• Eurooppa varustautuu, aseteollisuuden yhtiöt nousivat sijoittajien suosikeiksi

    Puolustusteollisuuden yhtiöiden tilauskirjat täyttyvät. Teräs ja teknologia käyvät kaupaksi.
    Puolustusvoimien patruunatilaus Nammo Lapua oy:ltä vuosille 2025–2029 on arvoltaan 220 miljoonaa euroa. Nammo Lapua kuuluu kansainväliseen Nammo-konserniin.
    Puolustusvoimien patruunatilaus Nammo Lapua oy:ltä vuosille 2025–2029 on arvoltaan 220 miljoonaa euroa. Nammo Lapua kuuluu kansainväliseen Nammo-konserniin. 
    Uutiset|Talous
    2.4.202510:00
    Kimmo Lundén

    Euroopan unioni varustautuu miljardeilla euroilla Venäjän uhkaa vastaan. Saksa ilmoitti vast’ikään suunnittelevansa 1 000 miljardin euron lisäpanostuksesta puolustukseen ja infrastruktuuriin.

    Tykkejä, ammuksia, panssaroituja ajoneuvoja, hävittäjiä, piirilevyjä ja viestintäteknologiaa puolustusteollisuudelle tuottavien yhtiöiden kurssit ovat kovassa nosteessa.

    Sijoitustutkimusta ja salkunhoitoa tarjoava Sijoittaja.fi luettelee artikkelissaan kuusi suomalaista puolustusteollisuuden kasvusta hyötyvää Helsingin pörssissä noteerattua osaketta: Bittium (viestintäratkaisuja), Nokia (kriittistä tietoliikenneteknologiaa), SSAB (erikoislujat teräkset), Detection Technology (turvallisuusratkaisut, läpivalaisujärjestelmät), Wärtsilä (energiatehokkaat moottoriratkaisut), Incap (elektroniikan sopimusvalmistaja).

    Sekä yksi tuleva listautuja: Summa Defence. Summa Defence on ilmoittanut yhdistymisestä Meriaura Group oyj:n kanssa osakevaihdon kautta muodostaakseen uuden puolustusalan konsernin.

    Järjestelyn myötä Summa Defencen tavoitteena on listautua Helsingin ja Tukholman pörsseihin. Uuden listatun yhtiön nimeksi tulee Summa Defence. Järjestelyn on tarkoitus toteutua huhtikuussa 2025.

    Eurooppalaisia puolustussektorin toimialaan kuuluvia suuryhtiöitä ovat puolestaan muun muassa SAAB, Nammo, Patria, Kongsberg, Rheinmetall, Diehl Defence, Airbus, Rolls Royce, BAE Systems, Babcock, Eaton, Dassault Aviation, Safran, Naval Group, PGZ, Indra ja Fincantieri.

    Lisää aiheesta
    • Puolustusteollisuuden yhtiöt nousivat sijoittajien suosioon. Nordea on tinkinyt osassa rahastoissaan vastuullisuuteen liittyvistä sijoitusrajoitteistaan.

      Talous | Vastuullisuus ja vihreys eivät kannattaneetkaan sijoituksissa – rahastoyhtiöt tinkivät laajasti kestävyysnormeistaan

      Tilaajalle
    • Valmistelut rakennustöiden aloitukseen Hämeenlinnassa ovat Patrian mukaan jo käynnistyneet. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Talous | Patria kaksinkertaistaa panssaroitujen ajoneuvojen tuotannon Hämeenlinnassa

    • Puolustarvikevalmistaja Rheimetal on ilmaissut kiinnostuksensa aloittaa panssarivaunutuotantoa hiljenevissä VW:n autotehtaissa. Kuvassa VW:n kokoonpanolinja Emdenissä lähellä Hollannin rajaa, joka tuskin kuuluu lakkautettavien tehtaiden listalle.

      Autot | Volkswagenin autotehtaiden muuttamista panssarivaunutuotantoon suunnitellaan Saksassa

    • Puolustusteollisuuteen investoidaan Suomessa runsaasti.

      Politiikka | Kotimainen puolustusteollisuus on noususuhdanteessa – ”Suuri osa työpaikoista syntyy kasvukeskusten ulkopuolelle”

    • Sotkamossa sijaitseva Terrafamen kaivos. Lähivuosina kriittisten mineraalien tarpeen arvioidaan vain kasvavan.

      Talous | Donald Trumpin rajuja ulkopoliittisia lausuntoja selitetään kriittisten mineraalien tarpeella – Suomikin on monen himoitun metallin suurtuottaja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puolustusteollisuus
    sijoittaminen
    aseteollisuus
    Euroopan turvallisuus
    osakemarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle