• Yle: Venäjä-aineistojen käyttöä rajoitettiin vuoteen 9999 − epäilys itsesensuurista heräsi

    Orpon hallitus valmistelee lisäksi lakimuutosta, joka pidentäisi ulkoministeriön ja presidentin kanslian asiakirjojen salausaikaa 25 vuodesta 40 vuoteen.
    Tutkijasalin käsikirjastoa Kansallisarkiston Oulun-toimipisteessä.
    Tutkijasalin käsikirjastoa Kansallisarkiston Oulun-toimipisteessä. Kuva: Timo Heikkala
    Uutiset|Politiikka
    6.9.202612:41
    Jukka Koivula

    Kansallisarkisto on rajoittanut pääsyä Venäjältä tuotuihin historiallisiin aineistoihin, uutisoi Yle. Esimerkiksi 1900-luvun alun piirroksia Suomenlinnasta voisi katsella vain valvotuissa olosuhteissa. Kansallisarkiston mukaan käyttörajoituksiin ei ole tehty muutoksia.

    Lisää aiheesta
    • Historiallisia aineistoja Kansallisarkiston Oulun toimipisteessä.

      Yhteiskunta | Kansallisarkisto Venäjältä tuoduista historia-aineistoista: ”Ei sensuroida”

      Tilaajalle

    Rajoituksen kerrotaan olevan voimassa syksystä 2022 vuoden 9999 loppuun. Asiasta uutisoi Yle. Rajoitukset Kansallisarkiston käyttöön perustuvat Venäjän kanssa tehtyihin sopimuksiin.

    Ylen haastattelemat tutkijat Helsingistä, Tampereelta ja Turusta ovat vakavasti huolissaan suomalaisen historiantutkimuksen tulevaisuudesta. Venäjä-aineistojen rajoitukset ovat heidän mielestään osa laajempaa muutosta.

    Venäjän arkistoissa on valtavasti Suomea koskevaa aineistoa. Kopioita siitä alettiin tuoda Suomeen järjestelmällisesti, kun Kansallisarkisto käynnisti yhteistyön venäläisten arkistojen kanssa vuonna 2005.

    ”Pelkästään Suomenlinnasta saimme kymmenisentuhatta sivua uutta tutkimusaineistoa. Aiemmin Suomenlinnan vaiheista Venäjän vallan aikana oli Suomen arkistoissa vain vähän tietoa”, Kansallisarkiston entinen pääjohtaja Jussi Nuorteva kertoo.

    ”Kansallisarkisto ei voi yksin tehdä ratkaisuja, jotka loukkaisivat tiedon- ja tutkimuksen vapautta.”

    Jussi Nuorteva

    Hän ihmettelee, mihin lakeihin rajoitukset voivat perustua.

    ”Kansallisarkisto ei voi yksin tehdä ratkaisuja, jotka loukkaisivat tiedon- ja tutkimuksen vapautta.”

    Lähtökohtana on aina ollut, että arkistojen tulee olla mahdollisimman avoimesti kaikkien käytettävissä, se on demokratian perusta, Nuorteva toteaa.

    Kansallisarkisto on suomalaisen historiantutkimuksen kivijalka, sillä se säilyttää ja tarjoaa käyttöön ne alkuperäiset lähteet, joiden varaan tutkimus ja opetus Suomessa rakentuu.
    Kansallisarkisto on suomalaisen historiantutkimuksen kivijalka, sillä se säilyttää ja tarjoaa käyttöön ne alkuperäiset lähteet, joiden varaan tutkimus ja opetus Suomessa rakentuu. Kuva: Timo Heikkala

    Yksi esimerkki poistuneista aineistoista on tietokanta tuhansista neuvostoliittolaisista siviilivangeista, joita suomalaiset pitivät siirtoleireillä Itä-Karjalassa vuosina 1941–1944, Nuorteva kertoo. Hänen mukaansa vuosikymmeniä sitten laadittu tietokanta oli tärkeä tutkijoille ja sukututkijoille.

    Vielä alkuvuodesta 2023 se oli verkossa, mutta sittemmin katosi.

    Nuorteva toimi Kansallisarkiston pääjohtajana lähes 20 vuoden ajan.

    Lisää aiheesta
    • Historioitsija Markku Kuorilehto paheksuu Kansallisarkiston suunnitelmia siirtää Pohjois-Suomen aineistot Mikkeliin.

      Historia ja perinne | 40 vuotta pohjoisen historiaa tutkinut Markku Kuorilehto pöyristyi: Satoja vuosia vanhat kirjat saatetaan viedä Oulusta

      Tilaajalle

    Suomeen ostettavista aineistoista ja neuvotteluista venäläisten arkistojen kanssa vastasi historian professori Dmitri Frolov.

    Professori teki vuosia töitä, jotta aineistot saataisiin vapaasti verkkoon. Hänen mukaansa Venäjän arkistolaitos vastusti sitä, mutta pykälä saatiin lopulta viimeisimpiin sopimuksiin.

    ”Venäjällä asiakirjojen salaisuusluokitus ja henkilötietorajoitukset on poistettu. Silti Kansallisarkisto rajoittaa niiden käyttöä. Miksi se tekee nyt sen, mitä Venäjä aikanaan vaati?”

    Frolov epäilee, että Kansallisarkistossa on turvauduttu itsesensuuriin.

    ”Siinä haisee kilometrien päähän, että poliittinen ja virkamieseliitti pelkäävät käsitellä 2000-luvun alun historiaa, Venäjä-suhteita ja niihin liittyneitä tapahtumia.”

    Aleksi Mainio

    Samaan aikaan kun pääsy Kansallisarkiston Venäjä-aineistoon takkuaa, hallitus valmistelee lakimuutosta, joka pidentäisi ulkoministeriön ja presidentin kanslian asiakirjojen salausaikaa 25 vuodesta 40 vuoteen. Toimia perustellaan Suomen turvallisuudella.

    Poliittisen historian tutkija Aleksi Mainio pitää suunnitelmaa hälyttävänä.

    ”Siinä haisee kilometrien päähän, että poliittinen ja virkamieseliitti pelkäävät käsitellä 2000-luvun alun historiaa, Venäjä-suhteita ja niihin liittyneitä tapahtumia”, Mainio sanoo.

    Suomen historiallinen seura ja Journalistiliitto ovat jättäneet lakiehdotuksesta kriittiset lausunnot.

    Kansallisarkisto on suomalaisen historiantutkimuksen kivijalka, sillä se säilyttää ja tarjoaa käyttöön ne alkuperäiset lähteet, joiden varaan tutkimus ja opetus Suomessa rakentuu. Viraston lakisääteisiin päätehtäviin kuuluu asiakirjallisen kulttuuriperinnön säilymisen turvaaminen ja sen käytön edistäminen tutkimuksessa.

    Lisää aiheesta
    • Historiallisia aineistoja Kansallisarkiston Oulun toimipisteessä.

      Yhteiskunta | Kansallisarkisto Venäjältä tuoduista historia-aineistoista: ”Ei sensuroida”

      Tilaajalle

    Yle: Historiallisten Venäjä-aineistojen käyttö rajoitettiin yhtäkkiä vuoteen 9999 asti – tutkijat syyttävät Kansallisarkistoa itsesensuurista

    Juttua muokattu 12.9.2026 kello 12.00: Lisätty tieto Kansallisarkiston kannasta asiaan.

    Lisää aiheesta
    • Kansallisarkisto on ilmoittanut suunnittelevansa analogisten aineistojen keskittämistä Mikkelin keskusarkistoon.

      Politiikka | Talvitie Kansallisarkiston aineistojen siirroista: ”Mitään ei olla viemässä pois”

      Tilaajalle
    • Kansallisarkisto pitää yllättäen löytynyttä aineistoa erityisen kiinnostavana sen sisältämien henkilötietojen laajuuden vuoksi. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.

      Kulttuuri | Tutkijat löysivät yllättäen aineiston, joka kertoo tuhansien suomalaisten kohtaloista Neuvostoliitossa: ”Löytö oli kuin pieni lottovoitto”

    • Toimipaikkojen sulkemisen tavoitteena ovat noin 1,7 miljoonan euron vuokrasäästöt vuodesta 2030 alkaen. ANNI REENPÄÄ / LEHTIKUVA.

      Historia ja perinne | Kansallisarkisto taas sulkemassa toimipaikkoja – ”Tilannetta voisi verrata siihen, että yliopistossa opetettaisiin lääketiedettä ilman opetussairaalaa”

    Artikkelin aiheet
    Kansallisarkisto
    Venäjä-aineisto
    historiantutkimus
    itsesensuuri
    salassapito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa