

Keväällä pelättiin, että käyttövoimaveron nousu ja dieselin korkeampi hinta vähentäisivät karavaanareiden liikkumista ja leirintäalueilla yöpymistä.
SF-Caravanin toiminnanjohtaja Mikko Kivekäs kertoo, että karavaanarit ovat olleet kesällä liikenteessä.
”Jos sinulla on matkailuajoneuvo ja loma, niin kyllä sitä halutaan käyttää. Se, että joutuu maksamaan muutaman kympin enemmän polttoaineen hinnasta, niin se ei ole ollut rajoittava tekijä”, sanoo Kivekäs.
Vaalassa sijaitsevassa Lomakylä Kultahiekoilla ei ole kärsitty asiakaspulasta. Yrittäjä Miia Hämäläisen mukaan karavaanarit viihtyvät nyt pidempiä aikoja paikoillaan polttoaineen kallistumisen vuoksi.
”Meillä on ollut tosi hyvä kesä siinä mielessä, että kun meille Manamansaloon tullaan, usein ihmiset viihtyy pidemmän aikaa.”
Hämäläisen mukaan tänä kesänä on ollut nähtävissä, että leirintäalueelle pysähdytään pitkäksikin aikaa. Asiakkaissa ei ole vaihtuvuutta samalla tavalla kuin ennen.
”Enää ei päivän jälkeen laiteta lapsia autoon ja lähdetä taas seuraavan paikkaan kaahottamaan”, sanoo Hämäläinen.
”Vähemmän kilometrejä, enemmän lomaa.”
Lomakylä Kultahiekoilla lomaillut karavaanari Harri Laisi kertoo, että he ovat tehneet tänä vuonna vähemmän lyhyitä matkoja. Polttoaineen hintojakin enemmän on kirpaissut käyttövoimaveron nosto.
”Se oli viime vuonna noin 600 euroa, ja nyt se on 1400 euroa. Se nousi kyllä kohtuuttoman paljon”, Laisi toteaa.

Kivekkään mukaan karavaanarit ovat yöpyneet tänä kesänä enemmän kulkuväylien kyljessä sijaitsevilla leirintäalueilla.
Suorempien reittien suosiminen on vähentänyt syrjäisempien leirintäalueiden yöpyjämääriä.
Asiakastilanne onkin vaihdellut paljon eri leirintäalueiden välillä.
Kivekäs kertoo kuulleensa, että osalla leirintäalueilla viivytään vähemmän aikaa kuin ennen, mikä voi kertoa vapaaparkkeerauksien lisääntymisestä kustannusten laskemiseksi.
”Jos reissussa tietää hyvän pysähdyspaikan, sitä käytetään. Sen jälkeen mennään leirintäalueelle tankkaamaan vedet, tyhjentämään vessat ja ehkä saunomaan.”
Osa karavaanareista on pysytellyt Etelä-Suomessa kalliin polttoaineen takia. Toisaalta polttoaineen hinta ei näytä vähentäneen intoa Lappiin ja Norjaan matkaamiseen.
Hämäläinen kertoo myös keskustelleensa asiakkaiden kanssa polttoaineen hinnoista, sillä se on matkailuautoilussa merkittävä osa loman kustannuksista.
Enää ei päivän jälkeen laiteta lapsia autoon ja lähdetä taas seuraavan paikkaan kaahottamaan.
Dieselin verollinen keskihinta oli kesäkuussa Tilastokeskuksen mukaan 2,15 euroa litralta. Vuosi sitten se oli 1,63 euroa litralta.
”Ihmisethän tulevat useimmiten tänne saareen pidemmän matkan päästä. Meidän asiakkaamme sanovat, että he laskevat aiempaa tarkemmin, paljonko ajaminen ja tankkaus maksavat.”
Hämäläinen pitää karavaanareita tärkeinä maaseudun elinvoimalle, ja senkin takia matkailuautoilun kustannusten nousu huolestuttaa.
Käyttövoimaveron noustua, matkailuautoa saatetaan pitää enemmän seisonnassa. Hämäläisen mukaan osa asiakkaista on saattanut pitää autoaan ajossa vain kuukauden ajan. Tällöin viikonloppumatkat jäävät tekemättä.
”Toivoisin, että päätöksenteossa nähtäisiin, että matkailuautoilijat pitävät maaseutua elävänä. He eivät vain aja tietä pitkin, vaan he yöpyvät, syövät, tankkaavat, käyvät kaupassa ja käyttävät paikallisia palveluja.”