
Luvut ovat hengästyttäviä. Puolustusbudjetit kaksin- tai jopa kolminkertaistetaan muutamassa vuodessa. Yhteinen Nato-tavoite on päästä viiteen prosenttiin kansantuotteesta. Yhteenlasketut summat nousevat satoihin miljardeihin.
Periaatteessa näyttää siltä, että aseissa ja rahassa mitattuna eurooppalaiset Nato-maat todella tekevät töitä pystyäkseen jatkossa puolustamaan Eurooppaa itsenäisesti ja takaamaan Ukrainan turvallisuuden, kun jonkinlainen rauha joskus saadaan aikaan. Näin siitä huolimatta, vaikka Euroopan maiden puolustusteollisessa yhteistyössä on toivomisen varaa ja riski resurssien tärväämisestä on suuri.
Jos sotilaallinen kriisi puhkeaa, aseiden määrä, laatu tai yhteensopivuus eivät kuitenkaan välttämättä ole Euroopan kriittisin haaste. Paljon polttavampi kysymys on se, mistä kaikille aseille saadaan eri Euroopan maissa riittävästi koulutettuja käyttäjiä.
Luvut eivät ole hengästyttäviä, ne ovat hälyttäviä, kun katsotaan eurooppalaisten Nato-maiden puolustusvoimien vahvuuksia ja mobilisointikykyä.
Luvut ovat hälyttäviä, kun katsotaan eurooppalaisten Nato-maiden mobilisointikykyä.
Ranska ja Britannia, Ukrainaa tukevan ns. halukkaiden koalition johtavat maat, ovat osana turvatakuita sanoneet lähettävänsä sotilaita Ukrainaan. Epäselvää kuitenkin on, mistä ”rauhantakaajat” otetaan ja millä joukoilla Ranska ja Britannia aikovat samaan aikaan huolehtia omasta tai Nato-kumppaneiden puolustuksesta.
Eri kansainvälisten lähteiden mukaan Britannian nopea mobilisointikyky on 100 000–120 000 sotilasta. Ranska ei 150 000–180 000 mobilisointikyvyllä ole juurikaan parempi, kun vielä muistetaan, että kyseessä on Euroopan toiseksi väkirikkain maa ja toiseksi suurin kansantalous.
Saksa tuskin lähettää joukkoja Ukrainaan. Syyt ovat historiallisia, mutta ilman historian kivirekeäkin nimenomaan henkilöresursseista on Saksassa huutava pula.
EU:n suurimman kansantalouden mobilisointikyky on parhaassakin tapauksessa vain 150 000 sotilasta. Maan puolustusvoimien aktiiviseksi vahvuudeksi ilmoitetaan 183 000.
Kansantalouden kokoon ja asukasmäärään suhteutettuna Suomi on kiistaton mallioppilas Euroopassa. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus on 280 000 sotilasta.
Kansantalouden kokoon ja asukasmäärään suhteutettuna Suomi on kiistaton mallioppilas Euroopassa.
Edellä esitellyt luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia, mutta toisaalta huomattavia eroja eri lähteiden esittämissä laskelmissa ja arvioissa ei kuitenkaan ole. Ne eivät muuta synkkää asetelmaa valoisammaksi. Ja joka tapauksessa suurten asevelvollisuusarmeijoiden tai reservien kasaaminen vie aikaa ja on poliittisesti äärimmäisen vaikeaa.

Koko Euroopassa viime vuosina tehtyjen mielipidemittausten mukaan Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Britanniassa keskimäärin noin kolmannes aikuisväestöstä olisi valmis tarttumaan aseisiin, kun sota syttyy. Forsa-tutkimuslaitoksen keväällä tekemässä kyselyssä vain 16 prosenttia saksalaisista oli ehdottomasti valmis puolustamaan maataan asein. Todennäköisesti tai ehdottomasti haluttomia oli 60 prosenttia.
Tässäkin Suomi erottuu edukseen. Meillä lähes 80 prosenttia on valmiita puolustamaan maata aseellisesti kaikissa tilanteissa.
Eurooppalaisten kriisitietoisuus ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa olla.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen pitää keskiviikkona vuotuisen Euroopan tilaa käsittelevän puheensa. Todennäköisesti puhetta riittää erityisesti siitä, millä rahalla Euroopan itsenäistä puolustuskykyä vahvistetaan.
Pelkkä raha ei kuitenkaan riitä. Ei, vaikka iso osa siitä suunnattaisiin uuden henkilöstön palkkaamiseen. Eurooppalaisten kriisitietoisuus ei edelleenkään ole sillä tasolla, millä sen pitäisi nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa olla.
Siksi EU:n muokkaaminen sotien jälkeisestä rauhanprojektista puolustus- ja turvallisuusprojektiksi on vaikea tai pahimmassa tapauksessa jopa ylivoimainen tehtävä.