.

Saldoksi kertyy peräti seitsemät vaalit viiden vuoden ajalta. Tänä vaalitäyteisenä aikana julkisen keskustelun huoleksi on noussut alhainen äänestysaktiivisuus ja sitä selittävä trendisana ”vaaliväsymys”.

Pitkän linjan politiikan toimittaja Unto Hämäläinen arvioi kolumnissaan (HS 22.3.) taukoamatta pidettävien vaalien olevan syypää heikentyneelle äänestysaktiivisuudelle.

Vaaliväsymys ei näy kuitenkaan tilastoissa. Asian toteaa myös tilastokeskuksen yliaktuaari Sami Fredriksson. Todellisuudessa äänestysaktiivisuus on jopa noussut kaikissa muissa vaaleissa paitsi kuntavaaleissa 2000-luvun alusta.

Eurovaalit eivät ole koskaan herättäneet suurta kiinnostusta suomalaisissa. Läpi 2000-luvun äänestysaktiivisuus on ollut 40 prosentin hujakoilla. Äänestysprosentti on jopa noussut parilla prosenttiyksiköllä 2000-luvun alusta. Ainoana poikkeuksena ovat vuoden 1996 eurovaalit, joiden korkeampaa osallistumista selittänee kuntavaalien järjestäminen samalla kertaa.

Vuoden 2022 ensimmäisten aluevaalien 47 prosentin äänestysaktiivisuus oli jokseenkin odotettavissa.

Kuntavaalien osalta äänestysinto alkoi hiipumaan jo 1980-luvulla. Vuoden 2021 vaaleissa nähty historiallisen alhainen 55,1 äänestysprosentti oli vain kaksi prosenttiyksikköä 2000-luvun keskiarvon alapuolella. Lähes yhtä vähäistä äänestysintoa nähtiin jo vuoden 2000 kuntavaaleissa, jolloin 55,9 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnilla.

Viime vuoden presidentinvaalit saivat kansalaiset innostumaan. 75 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä ensimmäisellä kierroksella. Luku oli korkein sitten vuoden 2000 presidentinvaalien.

Äänestysaktiivisuus ei ole ollut huonoa eduskuntavaaleissakaan, se on noussut useammalla prosenttiyksiköllä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lukemista. Vuonna 2023 ja 2019 se oli 72 prosenttia, kun taas vuonna 2007 lukema oli 67,9 prosenttia.

Todellisuudessa äänestysaktiivisuus on siis hienoisesti noussut kaikissa muissa vaaleissa paitsi kuntavaaleissa 2020-luvulle tultaessa.

Osa vaaleista ei ole vain alkujaankaan kiinnostanut äänestäjiä. Ongelmana ei ole vaalien määrä vaan laatu.

Alhaisesta äänestysaktiivisuudesta puhuttaessa huoli on keskittynyt paljolti äänestäjiin. Syiksi vähäiselle äänestysinnolle on löydetty henkilöiden taustamuuttujissa toistuvia piirteitä, kuten alhainen koulutus- ja tulotaso, syrjäytyneisyys ja nuori ikä.

Äänestäminen nähdään hyveellisenä velvoitteena. Jos velvollisuutta ei täytetä, ihmetellään, mikä on ihmisissä vikana.

Asiassa ei tarkastellaan lainkaan tarjontapuolta. Demokratian uhkana eivät ole välttämättä laiskat äänestäjät. Ongelmaksi voi nähdä yhtä lailla vähäpätöiseksi koetut vaalit ja puolueiden kyvyttömyyden puhutella äänestäjiä.

Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämän kyselytutkimuksen mukaan 58 prosenttia suomalaisista pitää aluevaaleja näennäisvaaleina.

On paljon ihmisiä, joiden on hankala nähdä vaalien vaikutusta omassa elämässään. Äänestämättä jättäminen voi olla varsin ymmärrettävää.

Esimerkiksi nuoret harvemmin joutuvat käyttämään julkisia terveyspalveluita. Jos he ovat työ- tai opiskelijaterveydenhuollon piirissä, asia ei kiinnosta senkään vertaa.

Kunnallispolitiikka ei kosketa monia ollenkaan. Suurin osa nuorista on lapsettomia. Moni asuu opiskelun vuoksi vain väliaikaisesti paikkakunnalla, jonne ei ole tarkoitusta jäädä.

Huolta äänestysinnon laskusta heijastellaan 1960–1970-lukujen huippuvuosiin, jolloin äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa oli 80 prosentissa ja kuntavaaleissa hieman tämän alle. 1980-luvulta alkaen äänestysprosentit ovat laskeneet kautta linjan.

Tänä suomalaisen demokratian kultakautena 1960–1970-luvuilla äänestyspäätöksiä ei tehty kuitenkaan vaalikopeissa. Ne määräytyivät pitkälti ihmisten sosiaalisen viitekehyksen kautta.

Puoluekanta juotiin äidinmaidosta. Kyseessä oli aika, jolloin puoluelehdet olivat ensisijainen tiedonsaannin kanava useammissa kotitalouksissa. Puoluekannan mukaan valikoitui lasten urheiluseura ja kuoro. Puoluekanta vaikutti jopa siihen, missä kaupassa käytiin.

Presidenttinä istui yksi ja sama mies vuosikymmenestä toiseen.

Ei ole ihme, että tällaisena aikakautena ihmisten oli helppo äänestää ja äänestysaktiivisuus oli huipussaan. Oliko se kuitenkaan demokratian riemujuhlaa, jossa yksilöt tekivät harkittuja äänestyspäätöksiä?

Äänestysprosentti ei ole itseisarvollinen luku, jolla mitataan demokratian toteutuminen. Äänestysaktiivisuuden kehitys ei näytä viimeisen 30 vuoden tarkastelulla huolestuttavalta. Huolestuttavaa ovat enemmänkin vaalit, joita kansalaisten mielestä ei pitäisi edes järjestää.