

Nordean ilmoitus osuuden omistajille: Puolitamme kestävien sijoitusten vähimmäisosuutta rahastossa. ESG-luokitus poistetaan.
ESG on lyhennys englannin kielen sanoista. Sillä tarkoitetaan ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hallintotapaan liittyviä asioita. Näistä puhutaan usein myös vastuullisuutena.
Vihreys ja kestävyys eivät kannattaneetkaan. Nordea on ilmoittanut rahastoissaan muuttavansa kestävyysriskejä ja ESG-kriteerejä koskevia normejaan ja tinkivänsä niistä. Ilmiö on laajempi.
Pankkien ja rahastoyhtiöiden vastuullisuudella ja kestävyydellä sijoittajille myymä ESG-tarina on Aalto yliopiston rahoituksen professorin Vesa Puttosen mukaan ollut liian hyvä ollakseen totta.

Professori Puttonen on julkaissut tieteellisen artikkelin aiheesta esimerkkeineen. Pohjoismaiden suurin pankki Nordea on mainostanut rahastojaan sijoittajille vastuullisilla ja ympäristölle kestävillä argumenteilla ja rahastojen ESG-luokitelluilla sijoituskohteilla.
Nordean markkinoima kiinalaisiin yhtiöihin sijoittavan rahaston viidenneksi suurin sijoituskohde on Temu-kauppapaikan emoyhtiö PDD Holdings.
Temu puolestaan on EU-komission tutkinnassa digipalvelusääntöjen rikkomuksista ja Suomessa saanut Kilpailu- ja kuluttajavirastolta moitteet tuotteiden sisältämistä terveydelle haitallisista aineista.
Nykymuodossaan sijoituksille annetut ESG-luokitukset eivät toimi.
Sinänsä tärkeä asia on pilattu viherpesulla. USA:ssa vastuullinen sijoittaminen on jo ottanut ison takapakin. Entä Euroopassa? Saa nähdä.
Puttosen mukaan asia on todella kiusallinen rahastojen toimijoille:
”Ne haluaisivat, ettei muutosta huomattaisi.”
”Viherpreemiota ei enää ole olemassakaan.”
Ålandsbankenin päästrategin Jyri Suonpään havaintojen mukaan ”kaikki rahastot rukkaavat nyt sääntöjään”. Syykin on selvä.
”ESG-rahastot ja -osakesijoitukset ovat jo 1,5 vuotta pärjänneet heikommin kuin osakemarkkinoiden ja rahastojen vertailuindeksit. Viherpreemiota ei enää ole olemassakaan.”
Pankin sijoitusasiakkaat eivät ole valmiita maksamaan lisää ”vihreistä” joukkovelkakirjalainoista, bondeista.
Pankit ja rahastoyhtiöt vastaavat tuotetarjonnallaan siihen, mitä asiakkaat haluavat. Vastuullisuutta, ilmastokestävyyttä ja eettisyyttä sijoitusstrategioissaan kertoneet rahastot ovat olleet pettymys sekä tuotoissa että vaikuttavuudessaan.
Nordean isolle institutionaaliselle sijoittajalle osoitettu ilmoitus osuudenomistajille kertoo karusti, kuinka useamman rahaston strategiaa ja kestävyysriskien integrointia koskevia kohtia muutetaan.
Rahastoissa esimerkiksi odotettu velkaantuneisuusaste poistetaan. ESG-kriteereistä tingitään, osin luovutaan.
MT kävi läpi kyseisten Nordean Luxemburgin Nordea Funds -rahastoyhtiön lähettämät ilmoitukset. Muutokset sijoituspolitiikkaan tulivat voimaan 16. joulukuuta ja 17. tammikuuta.
”Kestävien sijoitusten vähimmäisosuutta lasketaan 40 prosentista 20 prosenttiin. ESG-luokitus poistetaan.” (Korkorahastot, Nordea 1, SICAV – Emerging Stars Bond Fund).
”Kestävien sijoitusten vähimmäisosuutta lasketaan 30 prosentista 10 prosenttiin.” (Osakerahastot, Nordea 1, SICAV, Global Portfolio Fund).

Onko ESG-normeista tullut taakka ja rasite Nordean rahastoille?
Rahastoyhtiö Nordea Fundsin toimitusjohtaja Josefin Degerholm vastaa sähköpostitse.
”Dokumentissa kyseessä ovat varsin tavanomaiset yksittäisiä rahastoja koskevat muutokset, joita toteutetaan tarvittaessa muun muassa salkunhoidossa tapahtuvien vaihdosten yhteydessä. Molemmissa rahastoissa suomalaisten osuudenomistajien määrä on varsin vähäinen.”
Degerholm kertoo, että kyseisten Emerging Stars Local Bond Fund -rahastojen varoista suurin osa on ammattimaisille sijoittajille tarkoitetuissa osuussarjoissa.
”Nordean Suomessa myytävistä 186 rahastosta 141 luokitellaan eurooppalaisen SFDR-asetuksen mukaan kuuluvaksi joko sijoitusprosessissaan ympäristöön tai yhteiskuntaan liittyviä tekijöitä edistäväksi tai kestäviin sijoituksiin keskittyväksi.”
Nordean rahastot noudattavat Degerholmin mukaan vastuullisen sijoittamisen periaatteita.
Sijoittajien suosiossa ovat nyt puolustusteollisuuden yhtiöt. Rahastojen aiemmat rajoitteet sijoittaa esimerkiksi asetuotantoon ovat saaneet väistyä.
”Puolustusteollisuudesta on tullut uusi megatrendi, sillä Eurooppa ja länsimaat uudelleenvarustautuvat kovaa vauhtia Venäjän aloittaman sodan jälkeen”, kirjoittaa analyysissaan sijoitustutkimusta ja salkunhoitoa tarjoavan sijoittaja.fin Timo Heikkilä.
ESG on lyhenne englannin kielen sanoista Environmental, Social ja Governance.
Sillä tarkoitetaan ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hallintotapaan liittyviä asioita. Näistä puhutaan usein myös vastuullisuutena.