• Häkkänen: ”Puolustusteollisuus voisi kehittyä merkittäväksi Suomen talouden veturiksi”

    Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreessa raportissa todetaan, että suomalaisyritykset voivat kärsiä EU:n yhteisistä puolustushankinnoista.
    Tilaajalle
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) esitteli ajatuksiaan puolustusteollisuuden näkymistä Päämajasymposium-tapahtumassa Mikkelissä tänään perjantaina.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) esitteli ajatuksiaan puolustusteollisuuden näkymistä Päämajasymposium-tapahtumassa Mikkelissä tänään perjantaina. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka
    8.8.202515:30
    Jukka Koivula
    Mikkeli

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) katsoo, että suomalaisessa puolustusteollisuudessa menee tällä hetkellä varsin hyvin.

    ”Ilmassa on paljon lupaavia merkkejä. Perinteisten vahvojen puolustusteollisuuden maakuntien Kanta-Hämeen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen lisäksi myös monissa muissa maakunnissa teollisuuden linjastoja on alettu muuttaa puolustusteollisuuden sekä kaksikäyttötuotteiden valmistukseen sopiviksi”, Häkkänen kertoo.

    Puolustusministeri kuitenkin haluaisi asettaa riman huomattavasti nykytasoa korkeammalle.

    ”Kasvunäkymät ovat erittäin suuret ja puolustusteollisuudella voisi mennä vielä paljon hurjemminkin. Jos asioita tehdään oikein, puolustusteollisuus voisi kehittyä merkittäväksi koko Suomen talouden veturiksi”, ministeri hahmottelee.

    ”Puolustusteollisuus tarjoaa Suomelle massiivisen vientimarkkinan, joka on osattava hyödyntää.”

    Antti Häkkänen

    Tässä kohden huomio kiinnittyy etupäässä siviilipuolen yrityksiin.

    ”On syntynyt uusia yrityksiä, joissa kehitetään korkeaa teknologiaa muun muassa drooneissa ja kuvantamispalveluissa. Puolustusteollisuus tarjoaa Suomelle massiivisen vientimarkkinan, joka on osattava hyödyntää.”

    Häkkäsen mukaan vientinäkymiä ja -mahdollisuuksia tukee Suomen hyvä maine maailmalla.

    ”Olemme maailmalla tunnettuja vahvasta maanpuolustusosaamisesta, erityisolosuhteistamme ja laadukkaista tuotteista.”

    Suomalaisia puolustusteollisuuden tuotteita ja järjestelmiä voisi Häkkäsen mukaan kaupata Nato-liittolaisten lisäksi lännen kumppanimaille Aasiassa.

    ”Olemme maailmalla tunnettuja vahvasta maanpuolustusosaamisesta, erityisolosuhteistamme ja laadukkaista tuotteista.”

    Antti Häkkänen

    Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreessa raportissa todetaan, että suomalaisyritykset voivat kärsiä EU:n yhteisistä puolustushankinnoista.

    ”Huoli perustuu siihen, että liian useissa tuotteissa aletaan tehdä jättihankintoja. Olen pitänyt EU:ssa meteliä siitä, että hankinnoissa täytyy huomioida paremmin Suomelle tyypilliset pienet ja keskisuuret yritykset”, Häkkänen kommentoi.

    Häkkäsen mukaan EU:n tehtävänä on luoda edellytyksiä maanosan puolustuskyvyn kohentamiseksi.

    ”Euroopan puolustuksessa ykköspilarin muodostaa aina kansallisvaltioiden oma puolustuskyky. Kakkospilari on Nato, joka sovittaa nämä yhteen. Kolmantena on EU, joka tukee valtioita näiden teollisuuspolitiikassa, sotilaallisessa liikkuvuudessa ja logistiikassa.”

    Etla: Suomalaisyritykset voivat kärsiä EU:n yhteisistä puolustushankinnoista | Uutisia lyhyesti | Yle

    Lisää aiheesta
    • Patrian on arvioitu hyötyvän Saksan puolustusmenojen lisäämisestä. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Talous | Bloomberg: Saksa tekemässä ainakin 3  500 panssariajoneuvon hankinnan Patrialta – kaupan arvo jopa 5 miljardia euroa

    • Keuruun Kalettomalla sijaitsee Räjähdekeskuksen Keuruun tuotanto-osasto. Alueella toimivat myös Millog Oy sekä Puolustuskiinteistöt, insinöörieverstiluutnantti Vesa Kivelä esittelee.

      Politiikka | Näin paljon räjähdetuotantoa kiihdytetään vuoteen 2026 mennessä ‒ ”Suomella on tässä mielessä hyvä tilanne”

    • Nammo Vihtavuoren toimitusjohtaja Ilkka Heikkilä ja rakenteilla oleva räjähdevarasto Laukaan Vihtavuoressa.

      Politiikka ja talous | Satojen miljoonien investoinnit yhdessä maakunnassa ‒ tämä teollisuudenala kukoistaa, kun maailmalla myrskyää

      Tilaajalle
    • Puolustusvoimien patruunatilaus Nammo Lapua oy:ltä vuosille 2025–2029 on arvoltaan 220 miljoonaa euroa. Nammo Lapua kuuluu kansainväliseen Nammo-konserniin.

      Talous | Eurooppa varustautuu, aseteollisuuden yhtiöt nousivat sijoittajien suosikeiksi

    • Puolustusministeri Antti Häkkänen pitää tärkeänä, että Suomen puolustusteollisuus vahvistuisi tulevien hankintojen myötä.

      Yhteiskunta | Suomi aikoo ostaa miljardeilla puolustustarvikkeita – ”Odotettavissa on työtä ja toimeentuloa kotimaahan”

      Tilaajalle
    • Puolustusteollisuuteen investoidaan Suomessa runsaasti.

      Politiikka | Kotimainen puolustusteollisuus on noususuhdanteessa – ”Suuri osa työpaikoista syntyy kasvukeskusten ulkopuolelle”

    Artikkelin aiheet
    puolustusteollisuus
    Antti Häkkänen
    suomen talouden veturi
    EU:n puolustushankinnat
    Elinkeinoelämän tutkimuslaitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa